AfterDawn logo

3D-printattu ruoka voi pian olla todellisuutta - NASA rahoittaa kuuden kuukauden projektia

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
17 kommenttia

Ruuan tekeminen tulostimella kuulostaa vähintäänkin epäilyttävältä, mutta se voi väestönkasvun myötä olla vakavasti otettava vaihtoehto vielä kuluvalla vuosisadalla, kirjoittaa Quartz.

Näin uskoo ainakin Anjan Contractor, jonka omistama Systems & Materials Research Corporation on saanut NASA:lta kuuden kuukauden ja 125 000 dollarin rahoituksen projektille, jonka tarkoitus on rakentaa ruokaprintteristä prototyyppi. NASA:n intressin on tietysti ruokkia avaruusmatkaajia pitkillä miehitetyillä lennoilla esimerkiksi Marsiin, mutta ruokatulostin voisi olla myös yleismaailmallisempi ratkaisu nälkäongelmiin.

3D-tulostetulla ruualla on muutamia selkeitä etuja tavalliseen ravintoon verrattuna, joista vähäisin ei ole jätteen määrän putoaminen lähelle nollaa. Ruokaa heitetään roskiin nykyään paljon, mutta koska tulosteiden raaka-aineet tulevat suunnitelmien mukaan säilymään hyllyissä jopa kymmeniä vuosia, niin kaikki hankittu materiaali tulisi käytettyä, eikä pilaantumisen vaaraa käytännössä olisi.


Mitä ruokaa tulostimella sitten kenties voisi printata? Ensimmäisenä yritetään ilmeisesti saada aikaan jonkinlaista pitsaa. Pitsa muodostuu luonnostaan kerroksista, mikä yksinkertaistaa tulostusprosessia merkittävästi. Toistaiseksi pitsatulostin on kuitekin vasta ajatuksena suunnittelijoiden pöydällä, mutta ilmeisesti ensimmäisen version rakentamisen olisi määrä alkaa lähiviikkoina.

Kuva: Flickr / Creative Tools

17 KOMMENTTIA

Bodomed1/17

No johan oli uutinen! Ehtiiköhän sitä itse vielä 90v:nä näkemään tämänihmeen että pikaravintolat tulostaakin ruat... :D Ois se aika jännä kun vois muistella, että sillo ennen vanhaan tuokin tehtiin käsin. :D

reaaalisti (vahvistamaton)2/17

Sen sijaan, että murehditaan miten kasvavalle ihmispopulaatiolle saadaan riittävästi ruokaa ja vettä, voitaisiin ihan oikeasti myöntää ongelma: ihmisiä on Maapallolla liikaa.

Eiköhän pian joku uusi Ebolankaltainen tappava virus "löydy" (eli jenkit tms. tekaisevat laboratoriossaan) ja päästä ilmoille - samalla ihmispopulaatio kuin itsestään pienenee ja ruokaa on taas kaikille yllin kyllin.

Epäreilua, mutta elämä on.

leipuri7773/17

Eikö ne Atrian pikkupizza liukuhihnat ole jo riittäviä ruokatulostimia?

MKjalka4/17

"Sen sijaan, että murehditaan miten kasvavalle ihmispopulaatiolle saadaan riittävästi ruokaa ja vettä, voitaisiin ihan oikeasti myöntää ongelma: ihmisiä on Maapallolla liikaa.

Eiköhän pian joku uusi Ebolankaltainen tappava virus "löydy" (eli jenkit tms. tekaisevat laboratoriossaan) ja päästä ilmoille - samalla ihmispopulaatio kuin itsestään pienenee ja ruokaa on taas kaikille yllin kyllin.

Epäreilua, mutta elämä on."

Niinpä tosin jenkit ilmottivat että testaavat virusta ensin sinuun, sori mutta elämä on?

Lumikki5/17

Onhan noita uutisia kaikenlaisia. Liikaa väestöä. Kohta on tulossa myös mahdollisuus pidentää ihmisen ikää huomattavasti. Mitä tuokin tekee väestölle.

Eikö tuo ruoka 3D-tulostin ole tulevaisuudessa vähän niin kuin mikroaaltouuni. Kotona vain sanotaan laitteelle että mitä haluaa ja se tekee sen.

Näppärää mutta koska ihminen pysähtyy miettimään paria muuta asiaa. Ensinnäkin mitä enemmän automaatio kasvaa, mitä me ihmiset enää tehdään yhteiskunnassa, koska työtä ei riitä enää kaikille? Koska jos me ihmiset emme tee mitään, niin mistä saamme rahat asioiden maksamiseen.

Sekä että raha siirtyy koko ajan suuriin yrityksiin, niin kuka tätä tulevaisuutta oikein hallitsee? Onko meidän tulevaisuus vähän sama kuin "Cyberpunk 2000". Jo nyt monet yritykset ovat rikkaampia kuin valtiot.

Joten väestön ruokkiminen ei ole se ongelma. Vaan koko yhteiskunnalinen rakenne ei kestä nykyistä automaattion lisääntymistä ja varallisuuden siirtymistä yhä harvempien tahojen käsiin.

Mielenkiintoisia näkemyksiä, kuten myös 3D-tulostin voi muuttaa maailmaa aika tavalla. Ei enää kuljeteta tuotettaa paikasta toiseen vaan yritys tulostaa sen sinun 3D-tulostimeen maksua vastaan.

Teknikkaa ei varsinaisesti ole ongelma vaan yritys ja yhteiskuntamallit eivät enään toimi nykyajan teknologisessa ympäristössä. Ihmiset eivät ole kehittyneet parempaan suuntaan, vain tekniikka kehittyy.

friis6/17

Lainaus:

"Sen sijaan, että murehditaan miten kasvavalle ihmispopulaatiolle saadaan riittävästi ruokaa ja vettä, voitaisiin ihan oikeasti myöntää ongelma: ihmisiä on Maapallolla liikaa.


Tuohan on myönnetty jo aikaa sitten. Nyt asiaan pitäisi nimenomaan keksiä joku ratkaisu. Mielellään joku muu kuin ebola -tyyppinen. Pahoin pelkään että ennen kuin printattava ruokaa tai synteettistä lihaa on saatavilla niin maapallon resurssit on jo loppuun käytetty.
Ainoa järkevä ratkaisu ruokapulaan on länsimaisten (=hyvinvointiyhteiskuntien) kulutustottumuksien ja hiilijalanjäljen radikaali muuttuminen. Ja vieläpä melko nopealla aikataululla.

Michelola7/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Onhan noita uutisia kaikenlaisia. Liikaa väestöä. Kohta on tulossa myös mahdollisuus pidentää ihmisen ikää huomattavasti. Mitä tuokin tekee väestölle.

Eikö tuo ruoka 3D-tulostin ole tulevaisuudessa vähän niin kuin mikroaaltouuni. Kotona vain sanotaan laitteelle että mitä haluaa ja se tekee sen.

Näppärää mutta koska ihminen pysähtyy miettimään paria muuta asiaa. Ensinnäkin mitä enemmän automaatio kasvaa, mitä me ihmiset enää tehdään yhteiskunnassa, koska työtä ei riitä enää kaikille? Koska jos me ihmiset emme tee mitään, niin mistä saamme rahat asioiden maksamiseen.

Sekä että raha siirtyy koko ajan suuriin yrityksiin, niin kuka tätä tulevaisuutta oikein hallitsee? Onko meidän tulevaisuus vähän sama kuin "Cyberpunk 2000". Jo nyt monet yritykset ovat rikkaampia kuin valtiot.

Joten väestön ruokkiminen ei ole se ongelma. Vaan koko yhteiskunnalinen rakenne ei kestä nykyistä automaattion lisääntymistä ja varallisuuden siirtymistä yhä harvempien tahojen käsiin.

Mielenkiintoisia näkemyksiä, kuten myös 3D-tulostin voi muuttaa maailmaa aika tavalla. Ei enää kuljeteta tuotettaa paikasta toiseen vaan yritys tulostaa sen sinun 3D-tulostimeen maksua vastaan.

Teknikkaa ei varsinaisesti ole ongelma vaan yritys ja yhteiskuntamallit eivät enään toimi nykyajan teknologisessa ympäristössä. Ihmiset eivät ole kehittyneet parempaan suuntaan, vain tekniikka kehittyy.

häh :DD eikö se nimenomaan olis optimitilanne että rahaa ei tarvisi enää käyttää? Jos kaikki voisi tehdä kaiken ite niin rahasta voitaisiin luopua. Raha on vain ihmisen keksintö helpottamaan asioiden ja tavaroiden vaihtokauppaa.

Ysf8/17

Tekniikka voi toki kehittyä ja jostain se on aloitettava.

Mutta jotta ruokatulostimesta olisi hyötyä populaation lisääntymisen myötä tulevaan ruokapulaan, tulostuksen pitäisi pystyä mallintamaan myös ruoka-aineiden ravinteet.. eli tulostustarkkuuden pitäisi oikeasti olla molekyylitasoa.

himpo9/17

Tulostaisin aseen ja söisin sen.

tataka10/17

star trekin tapaan sitten sanoo mitä haluaa, kätevää, uusi mikroaaltouuni.

automaation työllisyyden vähenemiseen auttaa perustulo, jolloin sillä pärjää kaikki ja jos pystyy/tahtoo tehdä lisätuloja niin se on mahdollista.

väestönkasvu aiheuttaa ongelmia ja jotkut homofobit sanoo venäjällä että venäjällä pitäisi olla 2100 vuonna miljardi ihmistä, vaikka nytkin köyhyyttä siellä on järkyttävästi. väestönkasvun pieneneminen hoituu ihmisystävällisin muuttamalla 50-75% syntyvistä lapsista homoiksi ja lesboiksi, kunhan homogeeni löydetään ja sitä voidaan muuttaa. kenenkään ei tarvitse kuolla, suvatsevaisuus lisääntyy ja ne lapset jotka syntyy on parempi elämä kun ei ole liikakansoitusongelmaa.

Maluska11/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Onhan noita uutisia kaikenlaisia. Liikaa väestöä. Kohta on tulossa myös mahdollisuus pidentää ihmisen ikää huomattavasti. Mitä tuokin tekee väestölle.

Eikö tuo ruoka 3D-tulostin ole tulevaisuudessa vähän niin kuin mikroaaltouuni. Kotona vain sanotaan laitteelle että mitä haluaa ja se tekee sen.

Näppärää mutta koska ihminen pysähtyy miettimään paria muuta asiaa. Ensinnäkin mitä enemmän automaatio kasvaa, mitä me ihmiset enää tehdään yhteiskunnassa, koska työtä ei riitä enää kaikille? Koska jos me ihmiset emme tee mitään, niin mistä saamme rahat asioiden maksamiseen.

Sekä että raha siirtyy koko ajan suuriin yrityksiin, niin kuka tätä tulevaisuutta oikein hallitsee? Onko meidän tulevaisuus vähän sama kuin "Cyberpunk 2000". Jo nyt monet yritykset ovat rikkaampia kuin valtiot.

Joten väestön ruokkiminen ei ole se ongelma. Vaan koko yhteiskunnalinen rakenne ei kestä nykyistä automaattion lisääntymistä ja varallisuuden siirtymistä yhä harvempien tahojen käsiin.

Mielenkiintoisia näkemyksiä, kuten myös 3D-tulostin voi muuttaa maailmaa aika tavalla. Ei enää kuljeteta tuotettaa paikasta toiseen vaan yritys tulostaa sen sinun 3D-tulostimeen maksua vastaan.

Teknikkaa ei varsinaisesti ole ongelma vaan yritys ja yhteiskuntamallit eivät enään toimi nykyajan teknologisessa ympäristössä. Ihmiset eivät ole kehittyneet parempaan suuntaan, vain tekniikka kehittyy.

Ajattelehan nyt vähän. Kuka täällä rikastuu? Nykymittapuulla toki suuryritykset rikastuvat, mutta mietitäänpä vähän pidemmällä tähtäimellä.

Nykyään asia, jota rahalla tarkoitamme, perustuu sopimukseen, että sillä on arvoa. Fiat-rahaa siis tarkoitan, jollaista muunmuassa USD, Euro, rupla, jeni ynnä monet muut edustavat. Jos riittävän moni kiistää tällaisen rahan arvon, se ei enää ole kelpoista maksuvälinettä, toisinsanoen se ei ole enää rahaa: käypää vaihtokaupan välinettä.

Toisin on luonnonvarojen suhteen, jolloin puhumme reaalitaloudessa. Reaalitalous perustuu siis tiettyyn fyysiseen omaisuuteen, johon rahan arvo pohjaa, tai kuinka omaisuuden arvo muodostuu. Kyse on tällöin suhteesta, paljonko sinulla on maata, metsää, kultaa tai hopeaa verrattuna johonkuhun muuhun. Tai paljonko lainaat sitä toiselle saadaksesi vaihtokelpoisen todistuksen, eli rahaa. Näin systeemi ennen toimi, vrt. kulta- ja hopeakannat. Vertaa myös nykyiseen, kuinka oravannahkakauppa toimi. Sitten on systeemeitä, joissa arvo perustuu suoraan aineen likviditeettiin, eli metsäomaisuus, kaivostoiminta, vanhastaan tervanpoltto. Tosin nämäkin ovat nykyisin alisteisia nykyiselle rahataloudelle, joka on sekoitus politiikkaa, hyödykkeiden likviditeetin vaihtelua ja arvon muutoksia ja joitekin asioiden satunnaista vaihtelua.

Systeemi voi siis kaatua omaan rikkinäisyyteensä. Riittävän moni lakkaa uskomasta valuuttaan ja perustaa oman, tällöin suuryritys, jolla on "rahaa" muuttuukin rutiköyhäksi. Toki tietotaito jää ja yritys voi aloittaa alusta. Samoin poliittisin päätöksin suuryrityksiä voidaan valvoa ja tarvittaessa pilkkoa.

Mitä politiikkaan ja hallintoon tulee, en sano muuta kuin avainsanan: vallankumous. Miksi näitä sitten tapahtuu ja mitä ovat seuraukset, sen jätän kaikille opiskeltavaksi.

Eli yhteiskunta kyllä sopeutuu itsekseen kehittyvään teknologiaan, samoin kuin olemme sopeutuneet nykyiseen talousjärjestelmäämmekin.

Itse laite on taas hieno osoitus siitä, että tekniikka kehittyy. Odottelen innolla, mitä saavat aikaiseksi.

Zimzin12/17

Kauhian radikaaleja vaihtoehtoja maailmasta ihmisillä...
Ei työpaikat häviä mihinkään vaan ne muuttuvat. Nykyään tehtaissa ja pelloilla ei tarvita valtavia joukkoja tekemään raskasta työtä. Palveluammatit ja muu sensellainen jatkaa kasvuaan kun tuotanto ja elämä automatisoituu. Vanhusten-, ja sairaanhoito, koulu, monet palvelu-, ja artisaaniammatit säilyvät jo vain sen takia että ihmiset on sosiaalisia otuksia.

Lainaus:

Eli yhteiskunta kyllä sopeutuu itsekseen kehittyvään teknologiaan, samoin kuin olemme sopeutuneet nykyiseen talousjärjestelmäämmekin.

Itse laite on taas hieno osoitus siitä, että tekniikka kehittyy. Odottelen innolla, mitä saavat aikaiseksi.


Aivan samaa mieltä

Ja loppuun ajatus: Voisiko 3d-tulostin olla se sosialismin puuttuva palanen? Jokainen saisi palkkansa jolla sitten printataan vaatteet, työkalut, ruoka, viihde-elektroniikka jne. Datan virtuaalisuus tekisi sunnitelmatalouden suunnittelusta helppoa.

...idea (vahvistamaton)13/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

väestönkasvun pieneneminen hoituu ihmisystävällisin muuttamalla 50-75% syntyvistä lapsista homoiksi ja lesboiksi, kunhan homogeeni löydetään ja sitä voidaan muuttaa. kenenkään ei tarvitse kuolla, suvatsevaisuus lisääntyy ja ne lapset jotka syntyy on parempi elämä kun ei ole liikakansoitusongelmaa.

Tai sitten vain sterilisoidaan kaikki? Tuli mieleen Utopia -sarjasta, kannattaa vilaista jos ei ole vielä nähnyt!

tataka14/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ...idea:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

väestönkasvun pieneneminen hoituu ihmisystävällisin muuttamalla 50-75% syntyvistä lapsista homoiksi ja lesboiksi, kunhan homogeeni löydetään ja sitä voidaan muuttaa. kenenkään ei tarvitse kuolla, suvatsevaisuus lisääntyy ja ne lapset jotka syntyy on parempi elämä kun ei ole liikakansoitusongelmaa.

Tai sitten vain sterilisoidaan kaikki? Tuli mieleen Utopia -sarjasta, kannattaa vilaista jos ei ole vielä nähnyt!

sterilointi on tosi radikaali toimenpide ja jos kaikki steriloidaan ei tule lapsia. minun mallini on paljon ihmisystävällisempi.

toinen huippuälykäs asperger einstein keksi suhteellisuusteorian ja monta muuta, mun älykkyyteni lahja ihmiskunnalle on se että liikakansoitus estetään pehmein keinoin, ja ihmiskunta pelastuu.

Telatki (vahvistamaton)15/17

Kannattaa toki muistaa, ettei toi 3D-tulostin sitä ruokaa tee, vaan muuttaa vain sen olomuotoa. Ei sitä ruokaa voi lähettää kaverille sähköpostin liitteenä, jonka sitten voisi tulostaa.

Eikä tuota jätteen määrääkään nyt voi kyllä aivan allekirjoittaa, sillä kyllähän sitä jätettä syntyy kun tulostetaan liian suuria annoksia tai kun sitä tulostettavaa materiaalia tehdään. Ja vaatiihan tuo ihan normaalia logistiikkaakin, jotta ruoka saadaan sieltä pellosta tehtaan kautta omaan keittiöön.

Sitten voi alkaa huutelemaan hurraa huutoja, kun toi tulostin osaa muuttaa energian materiaksi, jolloin vaikka sähköstä voitaisiin tehdä synteettistä ruokaa. Ja samalla kun saadaan vielä aikaa loppumattomat energiavarat ja häviötön energian siirto, niin homma alkaa oleen bueno.

olliboi16/17

tulisiko tulostettu pitsa lämmitettynä vai pitäisikö pitsa vielä lämmittää? millaisia patruunoita tämmöisessä pitäisi käyttää?

kolmis17/17

Eikö soylent olisi sopinut paremmin noiden ongelmien ratkaisuksi ja eikö sitä olisi kannattanut jatkokehittää?

https://campaign.soylent.me/soylent-free-your-body

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT