AfterDawn logo

Microsoft patistaa Ultrabook-valmistajia kosketusnäyttöjen pariin

Teemu Laitila Teemu Laitila
4 kommenttia

Kosketusohjausta silmällä pitäen rakennettu Metro-käyttöliittymä on yksi tulevan Windows 8:n merkittävimmistä uudistuksista. Windows 8 Consumer Preview -version julkaisun jälkeen Metro on saanut paljon kritiikkiä työpöytäkäyttäjiltä, joiden mielestä eleohjaus soveltuu huonosti hiirellä käytettäväksi.

Microsoftin suunnitelmissa tuntuisi olevan kuitenkin yhä suuremman osan käyttäjistä ohjaaminen kosketusnäyttöjen pariin. Taiwanilainen Digitimes kertoo, että Microsoft on ottanut aiempaa huomattavasti suuremman roolin Intelin Ultrabook-konseptiin perustuvien laitteiden ominaisuuksien suunnittelussa, kun Microsoft patistaa valmistajia lisäämään laitteisiinsa kosketusnäytöt. Sivuston mukaan jopa 30 prosenttia tämän vuoden puolella julkaistavista Ultrabook-malleista sisältäisi kosketusnäytön.

Windows 8 -yhteensopiville laitteille on myös määritelty aiempaa tiukemmat rajat, joissa esimerkiksi kosketusnäytöiltä vaaditaan tuki viiden eri pisteen tunnistamiselle.


Vaikka kosketuksesta tulisi vakio-ominaisuus Ultrabookien joukossa, muissa laiteluokissa kosketus ei välttämättä yleisty samaan tahtiin. Ultrabook on pelkästään Intelin markkinointitermi, jota käyttääkseen valmistajien on täytettävä tietyt vaatimukset laitteiston ominaisuuksien ja mittojen osalta. Vaatimuksista johtuen Ultrabook-kategoriaan mahtuvat laitteet tulevat sijoittumaan mallistojen hintavampaan päähän, jonka alle ainakin AMD pyrkinee sijoittumaan Trinity-pohjaisilla ohuilla kannettavilla.

4 KOMMENTTIA

pähkinä1/4

Entäpä sitten me pöytäkoneiden käyttäjät? Taidan siirtyä iMaciin...

Ralle_ (vahvistamaton)2/4

Ei läppäriin mitään kosketusnäyttöä tarvita hintaa kasvattamaan ja ergonomiaa tuhoamaan! Sellainen sopii kyllä tabletteihin ja älypuhelimiin. Tuo Metro tuntuu päivä päivältä vastenmielisemmältä. Käytän joskus hankittavassa ultrabookissa Linuxia.

johtaja593/4

Win7 soveltuu hyvin pöytäkoneille & tavallisille kannettaville ja Win8 tableteille. Se on sitten makuasia minkä käyttiksen kukin haluaa kosketusnäytölliselle kannettavalle.

Ranvier4/4

Originally posted by Ralle_:

Ei läppäriin mitään kosketusnäyttöä tarvita hintaa kasvattamaan ja ergonomiaa tuhoamaan! Sellainen sopii kyllä tabletteihin ja älypuhelimiin. Tuo Metro tuntuu päivä päivältä vastenmielisemmältä. Käytän joskus hankittavassa ultrabookissa Linuxia.

Ei se kosketusnäyttö kaikkiin läppäreihin olekaan tulossa. Eikä edes kaikkiin ultrabook-läppäreihin. Eikä kukaan edes pakota sinua ostamaan kosketusnäytöllistä läppäriä, joten miksi valitat?

Originally posted by johtaja59:

Win7 soveltuu hyvin pöytäkoneille & tavallisille kannettaville ja Win8 tableteille. Se on sitten makuasia minkä käyttiksen kukin haluaa kosketusnäytölliselle kannettavalle.

Kyllä se Win8 sopii yhtä lailla myös tavalliselle PC:lle, kun ottaa Metro UI:n "pois päältä" ja siirtyy käyttämään perinteistä työpöytää.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT