AfterDawn logo

Google maksoi 60 000 dollaria Chromen hakkeroinnista

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
4 kommenttia

Pinkie Pie -nimellä kulkeva hakkeri on Ars Technican mukaan saanut Googlelta 60 000 dollarin palkkion onnistuneesta Chrome-selaimen hakkeroinnista.

Googlen ohjelmassa on jaossa yhteensä kaksi miljoonaa dollaria niille, jotka löytävät Chromesta tietoturva-aukkoja. Suurin yksittäinen palkinto on Pinkie Pienkin saama 60 000 dollaria. Palkkion kertaluontoinen suuruus määräytyy paljastetun aukon laadusta. Nyt löydetyn Google kertoi olevan "kriittinen".

Pinkie Pie sai palkinnon myös aiemmin tänä vuonna vastaavasta saavutuksesta. Vasta parikymppinen hakkeri tekee siis kohtuullista vuositiliä löydöksillään.

4 KOMMENTTIA

Pallero201/4

>pinkie pie

xxwavx1122/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pallero20:

>pinkie pie


Curvy23/4

Toi alkaa muistutta rusakoiden tyyliä. Mikäli et vie autoas vartioidulle alueelle, ja maksa siitä sikana, ja jätät sen kotipihaan, niin varoituksena sitä särjetään.
Olen minäkin aikoinaan hakkeroinut, mutta tehnyt sen puhtaasti tietoturvasyistä. Eli ollaan testattu.
Tehdään virus, ja siten asiakkaat joutuu ostamaan virustorjuntaohjelmia, oon aina haistanut tässä palaneen käryä.

johku124/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Curvy2:

Toi alkaa muistutta rusakoiden tyyliä. Mikäli et vie autoas vartioidulle alueelle, ja maksa siitä sikana, ja jätät sen kotipihaan, niin varoituksena sitä särjetään.
Olen minäkin aikoinaan hakkeroinut, mutta tehnyt sen puhtaasti tietoturvasyistä. Eli ollaan testattu.
Tehdään virus, ja siten asiakkaat joutuu ostamaan virustorjuntaohjelmia, oon aina haistanut tässä palaneen käryä.

Ehkä tässä ei ole kyse siitä vaan että google mielummin palkitsee siitä, että tietoturva-aukko ilmoitetaan niille eikä sitä käytetä vääriin tarkoituksiin. Yksittäisen henkilön on vaikea hyötyä rahallisesti paljon tietoturva-aukosta mitä käytetään vääriin tarkoitusperiin, ja kohtuullinen korvaus kannustaa rehellisyyteen ja myös siihen että tietoturva-aukot etsimällä etsitään ohjelmasta ja eliminoidaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT