AfterDawn logo

BitTorrent Sync kerää suosiota: dataa siirretty petatavun verran

Teemu Laitila Teemu Laitila

BitTorrent Inc. julkaisi BitTorrent Sync -palvelun avoimeen Alpha-vaiheeseen huhtikuun loppupuolella ja yhtiön mukaan palvelu on otettu hyvin vastaan. Sen käyttäjät ovat siirtäneet dataa jo petatavun verran eli 1000 teratavua.

BitTorrent Sync on palvelu, joka on tarkoitettu tietojen synkronointiin käyttäjän omien tietokoneiden välillä. Toisin kuin esimerkiksi Dropbox, se ei säilytä tietoja kolmannen osapuolen palveluissa, vaan säilyttää dataa ainoastaan käyttäjän itse määrittelemissä paikoissa. Yhtiön mukaan Sync sopii hyvin esimerkiksi isompien datamäärien synkronointiin, sillä monien kaupallisten palveluiden tapaan se ei rajoita tiedostojen kokoa tai määrää.


Järjestelmä perustuu jaettuihin kansioihin, jotka suojataan salasanalla. Jos sisältönsä haluaa jakaa myös muille käyttäjille, se onnistuu salasanan jakamisella. Vuoden alussa alkaneen rajoitetun alpha-testin jälkeen sovellukseen on lisätty myös mahdollisuus luoda väliaikaisia salasanoja, mikä helpottaa tiedostojen jakamista.

Sync on edelleen alpa-vaiheessa, joten kaikki ei välttämättä toimi täysin vakaasti. BitTorrent Syncin voi ladata yhtiön sivuilta eikä sovelluksen käyttämiseen tarvita erityistä käyttäjätunnusta, vaan asentaminen ja oman salasanan luominen riittää. Sync tukee tällä hetkellä Windows-, OSX- ja Linux-järjestelmiä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT