AfterDawn logo

HBO pitää Universalin elokuvat jatkossakin Netflixin ulottumattomissa

Teemu Laitila Teemu Laitila
6 kommenttia

HBO ja Universal Pictures ovat jatkaneet aiempaa sopimusta, jonka perusteella HBO saa yksinoikeuden studion julkaisemien elokuvien tv-esittämiseen ja suoratoistoon vuoteen 2022 saakka.

Sopimus oli menossa katkolle vasta vuonna 2016 eli HBO halusi varmistaa sen jatkumisen hyvissä ajoin. Yhtiön arvioidaan maksavan mahdollisesti noin 200 miljoonaa dollaria vuodessa siitä, että kanava saa näyttää Universalin sisältöjä yksinoikeudella tv-kanavallaan sekä myös netti-tv-palvelussaan.

HBO:n yksinoikeus tarkoittaa sitä, että Universalin tuoreet elokuvat kuten Ted tai Les Misarables eivät tulevaisuudessakaan ilmesty esimerkiksi Netflixin valikoimiin (ainakaan ennen vuotta 2022). Netflix puolestaan saavutti voiton solmiessaan yksinoikeussopimuksen Disneyn kanssa. Vuodesta 2016 alkaen Netflix saa yksinoikeuden kaikkeen Disneyn omistamien studioiden kuten Disneyn, Pixarin, Marvellin ja Disneynaturen tuotoksiin.


Netflixin on myös arvioitu havittelevan sopimusta Sony Picturesin kanssa ja sopimuksen myös ennustetaan toteutuvan.

6 KOMMENTTIA

joniox (vahvistamaton)1/6

Hyi hemmetti! Yksinoikeussopimus ja noin pitkäksi aikaa! Tämä ajaa asiakkaat piraattilahdelle ja Netflixiin. Jos HBO:n palevelu ja hinnoittelu on sekopäinen. Markkinat jaetaan nyt.

Hate0292/6

Yksinoikeus on huono juttu varsinkin jos haluaa selvitä yhdellä palvelulla eikä halua ostaa kaikkia palveluita.

Itse tilaan HBO:n palvelun kunhan vanhat maksukanavasopimukset tästä raukeavat. Kunhan enemmän sisältöä olisi niin ei tarvitsisi miettiä netflixin ja viaplayn väliltä kumman ottaa lisäksi.

joku raja noihin yksinoikeussopimuksiin tarvitsisi saada. Näin kuluttajan kannalta ainakin.

Keina3/6

Yksinoikeussopimus on EU:n kilpailulakien vastainen. Näin ollen se on purettava tai sitten estettävä sopimusosapuolten toiminta kokonaan EU:n alueella. Merkillistä miten nämä "sisällöntuottajat" ja jakeluyhtiöt tuntuvat olevan kaiken lain ulottumattomissa ja kuitenkin poliitikkojen erityisessä suojeluksessa. Mitkään muut taiteenlajit eivät ole niin hyvin suojattuja kuin musiikki ja kuvatallenteet.

friis4/6

.

Lumikki5/6

Lainaus:

Merkillistä miten nämä "sisällöntuottajat" ja jakeluyhtiöt tuntuvat olevan kaiken lain ulottumattomissa ja kuitenkin poliitikkojen erityisessä suojeluksessa.


Isot amerikkalaiset yritykset vähät välittää joistain EU:n määräyksistä. Eikä valtioiden päättäjät uskalla lähteä isoja yrityksiä vastaan tai edes viitsi. Koska miksi kukaan välittäisi kuluttajan oikeuksista.

AnssiH6/6

Voisin veikata, että tässä on kuitenkin kyse vain Yhdysvaltojen oikeuksista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT