AfterDawn logo

Google Reader loppuu kesällä, käyttäjät tyrmistyneitä

Teemu Laitila Teemu Laitila
6 kommenttia

Google on ilmoittanut, että yhtiö aikoo lopettaa RSS-syötteitä keräävän Google Reader -palvelunsa. Google perustele päätöstä käyttäjämäärien vähentymisellä ja tarpeella keskittää yhtiön kehitysresursseja. Palvelu on tarkoitus sulkea heinäkuun ensimmäinen päivä.

Ilmoitus maailman suosituimman RSS-keräimen lopettamisesta on herättänyt tyrmistystä sen käyttäjien joukossa. Vaikka sosiaaliset verkostot ovat osittain korvanneet RSS-syötteiden alkuperäistä toiminnallisuutta, Google Readerilla on edelleen vakaa ja palautteesta päätellen laajakin käyttäjäkuntansa.

Peruskäytön lisäksi Google Reader on suosittu palvelu eri uutissovellusten sisältölistojen ylläpitoon. Moni mobiili- ja työpöytäsovellus nojautuu täysin Google Readerin rajapintoihin, mikä aiheuttaa kehittäjille päänvaivaa kevään mittaan uuden vastaavan palvelun etsimiseksi.

Pienenä lohdutuksena Google tarjoaa Readerin käyttäjille mahdollisuuden kerätä datansa palvelusta talteen ennen valojen sammuttamista. Toisaalta Google Reader on ollut niin merkittävässä asemassa koko RSS-tekniikan kannalta, että sen häviämisen on epäilty olevan myös RSS-syötteiden itsensä lopun alkua.


Readerin lisäksi Googlen perinteisen kevätsiivouksen luudan tielle joutuu joukko muitakin palveluita, joista mikään ei kuitenkaan ole kerännyt yhtä suurta yleistä suosiota kuin Reader. Tarkempi lista kaikista lopetettavista palveluista löytyy Googlen blogista.

6 KOMMENTTIA

Diazzi1/6

Tämä on kyllä todella sääli. Itsekin käytän tätä juuri siksi, että voin lukea uutiset vaikka puhelimella, ja ne merkkautuvat Google-tiliin luetuksi. Sitten ei tarvitse hämmästellä pöytäkoneelle istahtaessa että onko siellä uusia uutisia vai ei, kun luetut päivittyvät sinnekin.

MoZar2/6

:/ iGoogle ja Google Reader kummatkin menee nurin. Ei sitten lueta uutisia. Tuntuvasti vähenee Googlen palveluiden käyttö täällä päässä kun nämä lopulta lakkaavat toimimasta.

Itse en edes juuri käytä selainta kännykällä, koska olen pitänyt RSS :n toiminnallisuutta huomattavasti parempana kännykkää ajatellen.

Täytyy alkaa haeskelemaan vaihtoehtoja. Ampparit ei jostain syystä ole meikäläistä oikein mielyttänyt. Ehkä niitä hyviäkin vaihtoehtoja löytyy kun tarpeeksi etsii.

perhana3/6

RSS-syötteiden ongelman Googlen kannalta on ilmeisesti se että niihin on niin hankala työntää sekaan mainoksia, ja jos ne eivät tuota Googlelle mainostuloja, ne joutaa lopettaa.

MedHot4/6

Ja tämäkin uutinen tuli vastaan kun avasin Google Readerin. Mikäs ois paras itsenäinen sovellus, jaksa availla kymmentä uutisikkunaa kerralla :(

hatsatsaa5/6

Täytynee sitten ryhtyä uhkaamaan Gmail tilien käytön lopettamisella.

ep_6/6

Googlehan siivoaa rajulla kädellä... Google Readeria en itse ole kyllä käyttänyt kunnolla pitkään aikaan vaan Google Readerin sijaan olen käyttänyt omaa RSS-lukijaani. Se on ainakin olemassa niin kauan kuin itse haluan ja se on juuri sellainen, jollainen sen haluan olevan.

Rajulla kädellä karsittu versio lukijastani löytyy täältä (Siinä ei nyt voi vaihtaa syötteitä, vaan siinä on pelkkä Afterdawnin syöte ja siitäkin vain 10 ensimmäistä uutista):
http://goo.gl/N4xtq

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT