AfterDawn logo

Microsoft visioi Kinectin upottamista näyttöihin ja kannettaviin tietokoneisiin

Teemu Laitila Teemu Laitila
2 kommenttia

Microsoftin visioissa yhtiön peliohjainprojektina alkanut, mutta pian muita käyttötarkoituksia saanut Kinect voitaisiin upottaa esimerkiksi kannettaviin tietokoneisiin ja moniin muihin näyttölaitteisiin eleohjausta varten.

Microsoft keskittää tutkimusresursseja Kinectin kutistamiseksi huomattavasti nykyistä pienempään kokoon.

- Haluamme siitä niin pienen kuin mahdollista ja niin halvan kuin mahdollista. Unelmani on upottaa Kinect esimerkiksi Surface-tabletin näytön reunukseen, Microsoftin toimitusjohtajan neuvonantaja Craig Mundie kertoo The Vergelle.

Tällä hetkellä Kinectin ongelmana laajemmassa käytössä on sen perustuminen infrapunaan, mikä käytännössä estää sen käyttämisen esimerkiksi ulkotiloissa, joissa auringon infrapunavalo sekoittaa sensorin. Vaikka Microsoftilla on ongelmia ratkaistavanaan, The Vergen mukaan Mundie uskoo Kinectin päätyvän kannettaviin tietokoneisiin ainakin jollain aikavälillä.

2 KOMMENTTIA

Joonikko1/2

Jotenkin tulee mieleen Asus ja Leap Motion.

Kohtahan Leap postittaa ensimmäiset laitteensa ja saa nähdä millaiset arvostelut, käyttötarkoitukset, hyödyt & haitat yms. laitteessa on.

Itse voisin nähdä Leap Motionin / Kinectin hyödyllisenä, jos se olisi integroitu näppäimistön askelpalauttimen yläpuolelle, koska käden siirtäminen muutaman sentin sensorin kohdalle vs. hiiri tai kosketusnättö olisi aika paljon nopeampaa.

daim0n2/2

Tähän vois sanoo että https://getmyo.com/

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT