AfterDawn logo

Yle-veroon ei tule korotusautomaattia

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
8 kommenttia

Hallitus on ratkonut kehysriihessä hartiavoimin valtakunan ongelmia. Tiettyjä veroja aiotaan nostaa, jotta valtion kirstuun saataisiin lisää rahaa velkojen maksuun. Toisia on taas laskettu kilpailukyvyn ja investointihalukkuuden parantamiseksi. Hallitus päätti samalla, ettei niin sanottua Yle-veroa aiota sitoa indeksiin.

Indeksiin sidottu Yle-vero olisi käytännössä tarkoittanut sitä, että veron suuruus olisi noussut muiden hintojen nousun myötä joka vuosi. STT:n mukaan SDP:n kehysriihtä koskevassa taustamuistiossa todetaan, ettei Yle-veroa olla viemässä indeksiin.

Ylen toiminta rahoitetaan tätä nykyään sen nimeä kantavalla verolla. Aiemmin rahoitus perustui TV-maksuun, joka nousi 2000-luvulla käytännössä joka vuosi.

8 KOMMENTTIA

arcanix1/8

Yle saa jo nyt aivan kohtuuttomasti rahaa veromuotoisessa maantieryöstössään. Koko organisaation talousrakenne vaan joutaisi remonttiin. Ruotsinkieliset palvelut voitaisiin karsia johonkin omiin timeslotteihinsa muille kanaville ja omat kanavat pois. Samaten kalliit viihdeohjelmahankinnat voitaisiin jättää väliin ja ohjata rahat järkevämpään sisältöön.

Lumikki2/8

Täytyy olla hieman samaa mieltä. Ylen toiminta pitäisi tarkastaa ja karsia ne täysin turhat menot pois. Sekä siirtää ei valtakunnalliset menot paikallisille kunnille joissa kyseinen asia tapahtuu. Siis tuolla tarkoitan että jos joku osa ylen toiminnasta tapahtuu vain tietyssä kaupungissa niin ei koko kansan sitä kuulu rahoittaa vaan kyseinen kunta jonka alueella asia on. Jos kunta ei pysty ylläpitämään asiaa niin siten sen saa karsia kokonaan pois.

On täysin turha kantaa Yle-veron vastuulle paikallisia asioita, jotka eivät hyödytä koko kansaa jossain mielessä. Tämä ei tarkoita että ei voi olla paikallista ohjelmatarjontaa, mutta se pitää näkyä tällöin valtakunnallisesti.

Suurin kärsiä tietysti koko asiassa on ne ihmiset jotka eivät välitä hevon paskaa TV-lähetyksistä missään muodossa, mutta nyt joutuvat sitä pakkoverona maksamaan. Kaikki automaattinen varojen keruu on muutenkin vaarallista koska siinä ei ole palvelulle laatu tai tulos vastuuta. Eli kerätään rahaa mutta se jolta kerätään ei vättämättä saa sille vastinetta.

susy863/8

itse en ole katsonut telkkaria 5 vuoteen.
sivusta tarkkailleena olisi pari kysymystä. miksi me ei saada edes mm lätkää katsoa ilmaiseksi kun kerran veroa pitää maksaa? siis eikö urheilu ole pirun tärkeää koska siellä on tämän maan edustajia joita jonkun pitäisi kannattaa ja tukea? siis se pointti on siinä että jos kerran tällainen vero on niin luulisi että sais edes viihdettä sillä vai? ja se on minusta kummallista että jos joutuu maksaa yle veroa niin miksi on jotain maksukanavia? siis eikö suomen tv lähetysten pitäisi olla ilmaisia?

kannatan edelleen sitä vaihtoehtoa että porukka maksaa haluamistaan kanavista kuten disney chanel, luontodokkarit, ja vaikka se classinen k-18 kanava. siis miksei me menty tuohon vaihtoehtoon? näin kaikki saisi mitä haluaisi WIN = WIN eikö?

Siis tässä ei ole mitään järkeä :( hattua pitää kyllä nostaa sille joka junaili tämän yle veron, taitava kaveri en voi muuta sanoa

Phoenix434/8

Yle tekee paljon kotimaata koskevia ajankohtaisohjelmia, joille ei oikein löydy substituuttia koko maailmasta. Itse katson näitä ja muita Ylen tarjoamia asiaohjelmia melko paljon, joten mielestäni rahat menevät hyvään (ei välttämättä tehokkaaseen) käyttöön. Ylen toiminnan tehostaminen ja rationalisointi on kysymys erikseen, joka ei varsinaisesti liity veron olemassaoloon, vaan ehkäpä vain sen kokoon.

daim0n5/8

Huom ei _automaattista_ indeksin mukaista korotusta joten käytännössä tarkoittaa 5-10% korotusta per vuosi eduskunnan päätöksellä.

johtaja596/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti daim0n:

Huom ei _automaattista_ indeksin mukaista korotusta joten käytännössä tarkoittaa 5-10% korotusta per vuosi eduskunnan päätöksellä.


Juuri näin: Kun indeksikorotus ei riitä.

tonttila7/8

V*tun suojatyöpaikka tuo yle. Ennenaikaan kun pääsi valtiolle niin saattoi olla varma että saa pitää työnsä eläkkeeseen esti. Ei enää. Nyt taitaa yle enää olla sellainen, niiltä ei raha lopu. Ei niin kauan kuin suomessa on veronmaksajia.

Ja taas jos ja kun budjetoitu raha ei riitä, hyvävelimeiningillä vaan vinkkaus eduskuntaan ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Laitetaan prossa lisää veroa niin ei lopu tänä vuonna enää mut seuraavana ei sit enää riitä, -tana mikään riitä..
Odottakaa vaan, kohta pitää saada ylimääräistä pari sataa miltsiä vähintään hd-siirtymään ja ties mihin.

Ihan oikeasti tuo touhu vääristää kilpailua kun yle kerää veromarkat ja ostelee hbo:ta sarjoja sun muuta mikä ei todellakaan liity heidän lailliseen velvoitteeseensa kun toiset kanavat joutuvat tekemään ihan oikein töitä rahansa eteen.

Lisää vaan Mannerheim-elokuvia, kyllä kansaa maksaa.

Ylen talous – panostuksia kotimaiseen kulttuuriin

Kun 500 M€:sta on vähennetty maksamamme arvolisäverot, käyttöömme jää Yle-veron tuloista n. 454 M€.

horgh8/8

Järjetön tapa rahoittaa tämä. Veropotista on oikein, mutta tasavero todella väärin. Tämä olisi pitänyt rahoittaa kuten terveydenhuolto yms. ei meiltä kerätä tasaverona 4000€ (hatusta) "terveydenhuoltomaksua" tms. vaan näihin rahat otetaan reilusti sieltä, mistä ottaa on. Näin eläkeläis-einari maksaa terveydenhuollostaan 10€ ja sijoittaja-nalle 1000000€ vuodessa. Mielestäni tämä olisi ollut ainoa reilu tapa rahoittaa YLE:n toiminta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT