AfterDawn logo

Mega yritetään pitää siistinä, piraattilinkit poistuvat vauhdilla

Teemu Laitila Teemu Laitila
9 kommenttia

Kim Dotcom on vannonut uuden Mega-palvelunsa pyrkivän noudattamaan lain kirjainta viimeistä pilkkua myöten ja ainakin tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että piraattisisältöjen siivoamiseen palvelusta todella panostetaan.

Kim Dotcom kertoo Twitterissä, että palveluun on ladattu runsaan kahden ja puolen viikon aukioloaikana lähes 50 miljoonaa tiedostoa. Dotcomin mukaan vain 0,001 prosenttia tiedostoista on poistettu tekijänoikeutta rikkovina. Päivittäin tiedostoja poistetaan keskimäärin 50 kappaletta.


Vaikka Mega yrittää profiloitua enemmän Dropboxin kaltaiseksi pilvitallennuspalveluksi, sen tarjoamat 50 ilmaista gigatavua kuitenkin houkuttavat lataamaan palveluun isompiakin tiedostoja kuten elokuvia. Muiden lataamia tiedostoja ei kuitenkaan voi etsiä palvelusta suoraan, johtuen kaikkien tiedostojen automaattisesta salauksesta. Kuka tahansa voi kuitenkin ladata tiedoston, jos sen omistaja jakaa tiedostoon osoittavan linkin sekä salauksen purkamiseen tarvittavan julkisen avaimen.


Vähemmän yllättäen nettiin on jo ilmestynyt ainakin yksi palvelu, joka listaa Megassa jaossa olevia tiedostoja. Koska Megan sisältöä ei voi indeksoida suoraan, asiasta uutisoivan Ars Technican mukaan Mega-search-niminen palvelu nojaa käyttämien tarjoamiin linkkeihin. Tiedostonnimien perusteella palvelu listaa paljon myös vahvasti piraattisisällöiltä vaikuttavia tiedostoja. Silti Megan ylläpito vaikuttaisi sitoutuneen palvelun pitämiseen piraattivapaana ja erittäin suuri osa Mega-searchin listaamista elokuvista on jo ehditty poistaa palvelusta joko ylläpidon tai tiedoston omistajan toimesta.

Mega myös sanoutuu vahvasti irti tekijänoikeuden alaisten tiedostojen levityksestä kieltämällä immateriaalioikeuksien loukkaukset käyttäjäehdoissaan. Palvelu pidättää oikeuden poistaa käyttäjätilit, jotka syyllistyvät toistuvasti tekijänoikeusloukkauksiin. Silti Megan automaattisesta salauksesta johtuen piraattisisältöjä on mahdotonta tunnistaa, ellei käyttäjä itse jaa linkkiä tiedostoihinsa julkisesti.

9 KOMMENTTIA

Pallero201/9

aika paska palvelu jos entinen piraatilinkkien kuningas aikoo näin

Yiffmaniac2/9

Turhahko palvelu tämä Mega, torrentit kun ovat parempia waretukseen ja pilvitallennuksessa Dropbox on huomattavasti kätevämpi käyttää.

coocie983/9

Mega(upload) on aina poistanut tiedostoja pyynnöstä. Ei mitään erikoista tällä rintamalla paitsi PR-kuvan kohentamista. Ainoa uutisen arvoinen asia on, että Mega on alkanut poistamaan täysin laillisia käyttäjien tiedostoja, kun linkki on julkaistu internetissä.

http://torrentfreak.com/dotcoms-mega-re...equests-130131/

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Yiffmaniac:

Turhahko palvelu tämä Mega, torrentit kun ovat parempia waretukseen ja pilvitallennuksessa Dropbox on huomattavasti kätevämpi käyttää.

Kätevä tuo on, mutta en itse luottaisi henkilökohtaisia tiedostojani kolmannen osapuolen käsiin joka ei takaa niiden yksityisyyttä. Monilla muilla (ihmisillä) ei tätä ongelmaa ole, joten Dropbox on hyvä vaihtoehto.

horgh4/9

Miksi Dotcom nuolee to-mafian anaalia? Surkeaa.

overdose5/9

Ihan hyvä palveluhan tuo on. Salauksen vuoksi uskaltaa käyttää varmuuskopiointiin. Ei ole pelkoa, että jenkkihallitus tarkastelisi tiedostojani. Eipä niissä mitään salaista ole, mutta mukavaa siltin, että ovat suojassa.

Palvelu välillä vielä bugaa, mutta on jo parantunut. Ja upload nopeudet ovat kohdallaan. Vielä kun saavat automaattisen synkkausohjelman ulos, niin hyvä tulee. Ja hyvä tuo palvelu on pitää puhtaana waresta.

xxwavx1126/9

Ja piratismi-apologistit vinkuvat.

RingLeaderTM7/9

Kuka ylipäätään antaa tiedostonsa kolmannenosapuolen pilveen tallennettavaksiJAmiksi jotkut niin tekevät ?

Lauzi8/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RingLeaderTM:

Kuka ylipäätään antaa tiedostonsa kolmannenosapuolen pilveen tallennettavaksiJAmiksi jotkut niin tekevät ?

Minä ja siksi, että on paljon mukavampi säilyttää koulun prokkiksia ja raportteja dropboxissa, kuin kanniskella niitä muistitikulla.

RingLeaderTM9/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RingLeaderTM:

Kuka ylipäätään antaa tiedostonsa kolmannenosapuolen pilveen tallennettavaksiJAmiksi jotkut niin tekevät ?

Minä ja siksi, että on paljon mukavampi säilyttää koulun prokkiksia ja raportteja dropboxissa, kuin kanniskella niitä muistitikulla.

No se on sinun valinta, jos Skydrive
[ https://skydrive.live.com ] ei sinulla toimi!

https://twitter.com/mikko/status/299019...6/photo/1/large

https://twitter.com/mikko/status/299019907415289856

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT