AfterDawn logo

Myös Netflix kärsii piratismista, kun palvelua ei ole tarjolla

Teemu Laitila Teemu Laitila
4 kommenttia

Netflixin kaltaisia suoratoistopalveluita pidetään usein parhaana lääkkeenä piratismiin. Järkevän kuuloisen ajatuksen mukaan sisällön työläämpi laiton lataus ei kiinnosta, kun alkuperäinen ja laillinen sisältö on tarjolla helposti, toimivasti ja kohtuulliseen hintaan.

Silti myös Netflix kärsii piratismista. Kun yhtiö kasvattaa panostuksiaan omiin tuotantoihinsa, se kohtaa samoja ongelmia kuin muutkin tv-sarjat. Samalla sen piratismiongelmat kuitenkin vahvistavat ajatusta siitä, että suoratoisto tepsii laittomaan lataukseen.

Netflixin tähän saakka suosituin (ja vasta toinen) oma tuotanto, Kevin Spaceyn tähdittämä poliittinen draama House of Cards on päätynyt levitykseen torrent-sivustoille. Pikaisella vilkaisulla sarjaa on ladattu kymmeniä tuhansia kertoja. Tarvetta piraattiversioille selittää Netflixin toistaiseksi pienehkö levinneisyys, erityisesti Euroopassa. Netflix maksoi House of Cardsista raporttien mukaan 100 miljoonaa dollaria ja kustannusten kattamiseksi sarjaa esitetään myös maksukanavilla niissä maissa, joissa nettipalvelu ei ole saatavilla. Monelle netin aktiivikäyttäjälle television maksukanavat eivät kuitenkaan ole varsinainen vaihtoehto.


Ratkaisuna tähänkin ongelmaan vaikuttaisi olevan suoratoiston laajentaminen muihin maihin mahdollisimman nopealla aikataululla. Edes maailmanlaajuinen tarjonta tuskin poistaa piratismia kokonaan, mutta pienen jo ihan periaatteen vuoksi warettavan joukon merkitys on koko potissa enää vähäinen.

Edit 5.4.2013 21:19 Korjattu väite piraattikopioiden lähteestä.

4 KOMMENTTIA

friis1/4

Lainaus:

Laittomasti levitetyt kappaleet ovat kuitenkin peräisin esimerkiksi saksalaisen maksu-tv-kanava Sky Deutschlandin esityksistä eivätkä Netflixin omasta palvelusta.


Ei näin. Sarja oli jaossa webrip muodossa jo samana päiväni kun se oli ensi-illassa netflixissä. Sky Deuchland esitti sarjan ensimmäisen jakson vasta kolme päivää netflixin ensiesityksen jälkeen.

squi2/4

Kiitos korjauksesta, paikkansa pitämätön väite muutettu.

avthein3/4

Elokuvien ja sarjojen oltava myös toimivassa muodossa jotta katseltavissa muillakin laitteilla. Muuten on turhaa maksaa DRM-sonnasta...

Insomniu4/4

Tilannehan on vähän sama kuin Apple-case.

Apple toi sen, mitä ihmiset tarvitsivat paljon - Helposti lähestyttävän tietoteknisen laitteen.

Samaa läpimurtoa on Netflix yms. kolleegat tekemässä.


Ihminen on valmis maksamaan itsensä vaikka P.A.:ksi, jos se on sen arvoista! Kuten Apple-casessa...

Sitten on toki "meitä" nörttejä, jotka eivät kykene ymmärtämään asioita, kuten miksi Apple menestyy.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT