AfterDawn logo

Dotcomin kartanoon tehty kotietsintä todettiin laittomaksi

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
9 kommenttia

Uusiseelantilainen oikeusistuin on päättänyt, että Megauploadin perustaneen Kim Dotcomin kartanoon suoritettu kotietsintä on laiton. AfterDawn uutisoi viranomaisten tekemästä muotovirheestä jo huhtikuussa, minkä takia Dotcom voi välttyä syytteiltä.

Oikeuden mukaan kotietsintäluvassa ei kerrottu tarpeeksi tarkasti ratsian syytä. Oikeus antoi samalla päätöksen, jonka mukaan Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI ylitti sen toimivallan. Kansainvälisen lain mukaan FBI:lla on oltava paikallisen oikeusministerin lupa todisteiden keräämiseen ja takavarikointiin ulkomailla. Lupaa ei ollut.

Uuden-Seelannin poliisi miettii parhaillaan miten asiassa edetään seuraavaksi.

9 KOMMENTTIA

avthein1/9

Tekijänoikeusfasistit oikeuteen!

Jo riittää sikaileva ihmisoikeuksien polkeminen ja halveeraminen.

Bazilli2/9

Miksihän YouTuben toimintaan ei puututa? sehän on täynnä tekijänoikeudella suojattua materiaalia.. En ole koskaan osannut yhdistää Megauploadia p2p skeneen sen enempää, kuin muitakaan samankaltaisia pilvipalveluita. Ilmeisesti kuka vain voi rellestää kunhan maksaa Mafialle tarpeeksi suuret suojelurahat.

syrtek663/9

Hyä, liity meihin piraatteihin niin olet mukana laittamassa nämä omalle paikalleen.

Boss934/9

Aijai! Maailmanpoliisit ollu taas vaihteeks liian innokkaita ja unohtaneet "rikollisen" oikeudet. Tästä hyvästä Dotcom vapaaks ja koko hänen omaisuutensa hänelle takaisin, niin saavat maailmanpoliisitkin vihdoin sen kauan ansaitsemansa näpäytyksen.

Jogikarhu5/9

Tässä oottelen innolla milloin joku tuota suomalaista Teostoa huitaisee kunnolla moukarilla.. Suomessakin alkaa menee pikkuhiljaa samaan suuntaa touhu mutta onneksi muualla maailmassa oikeus toteutuu. Rahastusta kaikki ja väitetään että artistien yms hyväksi menee muttaa todellisuudessa tekijänoikeusjärjestöt ne rahat saa.

horgh6/9

Oikeus voitti. Nyt Dotcomille tulee palauttaa hänen omaisuutensa ja lisäksi maksettava korvaus tulonmenetyksestä koko ajalta. Lisäksi korvauksissa on otettava huomioon, että Megaupload oli menossa pörssiin, noin parista miljardista jenkkitaalasta puhuttiin arvona. Tätä listautumista tuskin nyt tulee. Kaikesta tästä saa FBI maksaa korvaukset. Ja tulevaisuudessa jättää ihmiset rauhaan.

tonttila7/9

Suomessa mikään juttu ei kaatuisi tuollaisiin pikku lakipykäliin. Täällä voi suorittaa kotietsinnän heppoisin perustein. Laissa on on kohtia joiden pitää täyttyä ja yksi niistä(pakkokeinolaki 5luku1§) on "On syytä epäillä" ja sehän täyttyy miten vain. Laitonta kotietsintää suomessa siis ei voi tehdä...

Onhan toi härskiä että usa:n poliisi lähtee muihin maihin touhuamaan ja ylittämään valtuutensa. Kyllä täälläkin haloo nousisi jos Ruåtsin poliisi kävisi rajan yli sakottamassa ja tonkimassa toisten koteja.

Mutta en ymmärrä kuinka laiton kotietsintä voisi poistaa mahdolliset rikossyytteet sikälimikäli jokin rikos on tapahtunut. kummaa logiikkaa. No, näin ulkomailla.

Esim usa:ssa ihan oikean rikoksen tehneitä vapautetaan joidenkin muotoseikkojen takia, en oikein ymmärrä. No ehkä siellä menee tuomiot tasan kun siellä tuomitaan myös ennätysmääriä syyttömiä linnaan, heh heh.

Bluejack8/9

Uutisarvohan olisi hieman toisenlainen jos dotcomin >huvila< olisi sattunut sijaitsemaan esim venäjän federaation sisällä tai kiinan puolella.

cpenter839/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Mutta en ymmärrä kuinka laiton kotietsintä voisi poistaa mahdolliset rikossyytteet sikälimikäli jokin rikos on tapahtunut. kummaa logiikkaa. No, näin ulkomailla.

Esim usa:ssa ihan oikean rikoksen tehneitä vapautetaan joidenkin muotoseikkojen takia, en oikein ymmärrä. No ehkä siellä menee tuomiot tasan kun siellä tuomitaan myös ennätysmääriä syyttömiä linnaan, heh heh.


Tuolta ja tuolta löytyy lisää tietoa tarkemmin mutta näin suurinpiirtein jos kotietsintä on todettu laittomaksi kaikki todisteet mitä kyseisellä rikoksella on löydetty mitätöidään ja täten syyte itsessään ei katoa mihinkään mutta samoja todisteita ei enää voi käyttää. Tämä monessa tapauksessa tarkoittaa sitä että välttämättä niitä muita todisteita ei ole olemassa. Tämä siksi että jos joku todiste on kerran hankittu laittomasti niin sitä ei voi enää käyttää vaikka sen pystyisikin myöhemmin hankimaan laillisesti.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT