AfterDawn logo

EU:n televiestintäpaketti tuli voimaan koko unionin alueella

Teemu Laitila Teemu Laitila
7 kommenttia

EU:n digitaalisesta kehityksestä vastaava komissaari Neelie Kroes kirjoittaa blogissaan, että muutaman vuoden takainen EU:n televiestintäalaa uudistava paketti on nyt astunut voimaan kaikissa unionin jäsenmaissa.

Merkittävin paketin uudistuksista oli asetus, jonka nojalla puhelinliittymän haltijalla on oikeus vaihtaa operaattoria yhden päivän aikana säilyttäen silti saman puhelinnumeron. Asetuksen tarkoituksena oli helpottaa puhelinliittymien valintaa eri operaattoreiden välillä ja rohkaista kilpailua, mikä on ainakin Suomessa toteutunut kohtuullisesti.

Lisäksi televiestintäpaketissa säädettiin liittymien minimipituuksista, jotta netti- tai puhelinoperaattorin kanssa ei tarvitse solmia ylipitkiä sopimuksia. Operaattorit määrättiin myös kertomaan asiakkailleen, jos näitä koskevat tiedot joutuvat operaattorin järjestelmästä vääriin käsiin. Kroes laajentaisi pykälää koskemaan myös muita kuin puhelinyhtiöitä.

7 KOMMENTTIA

daim0n1/7

siis liittymien minimi vai maksimipituuksista, entä niiden määräaikaisuuksista ?

beget2/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti daim0n:

siis liittymien minimi vai maksimipituuksista, entä niiden määräaikaisuuksista ?

Juuri niistä minimipituuksista. Ei liittymillä ole koskaan mitään maksimipituutta, sillä silloin menetetään käyttäjä. Minimipituus on siis juuri sama asia kuin määräaikainen liittymä.

Lumikki3/7

Lainaus:

Lisäksi televiestintäpaketissa säädettiin liittymien minimipituuksista, jotta netti- tai puhelinoperaattorin kanssa ei tarvitse solmia ylipitkiä sopimuksia.


Kyllä tuossa puhutaan maksimi pituudesta myös.

Miten satelliitti TV-operaattorit? Esimerkiksi Canal Digital ei edes tee alle vuoden sopimuksia olenkaan. Ainoa tapa saada määräaikainen sopimus on että sen ekan vuoden jälkeen ei tee uusia sopimuksia vaan jatkaa määräaikaisella.

beget4/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:


Kyllä tuossa puhutaan maksimi pituudesta myös.

Eikä puhuttu. Käsitettä maksimipituus sopimukselle ei ole olemassakaan. Se tarkoittaisi että sopimus olisi vaikka kahden vuoden mittainen ja sen jälkeen sitä ei voi jatkaa.

Kun otat vuoden määräaikaisen sopimuksen, otat silloin sopimuksen jonka minimipituus on vuosi, eli alle vuoteen et voi katkaista sitä. Ylipitkä sopimus koskeekin erityisesti nettiliittymiä, joita ei paikoin meinaa saada alle kahden vuoden mittaisina. Tällainen on ylipitkä sopimus, sillä kaikki eivät välttämättä edes aio asua samassa asunnossa niin pitkää aikaa.

LigHtX5/7

Ja sitten lainataan hieman Soneran sivuja: "Numeronsiirto kestää 5-15 arkipäivää."

Lumikki6/7

Lainaus:

Eikä puhuttu. Käsitettä maksimipituus sopimukselle ei ole olemassakaan. Se tarkoittaisi että sopimus olisi vaikka kahden vuoden mittainen ja sen jälkeen sitä ei voi jatkaa.


Ilmeisesti ymmärsit sanomani täysin väärin. Ihan selvästi siinä puhutaan että asiakkaan sopimukset eivät saisi ylittää tiettyjä pituuksia vaatimalla. En minä missään puhunut että sopimusta ei saisi jatkaa, olemassa olevan sopimuksen jälkeen uudella sopimuksella.

Sopimuksen vähimmäis pituus (minimi) johon asiakkaan on "suostuttava" eli palveluntarjoajan ei tarvitse tarjota lyhyempää sopimusta asiakkalle ja enimmäis pituus (maksimi) jota palveluntarjoaja voi vaatia asiakkaalta eli palveluntarjoa ei saa vaatia pitempiä yhtenäisiä sopimuksia asiakkaalta. Se miten se sopimus jatkuu tuosta on näiden samojen normien sisällä ihan sopimuksen mukaan.

Huomaa vielä ero vaatia sopimusta tai tarjota toisenlaisia sopimuksia. Eli asiakkaalle voi tarjota pitempiäkin ja lyhyempiä sopimuksia, mutta niitä ei voi vaatia.

SoneraPartio7/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LigHtX:

Ja sitten lainataan hieman Soneran sivuja: "Numeronsiirto kestää 5-15 arkipäivää."

Morjesta,

Tässä lisätietoa tuohon numeronsiirto-infoon, mistä ohjesivullammekin kerrotaan.

Eli eli, meillä täällä Suomessa numeron siirto onnistuu pääsääntöisesti minuuteissa (matkapuhelinliittymissä siirtoviive max. 10 min ja kiinteän puhelinverkon liittymissä max. 60 min).
Muissa Euroopan maissa katkokset ovat olleet usein merkittävästi pidempiä, mutta EU sääntelyn myötä siirtoaika on nyt kaikkialla Euroopassa korkeintaan tuon yhden työpäivän mittainen.

Kaikkinensa liittymien siirto kestää Suomessa enintään viisi työpäivää. Etäkaupassa siirto saattaa kuitenkin olla mahdollista tehdä vasta lakisääteisen peruutusoikeuden (14 pvää) rauettua.

Tero@SoneraPartio

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT