AfterDawn logo

Elop: Tabletit ovat hyödyntämätön mahdollisuus Nokialle

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
5 kommenttia

Lumia 920- ja 820-puhelinten julkistuksen yhteydessä Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop totesi, että yhtiö tutkii tarkoin tuotevalikoimansa laajentamista taulutietokoneisiin. Lausumaa on hoettu jo puolisen vuotta, joten siinä ei itsessään ole mitään uutta.

Uutta on kuitenkin se, että Elop kommunikoi nyt selvemmin siihen suuntaan, että on todennäköisempää nähdä markkinoilla Nokian valmistama taulutietokone kuin että sellainen jätettäisiin tekemättä. Esimerkiksi Fast Companyn siteerauksen mukaan Elop kertoi julkisuuteen, että olisi luontevaa jatkaa älypuhelimista taulutietokoneisiin. Samalla hän osoitti ymmärtävänsä, että ihmiset kuluttavat digitaalista sisältöä useilla eri laitteilla, muiden muassa älypuhelimilla, tableteilla ja tietokoneilla. Hän sanoi heti perään, että Nokian vahvuus on juuri kannettavissa laitteissa. Näin ollen Nokialla on vielä edessään hyödyntämättömiä mahdollisuuksia.


Se miten Nokia tarttuu näihin mahdollisuuksiin on vielä mysteeri, mutta Elop toivoo pystyvänsä kertomaan asiasta lisää pian. Nokian on huhuttu julkistavan oman tabletin tämän vuoden lopulla, mikä sopisi hyvin yhteen Microsoftin Windows 8 -käyttöjärjestelmän julkaisuaikataulun kanssa.

5 KOMMENTTIA

Mauriland1/5

tois vaan semmoisen mikä oikeesti toimii suomessa, kuten toi lumia 920. hanskat kädessäkin voisi näprätä.

Teknotuuletin2/5

Quote:

Hän sanoi heti perään, että Nokian vahvuus on juuri kannettavissa laitteissa.


Taisi se Nokian kannettava olla juuri se vahva laite vai? Toivon vain ettei (mahdollisesti) tulevalle tabletille käy samoin

johtaja593/5

Microsoft muistaakseni kaavaili omaa tablettia, joten jos se julkaistaan, niin Nokialla jää julkaisematta, koska ei Nokia voi astua Microsoftin varpaille.

hannibal_pjv4/5

Nokian kannettava oli erinomainen laite! Hyvä runko, kaunis, kevyt, hyvä näyttö ja tolkuttoman kallis. Odotan samaa siltä tabletilta. Eli hyvä härpäke, jota on vara ostaa vain toimitusjohtajille...

AhKeefas5/5

Windows Phone 8 vai Windows 8 RT Tabletti?
10", mutta tuleeko myös 7"?
Pureview jousitettu vai ISO (vai yhdistelmä Pureview^2)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT