AfterDawn logo

LinkedIn saavutti 200 miljoonaa käyttäjää

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Eri alojen ammattihenkilöille tarkoitettu sosiaalinen verkosto LinkedIn on saavuttanut uuden tärkeän rajapyykin. Palveluun on rekisteröitynyt yli 200 miljoonaa käyttäjää, joista suurin osa on Yhdysvalloista.

Toiseksi eniten käyttäjiä on Intiasta, josta palveluun on rekisteröitynyt noin 18 miljoonaa ihmistä. Yhdysvallat vie voiton silti selkeästi 74 miljoonalla käyttäjällä. LinkedInillä on käyttäjiä 200 "alueella" ja se palvelee käyttäjiään 19 kielellä.

Nopeimmin kasvaviksi käyttäjäkunniksi mainitaan sivuston blogissa Turkki, Kolumbia ja Indonesia. Mobiilipuolella käyttö on kasvanut eniten Kiinassa ja Brasiliassa. Sivuston omien tietojen mukaan käyttäjiä rekisteröityy kaksi joka sekunti, mikä tarkoittaa 172 800 uutta käyttäjää päivässä.

LinkedIn sai täyteen 100 miljoonaa käyttäjää maaliskuussa 2011. Sen jälkeen kasvu on ollut vauhdikasta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT