AfterDawn logo

Huhu: seuraava Xbox myyntiin 499 dollarilla tai 299 dollarilla ja kuukausimaksulla

Teemu Laitila Teemu Laitila
8 kommenttia

Microsoft virallisti viimein eilen uuden Xboxin, jonka ensiesittely tapahtuu 21. toukokuuta. Tarkemmat tiedot tulevasta julkaisusta ovat edelleen melko vähäisiä. Microsoft-asiantuntija Paul Thurrot kuitenkin väittää tietävänsä konsolin tarkan hinnan ja myyntiintuloajan.

Thurrotin mukaan Microsoft olisi tuomassa laitetta myyntiin kahdella eri hinnoittelumallilla. Normaalissa mallissa ostaja maksaisi laitteesta kerralla täyden hinnan, joka Thurrotin mukaan on 499 dollaria.

Toisessa mallissa hinta olisi vain 299 dollaria, mutta ostaja sitoutuisi samalla kahden vuoden mittaiseen Xbox Gold -jäsenyyteen, jonka hinnaksi Thurrot arvioi noin 10 dollaria kuussa. Osamaksupaketin kokonaishinnaksi tulisi siis noin 540 dollaria kahden vuoden aikana. Euroiksi muutettuna hinnat olisivat 382 euroa ja 229 euroa (414 euroa koko kauden aikana), mutta todennäköisesti hinta tulee olemaan jonkin verran suurempi.


Laitteen myynnin aloitusajankohdaksi on koko ajan veikkailtu loppuvuotta ja Thurrot tarkentaa arvioita marraskuun alkupäiviin, jolloin laite ehtii kauppoihin sopivasti vuoden vilkkainta ostossesonkia eli joulumarkkinoita varten.

Tärkeiden hinta- ja saatavustietojen lisäksi Thurrotilla on tarjota laitteesta uusia tiedonmurusia ja vahvistusta vanhemmille huhuille. Tulevan Xboxin käyttöjärjestelmä perustuu Windows 8 -järjestelmän ytimeen, mikä saattaisi tarkoittaa laitteen avaamista kehittäjille joskus tulevaisuudessa. Laite tulee sisältämtään Blu-ray-aseman ja Thurrot on vakuuttunut myös siitä, että laitteen käyttöön vaaditaan nettiyhteys. Thurrotin mukaan Microsoft ei myöskään aio julkaista (ainakaan vielä) halvempaa, erityisesti viihdekäyttöön suunnattua uutta Xbox-versiota, vaan halpismallin asemaa tulisi ajamaan nykyisen Xbox 360:n kolmas versio, jonka hintaa laskettaisiin nykyisestä.

Monelle asialle saadaan vahvistus vajaan kuukauden päästä, kun laite julkistetaan ensimmäistä kertaa. Tapahtumaa voi seurata myös kotoa käsin netin välityksellä.

8 KOMMENTTIA

lepi791/8

Eihän toi jatkuva nettiyhteys pakko nyt mitenkään kummallinen ajatus ole. Miettikääpäs tätä: Mitä tekee älypuhelimella ilman nettiä? Ei yhtään mitään!! Pakko siinä on olla data paketti kun ei ilman nettiä millään älyluurilla tee pätkääkään. Ja sama asia koskee nykyään kaikkia muitakin kodinviihde elektroniikkaa. Kaikki liitettävä nettiin että saa täyden hyödyn irti. Ja mitä Boksin pakko yhteyteen tulee niin veikkaan että se menee niin että jos netti katkee niin jonkinmoinen viive siinä on että ei se nyt heti koko boksia pistä pois päältä. Kuukauden päästä ollaan viisaampia paljonkin. Mutta siltikin pakko ostos HETI kun tulee verottajalta joululahja!

Lauzi2/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lepi79:

Eihän toi jatkuva nettiyhteys pakko nyt mitenkään kummallinen ajatus ole. Miettikääpäs tätä: Mitä tekee älypuhelimella ilman nettiä? Ei yhtään mitään!! Pakko siinä on olla data paketti kun ei ilman nettiä millään älyluurilla tee pätkääkään. Ja sama asia koskee nykyään kaikkia muitakin kodinviihde elektroniikkaa. Kaikki liitettävä nettiin että saa täyden hyödyn irti. Ja mitä Boksin pakko yhteyteen tulee niin veikkaan että se menee niin että jos netti katkee niin jonkinmoinen viive siinä on että ei se nyt heti koko boksia pistä pois päältä. Kuukauden päästä ollaan viisaampia paljonkin. Mutta siltikin pakko ostos HETI kun tulee verottajalta joululahja!

Ei se, että konsoli olisi koko ajan netissä mikään kummallinen ajatus olekkaan. Se että sen on pakko olla netissä onkin eri juttu, se vaikuttaa turhalta pakotteelta, joka ei hyödytä kuluttajaa millään tavalla. Vielä kun PC puolelta on hauskoja esimerkkejä siitä, kuinka toimiva tuo aina online systeemi on (hali pusi terkut Blizardille ja EA:lle).

Luulisi, että Microsoftilla ei ole varaa alkupäivien serveriruuhkan aiheuttamaan imagon menetykseen, kun suurin osa pelaajista ei pääse pelaamaan uudella kalliilla konsolillaan. Jos niin käy, ei Simcityn ja Diablo kolmosen alkuongelmien, sekä Mass effectin loppuratkaisun aiheuttamat paskamyrskyt vedä yhdessäkään vertoja sille nettiraivolle mitä Microsoft saa niskaansa.

Tuo halvempi hinta ja sitoutuminen Live goldiin kuulostaa aika hyvältä idealta, varsinkin kun oma konsoli on aika pitkälti nettikäytössä.

G0lden_Kebab3/8

Pakko netti = 24/7 DRM servut

jartar4/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lepi79:

Eihän toi jatkuva nettiyhteys pakko nyt mitenkään kummallinen ajatus ole. Miettikääpäs tätä: Mitä tekee älypuhelimella ilman nettiä? Ei yhtään mitään!! Pakko siinä on olla data paketti kun ei ilman nettiä millään älyluurilla tee pätkääkään. Ja sama asia koskee nykyään kaikkia muitakin kodinviihde elektroniikkaa. Kaikki liitettävä nettiin että saa täyden hyödyn irti.


Se on erittäin kummallinen ajatus jolla rangaistaan pelaajia. Älykännyllä voi soittaa tai lähettää viesteja vaikka kännykkä ei ole netissä. Datapakettikaan ei ole pakollinen. Moni tuttuni käyttää älykännyn nettiominaisuuksia vain Wlanilla.

Kodin viihde-elektroniikkakin toimii ilman nettiyhteyttä, eikä se ole pakollinen. Mun telkkarikin näkyy ihan hyvin vaikka modeemin hajoamisen jälkeen en ole kytkenyt koko laitetta nettiin asti. Se, että netistä voi olla hyötyä laitteelle on ihan eri asia että se vaaditaan.

Se että pelaat yksinpeliä Xboxilla ja vaatimuksena on jatkuva netti on aika sairasta. Vaikka kotona olisi netti niin ruuhka-aikaan mokkula voi olla hyvin epäluotettava. Ei hirveästi naurata kun yrittää pelata, eikä siitä tule mitään...

Pihlis125/8

Lainaus:

Eihän toi jatkuva nettiyhteys pakko nyt mitenkään kummallinen ajatus ole.


Tässä kauhuskenaario mitä voi tapahtua.

mjk6/8

Pakollisuus on ihan eri juttu kuin se että sen saat verkkoon kiinni...kaksi ihan eri asiaa, SAADA ja PAKOTETTU.

Sefriol7/8

Pointti ei ole siinä ettenkö luottaisi internetin tarjoajaani siinä, että yhteys pysyy. Pointti on siinä, etten luota Microsoftiin siinä että he onnistuisivat pitämään serverinsä yllä kun niitä tarvitsen.

Monilla yhtiöillä, joilla on tältä saralta isompaa kokemusta kuin Microsoftilla ovat törmänneet suuriin ongelmiin, jonka seurauksena laillisesti palvelun ostanut henkilö ei pääse sitä käyttämään.

En luota tässä aiheessa edes Steamiin, niin miksi luottaisin Microsoftiin? Monta kertaa olen saanut taistella, että Offline mode toimisi.

DeNiWar8/8

Aika /C:stä... En tule ostamaan moista rakkinetta.
Ei nimittäin ole mahdollisuutta jatkuvaan nettiyhteyteen aina kun tykkäisi kuluttaa aikaansa pelaillen.

Ei paljoa operaattoreita tunnu innostavan rakentaa kattavaa dataverkkoa saaristoalueelle eikä lapin perämetsiin joissa asukkaita on vain muutamia, heistäkin suurin osa paikalla vain kesäaikana. Mutta sellaisissa paikoissa kuitenkin sillointällöin tulee käytyä ja pelikoneellakin olisi pahimpina sadepäivinä käyttöä.
Kännykkäkin toimii yleensä vain hyvillä ilmoilla, sadepäivänä ei ole kenttää että saisi edes gprs datayhteyttä muodostettua, koita siinä kuluttaa aikaa pelailemalla koneella joka vaatii nettiyhteyden toimiakseen...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT