AfterDawn logo

Ubuntun julkaisurytmiin saattaa tulla merkittävä muutos

Teemu Laitila Teemu Laitila
8 kommenttia

Ubuntu-linuxia kehittävä Canonical harkitsee kuuden kuukauden välein julkaistavien versioiden lopettamista kokonaan ja siirtymistä pelkkiin kahden vuoden välein saapuviin LTS-julkaisuihin. Välijulkaisujen sijaan päivitykset jaeltaisiin käyttäjille niiden valmistuessa.

Asiata uutisoivan Extreme Techin mukaan päätöksiä julkaisurytmin muutoksesta ei ole vielä tehty. Niin kutsuttuihin rullaaviin julkaisuihin voitaisiin siirtyä kuitenkin mahdollisesti huhtikuussa 2014 Ubuntu 14.04 -version jälkeen. Jos julkaisurytmi muutetaan "rullaavaksi", seuraava viiden vuoden tuen saava LTS-julkaisu saapuisi vasta vuonna 2016.

Ubuntu on Air -podcastissa puhunut Ubuntun kernelikehityksen johtaja Leann Ogasawara kertoi, että ennen päätöksen tekemistä pitää harkita monia näkökulmia.


- Kyseessä on levityksen kannalta erittäin merkittävä muutos, sillä kaiken toimiminen yhteen on tarkistettava päivittäin, Ogasawara selittää.

Ogasawaran mukaan kehityksessä ollaan kuitenkin jo pitkällä ja testauksesta huolehditaan jo nyt päivittäin. Lisäksi pitää harkita olisivatko Ubuntun käyttäjät tyytyväisiä isoon julkaisuun vain kahden vuoden välein.

Extreme Techin mukaan joustavammassa julkaisurytmissä olisi selkeät huonot ja hyvät puolensa. Käyttäjien kannalta olisi hyvä, että isoja paketteja ei tarvitse ladata ja asentaa niin usein. Lisäksi joustavamman rytmin avulla tietoturva ja päivitykset pysyisivät paremmin ajan tasalla. Toisaalta taas nopeampi tahti saattaa aiheuttaa odottamattomia ongelmia. Kiinteällä rytmillä julkaistut paketit käyvät usein läpi tarkemman testausprosessin.

8 KOMMENTTIA

kane_k1/8

Fedoralle ainakin voisi parin vuoden välein ilmestyvä versio tehdä gutaa kun aina puolen vuoden jälkeen tuleva uusi versio on ihan rikki ensimmäiset pari kuukautta.

remix2/8

Rullaava julkaisu kävisi minulle. Ubuntun PPA-systeemi ja muutenkin laajempi pakettivalikoima uusissa softissa on houkutellut vaihtamaan Ubuntuun, mutta nimenomaan rullaava julkaisutapa on pitänyt Debian testingissä. Muutamat softat on semmosia mistä haluaa suhteellisen uusia versioita, mutta ei kiinnosta yhtään asennella uutta versiota yhtenään.

jani19873/8

parempi toi olisi käyttäjän sekä yritysten kannalta

syrtek664/8

LTS versiot voisi hyvinkin olla viiden vuoiden syklissä mutta toinen haara voisi olla tosiaankin nk rolling versio koska suurinta osaa ohjelmistoista ei ikinä päivitetä ja nämä on ikivanhoja. Tästä voisi hyvä esimerkki 12.4 LibreOffice, virallinen versio on ikivanha mutta uutta ei ole tulossa.

akse5/8

Toisaalta hyvä, toisaalta huono.

Se lokakuun versio on monesti ollut aika buginen. Bugit on sitten suurimmaks osaks korjattu tuohon huhtikuun LTS versioon.

Olen kyllä pitkän aikaa käyttänyt kanssa Debian Testing versiota, jossa paketit päivittyvät jatkuvasti. Ei ole kiva odotella jotain uusia versioita pitkän aikaa varsinkin jos niissä on jotain suurempia parannuksia.

kirkanen6/8

Hieno uutinen! Ystävä yritti saada mut vaihtamaan Arch Linuxiin juuri tämän rolling release -ominaisuuden vuoksi. Nytpä ei tarvitse vaihtaa siihen. :-D

Kuitenkin odotettavissa on ongelmia, mutta ajan myötä nekin saadaan varmasti ratkaistua.

M-Kar (vahvistamaton)7/8

Originally posted by kane_k:

Fedoralle ainakin voisi parin vuoden välein ilmestyvä versio tehdä gutaa kun aina puolen vuoden jälkeen tuleva uusi versio on ihan rikki ensimmäiset pari kuukautta.

Sehän on jo. Red Hat Enterprise.

Ilborg8/8

Rolling update ei ole oikotie onneen vaikka sinänsä kivalta kuulostaakin. Käytännössähän tuo tarkoittaa että vähemmällä testauksella julkaistaan paketteja. Ainakin tuollainen muutos kannattaisi suunnitella tarkkaan. Itse ehkä suosittelisin miettimään vaihtoehtona jotain gentoon tyylistä systeemiä jossa softassa voi päästä eteen ja taakse versioissa tarpeen mukaan. Tätä ei käsittääkseni natiivina tukena ole missään pakettipohjaisessa distrossa, ja monesti rolling updaten kanssa onkin se haaste vakaana pitämisessä. Haasteitahan tässä olisi binääridistroissa, ja repojen koko saattaisi kasvaa melkoisesti, mutta ongelmien tullessa esiin voisi mennä taaksepäin jossain juuri päivitetyssä komponentissa ja systeemi taas toimisi. Tai sitten vastaavasti jos tarvitsisi kaikkein tuoreimman version softasta niin senkin asennus onnnistuisi.

Kuitenkin hyvin paljon on kiinni siitä että kuinka paljon niitä ongelmia haetaan, eli tunkataanko aina kaikkein kokeellisimmat versiot softista hassuimmilla asetuksilla ja väännetään testaajia nänneistä jos valittaa jostain bugista. Jos pysytään Arch-linuxia maltillisemmalla linjalla softien versioista niin homma voisi jopa toimia kohtalaisen hyvin. Toki LTS on sitten tuotantokriittisiin paikkoihin, mutta useimmat kotikäyttäjät kuitenkin kaivannee lähes bugitonta mutta softaa joka ei ole vuosia vanhaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT