AfterDawn logo

Viranomaiset sulkivat Megauploadin - johtajat pidätettynä

Teemu Laitila Teemu Laitila
27 kommenttia

Yhdysvaltain viranomaiset ovat sulkeneet MegaUpload-sivuston, joka on yksi suurimmista internetin tiedostonjakopalveluista. Lisäksi sivuston perustaja sekä kolme muuta johtohahmoa on pidätettynä. Sivuston johtoa syytetään useista eri rikoksista ja heitä uhkaa vuosien vankeusrangaistus.

Haktivistiliike Anonymous reagoi tietoihin kaatamalla oikeusministeriön ja FBI:n sivut ja myös elokuva-alan etujärjestön MPAA:n sivut olivat ajoittain alhaalla.

Megaupload on ollut osallisena oikeusjutuissa aiemminkin, mutta uusimmassa tapauksessa tuntuisi olevan tarkoitus sulkea sivusto lopullisesti. Yhdysvaltain oikeusministeriön julkaisemassa tiedotteessa MegaUploadia kuvaillaan "kansainväliseksi rikollisyhtiöksi, joka on vastuussa suuresta määrästä nettipiratismia".

Yhdysvaltain liittovaltion syyttäjänviranomaisten mukaan MegaUpload on aiheuttanut tekijänoikeuden haltijoille 500 miljoonan dollarin eli noin 385 miljoonan euron vahingot.

Sivuston perustajaa Kim Dotcomia sekä ainakin viittä johtajaa syytetään tekijänoikeusrikoksesta, laittoman tavaran kaupasta, rahanpesusta sekä suunnitelmallisesta tekijänoikeusrikoksesta.

Oikeusministeriön mukaan ylläpitäjät olivat tietoisia sivuston kautta luvattomasti levitetystä tekijänoikeuden alaisesta materiaalista ja yrittivät tarkoituksellisesi peitellä luvatonta sisältöä. Yleistä kuvaa sisällön laadusta yritettiin silotella jättämällä pois yleinen hakutoiminto sekä jättämällä tekijänoikeuden alainen materiaali tarkoituksellisesti pois esimerkiksi eniten ladattujen tiedostojen listalta.

Pidätyksen yhteydessä Yhdysvaltain viranomaiset tekivät eri maiden poliisivoimien avustuksella 20 kotietsintää yhteensä yhdeksässä eri maassa kuten Yhdysvalloissa, Hollannissa ja Kanadassa. Lisäksi viranomaiset ovat takavarikoineet ainakin 50 miljoonaa dollaria rahaa. Viranomaiset takavarikoivat myös parikymmentä MegaUploadille kuuluvaa domain-nimeä.

27 KOMMENTTIA

Lumikki1/27

Ei tähän nyt varsinaisesti ole mitään sanomista. Kun tehdään yleisiä tiedoston ja median jakopalveluita, niin ne sisältävät aina TO:n nimissä "laitonta" materiaalia. Koska kukaan ei pysty kontrolloimaan näitä asioita. On vain kysymys vaivautuuko ylläpitäjät edes yrittämään. Esimerkiksi Youtube rikko myös TO-lakeja, mutta siellä kyllä poistetaan jos sitä pyydetään. Megaupload nyt ei vaivautunut tekemään asialle mitään, eli heille oli ihan sama mitä materiaalia jaettiin.

Toisaalta yksi suljettu, tuhat muuta jäljellä. Siinä vaiheessa kun saadaan nuo muut kiinni on popsahtanut tuhat uutta tilalle.

Zeitsei2/27

Esimakua SOPA:lle. Yhdysvaltojen viranomaiset tulee ja kaataa sivustoja. Suomalainen yrittäjä: Jos haluat luoda ihan tavallisen hosting-sivuston, johon ihmiset voivat ladata tiedostoja, niin varaudu CIA:n kotietsintään ja miljardikorvauksiin. Koska on mahdotonta ylläpitää hosting-sivustoa, johon ei voi lisätä laitonta materiaalia. Tämä ei tietenkään saisi tarkoittaa, että tällä periaatteella hosting-sivustoja ei saisi ylläpitää.

Rehottava piratismi on pienempi paha kuin Internet siivous, paitsi kysyttäessä USAn mediajäteiltä.

Velele3/27

Paha sanoa mitään vielä, kun ei tiedä mitä noi omistajat on oikeasti (todistetusti) tehny. Harmillinen paikka vaan siinä mielessä, että myös muusikot luotti palveluun. Kenen lie hallussa heidän teoksensa on nyt. Eikä kukaan ole varmasti kiinnostunut millaisia tappioita nämä muusikot tekevät ja millainen sijoitus tuo palvelu on heille ollut. Saas nähdä saavatko mitään korvauksia kun/jos ovat joutuneet rikollisten uhreiksi.

coocie984/27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Ei tähän nyt varsinaisesti ole mitään sanomista. Kun tehdään yleisiä tiedoston ja median jakopalveluita, niin ne sisältävät aina TO:n nimissä "laitonta" materiaalia. Koska kukaan ei pysty kontrolloimaan näitä asioita. On vain kysymys vaivautuuko ylläpitäjät edes yrittämään. Esimerkiksi Youtube rikko myös TO-lakeja, mutta siellä kyllä poistetaan jos sitä pyydetään. Megaupload nyt ei vaivautunut tekemään asialle mitään, eli heille oli ihan sama mitä materiaalia jaettiin.

Toisaalta yksi suljettu, tuhat muuta jäljellä. Siinä vaiheessa kun saadaan nuo muut kiinni on popsahtanut tuhat uutta tilalle.

Väärin. Megauploadilla oli DMCA-poistopolitiikka ja se pyrki noudattamaan lakia. Rapidsharekin on voittanut oikeudessa tausteluita tästä aiheesta. Lisäksi Megaupload suunnitteli alustaa, jossa artistit voivat myydä musiikkiaan ja saada 90% tuloista. UMG sabotoi Megan 30 miljoonan mainoskampanjan ja haastettiin oikeuteen. Nämä muutamat asiat huomioon ottaen - ehkä - ehkä kyse on vain suorasta kilpailijasta, joka pelattiin ulos vetämällä matto alta.

Tässä mainoskampajnan video, jonka UMG veti alas:
http://www.youtube.com/watch?v=K9caPFPQUNs - feat. Snoop Dog, P. Diddy, Alicia Keys, Lil' Wayne, Jamia Fox, Will.i.am, ym.

edit: oikeuskäytäntö on muutenkin käännetty haasteessa osittain päälaelleen. Rapidsharen tapauksessa tiedostojen ei-julkinen haku katsottiin nimenomaan lieventäväksi asianhaaraksi, sillä palvelu oli tarkoitettu muuhunkin kuin julkiseen levitykseen.

edit2. Se on sitten toinen asia, jos sivusto on järjestelmällisesti pessyt huumerahaa, uppinut itse warezia ja kieltäytynyt poistamaan niitä.

Lumikki5/27

@coocie98

On kaksi eri asiaa olla DMCA-poistopolitiikka ja pystyä tai haluta ylläpitämään sitä poistopolitiikkaa.

En myöskään väittänyt että lailliset ihmiset eivät kärsisi asiasta. Koska ei mikään jakopalvelu ei ole pelkästään yhtä, laitonta tai laillista, se on aina molempia.

Eli ei kysymys ole siitä kuka kärsii vaan siitä kenellä on valtaa ja rahaa suojella omia etuja. Maailma on ikävä kyllä niin raadollinen.

coocie986/27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

@coocie98

On kaksi eri asiaa olla DMCA-poistopolitiikka ja pystyä tai haluta ylläpitämään sitä poistopolitiikkaa.

Politiikka ja teot ovat tietysti eri asia, mutta sivusto väittää ainakin selvästi poistaneensa tiedostot 24h sisällä valituksen saatuaan. Sanat ovat tietysti halvempiakin kuin teot. Muistaakseni(?) Megalla oli automaatiovälineitä oikeudenomistajille poistojen tekemiseen, mutta ne otettiin pois käytöstä väärinkäytösten takia. Oikeudenomistajat poistivat esim. Open Source ohjelmia sivulta.

Aihe on myös poliittisesti arka, sillä UMG:n laiton alasottosabotaatio ja väärin kohdistetut DMCA-valitukset eivät näytä hyvältä SOPA:n ja PIPA:n kannalta. Kuka haluaisi antaa uuden aseen henkilölle (yritykselle), joka on käyttänyt vanhaakin miten sattuu.

3rd_party7/27

No jos nyt olisivat alunperin olleet viisaita ja ottaneet käyttöön jonkun muun kuin USAn lainsäädännön hallinnoiman .com-päätteen sivulleen, olisivat päässeet vähemmällä. Mutta kuten nimestä voi päätellä, .com-kiima oli liian voimakas.

Eli lähinnä vinkkinä suomalaisille yrityksille: minimoikaa todennäköisyytenne joutua kosketuksiin USAn lainsäädännön kanssa.

Ibanez908/27

Kukaan ei tainnut lukea tuota kohtaa että ylläpitäjiltä on takavarikoitu 50 miljoonaa dollaria. Eli ovat siis aika perkeleesti rahaa noilla "rikoksilla" tehneet. Eri asia olisi jos nuo ylläpitäjät olisivat tavallisia tallaajia ilman rahaa.

Lumikki9/27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ibanez90:

Kuka sanoo että tuo raha on tehty "rikoksilla"?
Megaupload myi tallennustilaa kenelle tahansa.

coocie9810/27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ibanez90:

Kukaan ei tainnut lukea tuota kohtaa että ylläpitäjiltä on takavarikoitu 50 miljoonaa dollaria. Eli ovat siis aika perkeleesti rahaa noilla "rikoksilla" tehneet. Eri asia olisi jos nuo ylläpitäjät olisivat tavallisia tallaajia ilman rahaa.

Megaupload on oikesti suuri yritys. Se ainakin itse väittää palvelevansa 50 miljoonaa päivittäistä käyttäjää ja kuluttavansa 4% internetin liikenteestä(?!?). Mainoksissaan he puhuvat olevansa jopa de facto tiedostojensiirtotapa peruskäyttäjille. Yritys todellakin myy tallennustilaa, jos ei ole tullut käytettyä.

edit. Meillä suomalaisilla on halvat ja rajattomat kaistat, mutta toisenlaisessa ympäristössä tuollainen palvelu on varmasti erinomainen.

JA1211/27

Tässä taustaa:
Megaupload on ollut oikeudessa aiemminkin, hyväksyi tekijänoikeusjärjestöjen vaatimukset, ja rakensi sivustolle työkalun jolla oikeudenomistajat voivat etsiä ja poistaa materiaalin jotka rikkovat heidän tekijänoikeuksia.
Tästä seurasi se että MPAA poisti mielivaltaisesti sellaistakin materiaalia joihin heillä ei ole oikeuksia, joten Megaupload poisti moisen mahdollisuuden.

--edit: tämä osa taisi sotkeutua kampanjaan jonka UMG sabotoi. --
Tekivät asiasta Youtube-videon, mutta MPAA vaati Youtubea poistamaan sen, ja samalla sen käyttäjän videon joka oli sisällyttänyt siitä pätkästä osan omaan videoonsa.
--

Nuo mediajätit on maailmanluokan mafioosoja ihan oikeasti. Ensin kiristäävät oikeat oikeudenomistajat luopumaan oikeuksistaan (artistit/RIAA), sitten lahjotaan virkamieskoneisto oman käskyn alle rakentamaan lakeja jotka antavat heille enemmän valtaa, ja samalla maailmanpoliisi-sätkynuket raivaavat pallolta sitä sotkua jotka mafioosot itse ovat alunperin saaneet aikaan, ja joka oikeasti yhä kasvavassa määrin on heille se oikea kasvava tulonlähde.
Miksi tyytyä kasvavaan digitaaliseen myyntiin kun voi hajoita ja hallitse -tyylillä kahlita koko "julkisen" internetin? Sillä kun voi varmistaa ettei oikeat oikeudenomistajat jatkossa pääse kukkoilemaan oikeuksillaan vaan pysyyvät ruodussa.

Semmosta juttua tälle aamulle.

friis12/27

Lainaus:

sekä jättämällä tekijänoikeuden alainen materiaali tarkoituksellisesti pois esimerkiksi eniten ladattujen tiedostojen listalta.

Mielenkiintoista että väitetään ettei pystytä hallitsemaan mitä ihmiset palveluun laittavat, mutta sitten kuitenkin suodatetaan top listoja.

Lainaus:

Jos haluat luoda ihan tavallisen hosting-sivuston, johon ihmiset voivat ladata tiedostoja, niin varaudu CIA:n kotietsintään ja miljardikorvauksiin. Koska on mahdotonta ylläpitää hosting-sivustoa, johon ei voi lisätä laitonta materiaalia.

Tässä tapauksessa kyse on kuitenkin muistakin rikoksista kuin tekijänoikeus loukkauksista. Eiköhän noi rahanpesu syytteet/epäilyt ole vaikuttaneet aika paljon kun töpseleitä on alettu irroittelemaan. Varsinkin kun miettii että yhdysvaltain viranomaiset saivat myös kanadan ja hollannin serverit alas samanaikaisesti.

coocie9813/27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:

Tietysti mahdollista, mutta jos kyse on laittomasta operaatiosta josta tienataan laitonta rahaa, niin rahanpesu on aika luonnollinen lisäys. Uppijoiden palkitseminenkin voitaisiin periaatteessa laskea tällaiseksi. Olihan TPB:nkin tapauksessa Hollywoodilla kirjaimellisesti metrin pituinen paperipino varmoja todisteita TPB:n rahaoperaatioista - joita ei kuitenkaan pystytty todistamaan oikeudessa.

nuppi14/27

Tämä on vasta alkua myös muitakin tiedostonjakopalveluita odottaa sama kohtalo. Megauploadin johtajat siirretään USA:n oikeuden tuomittavaksi. Sama tulee myöhemmin koskemaan kaikki muitakin tiedostonjakopalveluita. Viimeistään nyt pitäisi jokaisen tajuta, että suojapaikkaa ei ole niille tiedostonjakopalveluiden/piraatti sivustojen ylläpitäjille joiden palveluissa on tekijänoikeuksia rikkovaa materiaalia. Ylläpitäjät myös siirretään USA:n tuomittavaksi.

cpenter8315/27

Nupin harmiksi näistä USA:n tuomioista vain kun ei pennin jeniä liikene TTVK:n propagandakoneistoille. BTW miksi teidän sivunne (antipiracy.fi) ei toimi ^_^

Sove9216/27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nuppi:

Tämä on vasta alkua myös muitakin tiedostonjakopalveluita odottaa sama kohtalo. Megauploadin johtajat siirretään USA:n oikeuden tuomittavaksi. Sama tulee myöhemmin koskemaan kaikki muitakin tiedostonjakopalveluita. Viimeistään nyt pitäisi jokaisen tajuta, että suojapaikkaa ei ole niille tiedostonjakopalveluiden/piraatti sivustojen ylläpitäjille joiden palveluissa on tekijänoikeuksia rikkovaa materiaalia. Ylläpitäjät myös siirretään USA:n tuomittavaksi.

nuppi on hyvä ja kertoo tavan, jolla palvelut voivat pitää pois kaiken piraattimateriaalin. Samalla voisit myös kertoa miten nämä nettioperaattorit estäisivät piratismin.

Kaikki datan siirto pitäisi tutkia käsin, jotta tuo olisi mahdollista (ja tuokin kierretään salauksella), mutta tuo on yksinkertaisesti mahdoton toteuttaa.

Nuo työkalut, jotka Megaupload tarjosi oli sinänsä hyvä ratkaisu, mutta kun senkin kanssa pitää ruveta pelleilemään, niin eipä tuokaan toimi.

Mikäli et osaa antaa oikeasti toimivaa ratkaisua, voit jättää nuo Kotiloisen maksamat trolliviestit postaamatta.

horgh17/27

Tästähän se nyt alkaa. Mafia tahtoo kaikki vastaavat palvelut tottakai alas, koska niissähän voidaan tehdä tekijänoikeusrikoksia. Mielestäni samalla logiikalla Destia voisi purkaa koko tieverkon, koska siellähän voidaan ajella ylinopeutta, tai jopa kännissä. Toivon kostoa, pitkää ja veristä.

tomppa5 (vahvistamaton)18/27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nuppi:

Tämä on vasta alkua myös muitakin tiedostonjakopalveluita odottaa sama kohtalo. Megauploadin johtajat siirretään USA:n oikeuden tuomittavaksi. Sama tulee myöhemmin koskemaan kaikki muitakin tiedostonjakopalveluita. Viimeistään nyt pitäisi jokaisen tajuta, että suojapaikkaa ei ole niille tiedostonjakopalveluiden/piraatti sivustojen ylläpitäjille joiden palveluissa on tekijänoikeuksia rikkovaa materiaalia. Ylläpitäjät myös siirretään USA:n tuomittavaksi.

Siltä se näyttää. Internetin alasajo nykymuodossaan on alkanut, kun informaation jakaminen estetään.

Lumikki19/27

Internetin voimavara on aina ollut sen vapaassa tiedonvälityksessä. Jos sitä aletaan kontrolloimaan, eli sensuroimaan kaupallisten ja poliittisten syiden kautta, niin miten luulette ihmisten tuohon reakoivan?

Bluejack20/27

"SOPA/PIPA nyt vaan päähän kaikille, ei tässä kukaan voi olla liittymä tyypistä tympempöö"

zya21/27

friis22/27

Kummasti fileserve.com poisti yht'äkkiä tänään ainakin 50% kaikista palveluun upituista tiedostoista. Jännä että nämä palvelut jaksavat väittää etteivät pysty valvomaan sinne upittuja tiedostoja, mutta sitten kun tulee paniikki niin keinot löytyvät... Niin ja fileserven affil ohjelma katosi myöskin, toivovat ilmeisesti etteivät hekin saa rahanpesu syytettä.

coocie9823/27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:

Kummasti fileserve.com poisti yht'äkkiä tänään ainakin 50% kaikista palveluun upituista tiedostoista. Jännä että nämä palvelut jaksavat väittää etteivät pysty valvomaan sinne upittuja tiedostoja, mutta sitten kun tulee paniikki niin keinot löytyvät... Niin ja fileserven affil ohjelma katosi myöskin, toivovat ilmeisesti etteivät hekin saa rahanpesu syytettä.

Linkkiä?

En viitsi väittää huijariksi suoraan, mutta vierastan ideaa, että olisivat täysin ilman ilmoitusta alkaneet poistamaan.

friis24/27

Lainaus:

Linkkiä?

En viitsi väittää huijariksi suoraan, mutta vierastan ideaa, että olisivat täysin ilman ilmoitusta alkaneet poistamaan.

No, affil/make money ohjelma ainakin katosi eilen täysin ilman ennakkoilmoitusta. W-BB:ssä ihmiset ainakin väittävät että heidän tiedostojaan on poistettu oikein urakalla.

EDIT:mutta mitään täysin varmaa tietoa minulla ei ole.
EDIT2: http://tehparadox.com/forum/f11/fileser...-files-3822564/
http://www.wjunction.com/14-news-curren...arget-list.html

coocie9825/27

Joo, nyt alkaa uutisia tulemaan. Filesonic käytännössä laittoi ovet kiinni. Homma saattaa osittain liittyä siihenkin, että jotkut filehostit eivät oikeasti edes poista tiedostoja vaan linkkejä DMCA-pyynnöistä. Jos nuo tiedostot poistetaan nyt oikeasti, niin vuosien jono ottanee itsensä viimeinkin kiinni.

Pakko noiden on kuitenkin reagoida, sillä MG joutui oikeuteen oikeastaan vain muutamien huonojen teknisten valintojen ja huonojen vitsien ansiosta.

pkaksp26/27

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012012315108798_ul.shtml

Onkohan nuo autot rikoksentekovälineitä, vai millä perusteella nekin takavarikoidaan?

friis27/27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pkaksp:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012012315108798_ul.shtml

Onkohan nuo autot rikoksentekovälineitä, vai millä perusteella nekin takavarikoidaan?

Tuohan on ihan normaali käytäntö myös suomessa takavarikoida/laittaa hukkaamiskieltoon kaikki omaisuus, jos epäillään esimerkiksi juuri rahanpesusta.
Lisäksi jos epäillään että yritys on aiheuttanut $500 tappiot tekemällä tekijänoikeusrikkomuksia niin varmaan joku haluaa haluaa ne rahat takaisin. Jos siis tuomio tulee.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT