AfterDawn logo

Xbox 720 Development Kitissä Intelin suoritin ja Nvidian näytönohjain

Panu Roivas Panu Roivas
1 kommentti

Microsoftin Xbox-pelikonsolin seuraavaa versiota on huhuiltu ainakin julkistettavaksi ensi vuonna, ja mahdollisesti myyntiin asti vuoden lopulla. Huhuille antaa vahvistusta vastikään myyntiin tullut Durango Development Kit.

Durango on huhujen mukaan Microsoftin koodinimi seuraavan sukupolven Xboxille. Vastikään netissä yritettiin myydä 10 000 dollarin hintaan kehitysversiota tulevasta konsolista. Laitteen aitoudesta ei ole varmuutta, ja myynti-ilmoitus poistettiin pikimmiten. Useiden pelikehittäjien mukaan laite olisi kuitenkin ollut kuvien perusteella aito, joskin sen ulkonäkö tai laitteisto ei kuvaa lopullista tuotetta.

Kehitysversiossa käytettiin Intelin x86-suoritinta ja Nvidian näytönohjainta, ja siinä oli yhteensä 8 Gt muistia. Muistin määrän tosin kerrotaan olevan yleensä suurempi kehitysversioissa. Huhujen mukaan tulevan konsolin pitäisi olla kuusi kertaa nykyisiä konsoleita tehokkaampi. Toistaiseksi Xboxin lopullinen rauta on vielä hämärän peitossa, sillä myös AMD:n suorittimia ja näytönohjaimia on huhuttu seuraavaan Xboxiin. Näyttäisi kuitenkin siltä, että lopullisessa versiossa olisi x86-suoritin ja DX11.1-näytönohjain.


Useat pelinkehittäjät ovat kuitenkin jo hakeneet uusia työntekijöitä seuraavan sukupolven konsolipelejä varten, mukaan lukien Microsoftin omat studiot. Ensi vuoden julkistus näyttää siis yhä varmemmalta.

1 KOMMENTTI

mcmopo1/1

Kymppitonnilla tavaraa joka ei ole edes omaa? Mahtaa olla mukavaa selitellä tuota viranomaisille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT