AfterDawn logo

2012 loppuvuoden arvio: iPhonen myynti nousussa, iMac sukeltaa

Sami Koivunen Sami Koivunen

Sijoittajille vihjeitä antavat lähteet ennustavat Applen tekevän hyvän tuloksen viime vuoden viimeiselle neljännekselle. Tulos varmasti kelpaa Applelle, sillä viime aikoina on huhuttu selvästi alijäämäistä tulosta. Hyvän tuloksen takana on vahva iOS-laitteiden myynti, joka on korvannut iPad minin ja iMacin saatavuudessa esiintyneet ongelmat.

iPhone 5 -puhelimen myyntimääräksi arvioidaan viime vuoden neljännellä neljänneksellä 35 miljoonaa kappaletta. iPhone 4:n myyntiluvuksi ennustetaan 7,3 miljoonaa ja iPhone 4S -mallin luvuksi 9,5 miljoonaa. Yhteensä Applen arvioidaan myyneen yli 140 miljoonaa älypuhelinta viime vuonna. Myyntiä on johdattanut iPhone 4S -puhelimen vahva 74 miljoonan kappalemyynti vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

iPadille AppleInsiderin käsiin saama arvio ennustaa 49 prosentin kasvua verrattuna vuoden 2011 viimeisen neljänneksen myyntiin. Yhteensä iPadille odotetaan 23 miljoonan kappaleen myyntiä. Ennakoitua pienempään kasvuun on syynä täysikokoisen iPadin heikompi kysyntä ja iPad minille näyttöjä valmistavan AU Optronicsin tuotanto-ongelmat. MacBookeissa kasvua on vuoteen 2011 verrattuna 7 prosenttia ja iMaceissä laskua peräti 46,5 prosenttia. Myös iMacin saatavuudessa on esiintynyt viivettä.


Aiemmin The Wall Street Journal uutisoi Applen vähentävän iPhone-komponenttitilauksia merkittävästi tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Esimerkiksi iPhone-näyttöjen tilausmäärä puolitettiin alkuperäisestä suunnitelmasta. Syyksi arvellaan ennakoitua heikompaa kysyntää ja mahdollisesti jopa uuden halpamallin julkaisua tämän vuoden aikana. Apple-pomo Phil Schiller on tosin ehtinyt jo kiistämään huhut halvemmasta mallista.

Applen on tarkoitus julkaista viralliset luvut tammikuun 23. päivänä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT