AfterDawn logo

Hakkeri väittää vuotaneensa 28 000 PayPal-salasanaa, PayPal ei vahvista

Teemu Laitila Teemu Laitila
4 kommenttia

Marraskuun viidennen päivän eli Guy Fawkes -päivän merkeissä on aiheutettu tuhoa eri puolilla internetiä ja yksi merkittävimmistä murtoväitteistä on 28 000 väitetyn PayPal-salasanan vuotaminen. PayPal ei kuitenkaan ole löytänyt merkkejä murroista eikä väitettyjä listojakaan enää ole löydettävissä.

Tieto mahdollisesta murrosta levisi Twitterissä eri Anonymous-aatteeseen keskittyvien Twitter-tilien kautta. Linkkien takaa löytyi tietojen mukaan lista, joka sisältää nimiä, sähköpostiosoitteita sekä mahdollisesti salattuja salasanoja.

PayPalin edustaja on kertonut Twitterissä, että yhtiö tutkii asiaa, mutta tähän mennessä tietomurrosta ei ole löytynyt todisteita. Vahvistamattomien nettilähteiden mukaan aiemmin eri paikoissa levinnyt lista saattaakin olla peräisin joltain muulta sivustolta kuten murron kohteeksi joutuneesta verkkokaupasta. Netissä raportoidaan (via @LauraHuu), että lista sisältäisi lähinnä tietoa maksutapahtumista, joista osa on peräisin myös muista maksupalveluista kuin PayPalista.

Väitetyn PayPal-murron lisäksi marraskuun viidennen päivän kunniaksi on sotkettu useampia nettisivuja kuten tv-kanava NBC:n sivut, Lagy Gagan fanisivut sekä norjalaisia sivustoja. Kaikki sotketut sivut käyttivät samaa foorumisovellusta, jonka haavoittuvuutta sotkemisessa hyödynnettiin.

4 KOMMENTTIA

wntoosa1/4

Ettei vain olisi krakkeri eikä hakkeri.

BoNeLeZz2/4

Lainaus:

28 000 väitetyn PayPal-salasanan vuotaminen

vie http://thenextweb.com/mobile/2012/11/04/review-nokia-lumia-920/

squi3/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti BoNeLeZz:

Lainaus:

28 000 väitetyn PayPal-salasanan vuotaminen

vie http://thenextweb.com/mobile/2012/11/04/review-nokia-lumia-920/

Ah, kiitos huomiosta, oli linkki eksynyt väärältä välilehdeltä. Nyt pitäisi olla oikein.

xxwavx1124/4

Jaahas, tämähän edistää internetin avoimuutta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT