AfterDawn logo

Elisa estää pääsyn The Pirate Bayhin väliaikaisesti

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
40 kommenttia

Elisa aikoo estää asiakkaidensa pääsyn The Pirate Bay -sivustolle väliaikaisesti. Päätös on osa viime syksynä käytyä käsittelyä, jossa Helsingin käräjäoikeus määräsi teleoperaattorin estämään liikenteen tiedostonjakopalveluun sakon uhalla.

TTVK jätti IFPI:n puolesta viime vuonna hakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen, jossa Elisaa vaadittiin estämään liikenne The Pirate Bay -sivstolle.

Elisa kritisoi aiemmin oikeuden antamaa päätöstä epäselväksi, minkä takia yhtiö ei voisi ryhtyä vaadittuihin toimenpiteisiin. Teleoperaattoria vaadittiin poistamaan The Pirate Bayn domain-nimet palvelimiltaan ja estettävä liikenne sivuston IP-osoitteisiin. Domain-nimiä tai IP-osoitteita ei kuitenkaan yksilöity mitenkään.

Operaattori on valittanut päätöksestä. Esto on voimassa ylemmän oikeusasteen päätökseen saakka, minkä jälkeen asiaa tarkastellaan uudelleen.

Elisa on ilmoittanut mitkä domain-nimet se aikoo poistaa ja mitkä IP-osoitteet estetään. Päätös vaikuttaa Elisan ja Saunalahden liittymiin ja toimenpiteet aloitetaan tänään.

40 KOMMENTTIA

juppier1/40

Barrikaadeille!

datapiraatti (vahvistamaton)2/40

Joku vois laittaa ohjeet kuinka eston voi kiertää.

iVoid (vahvistamaton)3/40

Blokkaako ne samalla esim. Googlen, samanlain se jakaa torrent osoitteita? :D

pellari4/40

Elisan tiedotteen mukaan myös piraattilahti.fi -domain sensuroidaan. Se näyttää oikeasti ohjaavan EFFIn sivustolle!

Käsittääkseni käräjäoikeuden päätöksessä ei vaadittu tällaista sensurointia, ei tosin myöskään täsmennetty mitä Elisan olisi uhkasakot välttääkseen piilotettava.

Joka tapauksessa, jotain tässä nyt meni pahasti taas pieleen!

Anonyymit (vahvistamaton)5/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti datapiraatti:

Joku vois laittaa ohjeet kuinka eston voi kiertää.

Eiköhän proxyt toimi, esim: proxy .org

sirtock (vahvistamaton)6/40

torrentfreak.com/how-to-unblock-the-pirate-bay-111004/

mjk7/40

Jahas eli suomesta on tulossa euroopan kiina tai valkovenäjä...no eipä taida elisaa tulla, vaikka en käytä piratea (wareta) mutta periaatteesta koska tämä "tapa" voi levitä muihinkin kuten on esim: lapsiporno jutussa nähty ei hyvä.

mirkoe8/40

http://www.gethidden.org/ ja portit aukeaa....

Kuka näitä lakeja säätää??

mcmopo9/40

Aika pelottavaa kun miettii mitä lakeja on tullut viimeisen 15 vuoden aikana. Rupeaa miettimään mitä tapahtuu seuraavan 15 vuoden aikana.

Mizukka10/40

Loputon suo.. päättäjillä ei ole kyllä mitään hajua miten nämä asiat toimivat. Ei varmaan kestä kauaa kun piratebay perustaa uuden osoitteen jota ei ole esttetty. Näin taisi olla Tanskan(vai mikä se oli) tapauksessa.

horgh11/40

Tänä iltana, viimeistään huomenna on uusi IP PirateBaylle. Siihen saakka proxyt toiminevat (en ehdi varmistaa asiaa).

Zeitsei12/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:

Aika pelottavaa kun miettii mitä lakeja on tullut viimeisen 15 vuoden aikana. Rupeaa miettimään mitä tapahtuu seuraavan 15 vuoden aikana.

Kaikki sivustot ovat oletusarvoisesti sensuroitu ja ostettavana on vain valmiiksi räätälöityjä Netti-paketteja:

S-paketti: YLE, Helsingin Sanomat, Suomi.fi, Poliisi.fi + kuntien ja valtion omat sivut.
M-paketti: Edelliset + suomenkielisen Wikipedian "riisuttu" versio
L: Edelliset + YouTuben suomalainen "lapsiystävällinen" versio.
Ektramaksusta (5e/sivusto) pääsee mm. Supon ylläpitämään Naamakirjaan.

Kehitys tapahtuu suunnitelmallisen hitaasti siten, että yksittäiset sensurointipäätökset ja lakimuutokset eivät aiheuta suurissa kansanrivissä kuohuntaa.

Tekisi mieli lisätä hymiö ;), mutta kun kyseessä ei ole vitsailun aihe.

Doomeri13/40

Kiersin eston noin 1,5 sekunnissa..

peex14/40

Kyllä taas menee aikaa ja rahaa hukkaan. Millon ne tekijänoikeushörhöt tajuaa, että tämän tapaisista toimenpiteistä ei ole mitään hyöytä. Ei sitten yhtään mitään.

AkZuh15/40

doomeri, kova jätkä. vpn käyttöön niin pääsee sivulle kuin sivulle.

TemeTee16/40

Viron thepiratebay.ee pitäisi toimia!

prxos17/40

hohhoh... no, tämä on onneksi vain väliaikainen esto. En vaan ymmärrä sitä. Oikeaa sotaa tuulimyllyjä vastaan.

prxos18/40

Milloinkohan aletaan kieltämään eri ohjelmia kuten Vuze joka osaa hakea sisältöä useammalta eri sivustolta yhtä aikaa......

Doomeri19/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti AkZuh:

doomeri, kova jätkä. vpn käyttöön niin pääsee sivulle kuin sivulle.

Kyl kyl.. :)

VPN tietysti. ;)

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pellari:

Elisan tiedotteen mukaan myös piraattilahti.fi -domain sensuroidaan. Se näyttää oikeasti ohjaavan EFFIn sivustolle!

Käsittääkseni käräjäoikeuden päätöksessä ei vaadittu tällaista sensurointia, ei tosin myöskään täsmennetty mitä Elisan olisi uhkasakot välttääkseen piilotettava.

Joka tapauksessa, jotain tässä nyt meni pahasti taas pieleen!

Itsekkin ihmettelin tuota piraattilahti sivun sensurointia.. ..EFFIn sivullehan tuo näyttäis menevän...

LigHtX20/40

En jaksa penkoa vanhoja uutisia, sattuuko joku muistamaan miksi vain Elisa joutuu nämä toimenpiteet tekemään? Eikö tuo mene jo aikalailla syrjinnäksi ja yritysmaailman kilpailutilanteiden muokkaamiseksi julkisen vallan taholta? Eli Sonera ja DNA ja kumppanit maksanut nimeltä mainitsemattomalle IFPI:lle tarpeeksi voitelurahaa hyvittääkseen syntinsä?

mcmopo21/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TemeTee:

Viron thepiratebay.ee pitäisi toimia!

Tuo tuli itsekin huomattua. Voiko estoa mitenkään helpommin kiertää kun muuttamalla .org pääte vain .ee päätteeksi? Onnistuu jopa talvalliselta pulliaiselta.

gigguli22/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LigHtX:

En jaksa penkoa vanhoja uutisia, sattuuko joku muistamaan miksi vain Elisa joutuu nämä toimenpiteet tekemään? Eikö tuo mene jo aikalailla syrjinnäksi ja yritysmaailman kilpailutilanteiden muokkaamiseksi julkisen vallan taholta? Eli Sonera ja DNA ja kumppanit maksanut nimeltä mainitsemattomalle IFPI:lle tarpeeksi voitelurahaa hyvittääkseen syntinsä?

Muistaakseni Elisalla oli asiakkaina eniten piratebayn käyttäjiä


susy8623/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti peex:

Kyllä taas menee aikaa ja rahaa hukkaan. Millon ne tekijänoikeushörhöt tajuaa, että tämän tapaisista toimenpiteistä ei ole mitään hyöytä. Ei sitten yhtään mitään.

Kaippa heidänkin on jotain tehtävä palkkansa eteen tai edes yritettävä näyttää että tekee jotain

Lumikki24/40

Itse en oikein näe syytä että mihin lakiin tuo sensuuri oikein perustuu?

Tarkoitan että eikö tuo The Pirate Bay ole pelkästää hakupalvelu samalla tavalla kuin joku Google, vaikka nyt onkin erikoistunut vain P2P tarjontaan.

Tarkoitan että ei tuo palvelu riko mitään lakia. Itselläni ei tuolle palvelulle ole mitään käyttöä, mutta en ymmärrä tätä nyky politiikkaa jossa rajoitetaan sananvapautta ja sensuroidaa asioita, vaikka mitää rikosta ei asiassa ole tapahdu.Tämä on vähän niin kuin ennaltaehkäistään kaikkien ihmisten mahdollisuutta tehdä tiettyjä asioita, ihan kuin olisimme lapsia jotka ei ymmärrä mitä tekevät. Itse näen nämä asiat vapauden riistona, eli joku muu alkaa päättää asioista meidän kaikkien puolesta.

Kuka on se niin puolueeton taho joka pystyy päättämään mikä on moraallisesti se asia jota pitäisi sensuroida? Sensuroinnilla ei ole mitään yleistä hyväksyttyä rajaa, se riippuu täysin henkilöiden omista moraaleista ja näkemyksistä, eikä kaikki ihmiset näe asioita samallalailla.

Pitäisikö kaikki aseista kertovat sivustot laittaa sensuuriin, koska se voi yllyttää rikokseen, tuomalla esille tietoa aseista?

Missä on sensuurin raja jos tälle tielle lähdetään? Sitä ei ole olemassa, koska aina on joku taho joka haluaa sensuroida jotain.

spukke25/40

Mediamafia maksanut hyvät rahat monelle tästä hyvästä. Suomen politiikka alkaa muistuttamaan entistä enemmän ryssien sanelu politiikalta. Kansasta ei välitetä ja pamputetaan hiljaiseksi jos tarvetta on. No tämä erä meni mediamafialle ja sen poliitikoille. Kyl jotain alkaa tapahtumaan jos liian nopeasti sensuuria ja kontrollia lisätään. Mitä kovemmin kuristetaan sitä enemmän jotkut alkaa tappelemaan vastaan. Tietty moni myös luovuttaa.

coocie9826/40

Jes, nyt käpistelemään :)

Tutkin illalla erilaisia kiertomenetelmiä ja alan jakaa ohjeistusta. Tarkoitus olisi löytyy mahdollisimman helppo kiertotapa tälle.

simsim427/40

Vapauden riistoa nämä lait!

khandaras28/40

Helppohan tämä on kiertää. Se että sensuurin aika on koittanut, ei ole niin helppo kiertää. Äkkiäkös tuota sitten aletaan laajentamaan vaivihkaa muihin aiheisiin. Tästäkin on kyllä yllättävän vähän ollut puhetta.

Mutta mikäli sattuisi käymään niin, että esto aiheuttaisi elisalle massiivisen asiakaskunnan romahtamisen ja firma menisi konkurssiin, minä ainakin pitäisin sitä yhteiskunnan ja tekijänoikeusjärjestöjen syynä. Näin ollen heidän tulisi korvata elisalle mahdolliset tappiot tähän estoon liittyen. Tämä siis täyttä spekulointia.

Ghettojumala29/40

Käyttäkää

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti datapiraatti:

Joku vois laittaa ohjeet kuinka eston voi kiertää.

käyttäkää Deep WEPPIÄ ELI TORLAUTA OHJELMAA

Ghettojumala30/40

juu

R3gou (vahvistamaton)31/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti datapiraatti:

Joku vois laittaa ohjeet kuinka eston voi kiertää.

yksinkertaista. lataat ja asennat torproject nimisen ohjelman.

Make_7232/40

tai sit menette sinne ihan tästä vaan.

cpenter8333/40

Tai jos selaimena on Opera niin kytket vain turbo-ominaisuuden ikkunan alareunasta päälle

JamesPotkukelkka34/40

Empä ole vieläkään oikeen ymmärtänyt miksi The Pirate Bay ei olisi tietyltä sisällöltään laiton. Vertauksena tähän käytän kaupan ilmoitustaulua.

Onko kauppias vastuussa siitä sisällöstä, joka hänen ilmoitustaulullaan on esillä? On. Miksi ei The Pirate Bay palvelun ylläpitäjät olisi yhtä lailla vastuussa omastaan?

Voit sinne yrittää laittaa "Annetaan pois"-ilmoituksia kotipolttoisista kopioista juuri tällä hetkellä elokuvateattereissa pyörivistä elokuvista, mutta luulempa että ne poistuvat sieltä hyvinkin nopeasti ja hyvin suurella todennäköisyydellä tulet saamaan yhteydenoton viranomaiselta. Tästä on turha edes yrittää kärjistää väitettä "pääsy kauppaan pitäisi ehdottomasti täten estää ja tieliikennelaitoksen tulisi asettaa esteitä kaupan ulko-oville", koska puhe on vain kaupan ilmoitustaulun sisällöstä. Sisältöä voidaan ja pystytään suodattamaan ja seuraamaan niin ettei ns. laittoman sisällön tuottaminen julkiseen tietoisuuteen ole mahdollista palvelussa. Lyhyet ajat ovat mahdollisia, kuten ne ovat myös kaupan ilmoitustaululla.

Entäpä sitten nämä "hohkaajat", jotka aina muistavat mainita sen ilmaisen sisällön ja etenkin laillisen sellaisen olemassaolosta palvelussa?

Onhan siellä kaupan ilmoitustaulullakin näitä ilmaisen ja laillisen sisällön ilmoituksia, mutta tuskin kukaan joka päivä monta kertaa tunnissa käy siellä katsomassa ja toteemassa ettei ole tullut Tuulikin kahvituvan aukioloaikaan muutoksia sitten viime 10min. Epäilen vahvasti näitä ainaisia väitteitä kuinka The Pirate Bay on pienien taiteilijoiden vankkumaton kanava omille tuotoksilleen. Palveluna se ei ole ainoa eikä viimeinen ja jakelukanavana erittäin epäkäytännöllinen, koska jos vain pieni määrä ihmisiä toistaa toisilleen pienen taiteilijan tuotosta niin jossain vaiheessa jäljellä ei välttämättä ole koko tuotosta vaan pieniä osia siitä joista ei koko tuotosta saa.

Mitä itsessään varsinaiseen estoon tulee niin toivoisin moisia estoja haluavilta parempaa ymmärrystä käytetyn tekniikan suhteen. En tiedä toivonko liikoja vai mitä, mutta nykyisellään saa hävetä suomalaista nykyosaamista. Emme tarkoita Teitä työksenne näitä asioita tekeviä vaan Heitä, jotka tällä ns. osaamisella meitä maailmalle vievät.

Ei meillä muuta.

nuppi35/40

Myös Sonera ja DNA tulee tekemään pian vastaavat estot. Se on vain ajan kysymys. Nyt on tullut nettipiraateille vaikeat ajat.

Viljis36/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nuppi:

Myös Sonera ja DNA tulee tekemään pian vastaavat estot. Se on vain ajan kysymys. Nyt on tullut nettipiraateille vaikeat ajat.

Mikä siinä on niin vaikeaa tajuta, että internetoperaattorit (ei ainakaan Elisa) eivät haluaisi laittaa mitään estoja kuin pakon edessä (jonka takia Elisa teki).

jartar37/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JamesPotkukelkka:

Empä ole vieläkään oikeen ymmärtänyt miksi The Pirate Bay ei olisi tietyltä sisällöltään laiton. Vertauksena tähän käytän kaupan ilmoitustaulua.

Onko kauppias vastuussa siitä sisällöstä, joka hänen ilmoitustaulullaan on esillä? On. Miksi ei The Pirate Bay palvelun ylläpitäjät olisi yhtä lailla vastuussa omastaan?


Niin että nettisivustoa vertaat naapurin siwan ilmoitustauluun. Hieno homma. Jospa nyt ensin ottaisit huomioon sen että piratebay ei ole suomessa ja lähdet siltä kantilta miettimään asioita. Ei suomalaiset sentään niin kovia ole että voivat säädellä ulkolaisten sivujen toimintaan oman maan käytäntöjen mukaan.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nuppi:

Myös Sonera ja DNA tulee tekemään pian vastaavat estot. Se on vain ajan kysymys. Nyt on tullut nettipiraateille vaikeat ajat.


Todella "vaikeaa" kun eston voi kiertää muutamassa sekunnissa vaihtamalla sopivan nettiosoitteen...

Huolestuttavaa kuitenkin se että tämän tason sensuuripäätöksiä voidaan tehdä käräjäoikeuden päätöksellä. Varsinkin kun estolle ei oikeasti mitään perusteita. Se kun perustuu vain siihen että "mafia" kuvittelee saavansa enemmän rahaa tällä tavalla. Ja tietenkin rahan takia saa sensuroida mitä tahansa, samoin kuin sananvapaudenkin saa poistaa.

Seuraavaksi varmaan sensuroidaan ulkomaalaiset musiikki ja elokuvakaupat sillä ne tiputtavat "Suomen tekijänoikeus mafian" tuloja...

JamesPotkukelkka38/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Niin että nettisivustoa vertaat naapurin siwan ilmoitustauluun. Hieno homma. Jospa nyt ensin ottaisit huomioon sen että piratebay ei ole suomessa ja lähdet siltä kantilta miettimään asioita. Ei suomalaiset sentään niin kovia ole että voivat säädellä ulkolaisten sivujen toimintaan oman maan käytäntöjen mukaan.

Samahan se on missä valtiossa The Pirate Bay itseään pyörittää. Vertauksen piti kuvata itse palvelun toimintaa, joka itsessään on omasta mielestäni sama kuin naapurin Siwan ilmoitustaulu. Jos et ymmärrä yhteyttä tällä niin se on oma häpeäsi.

wipe200039/40

Lainaus:

Empä ole vieläkään oikeen ymmärtänyt miksi The Pirate Bay ei olisi tietyltä sisällöltään laiton. Vertauksena tähän käytän kaupan ilmoitustaulua.

Suomen lain mukaan TPB lienee "laiton" avustaessaan tietoisesti piratismiin.

Mutta onko sen sinun Siwaasi johtavan tien omistaja sitten velvollinen estämäään liikenteen Siwaan, koska Siwa päättää toimia laittomasti? Jotenkin tuntuisi, että poliisi olisi se taho, jonka pitäisi tarvittaessa sulkea laiton palvelu, eikä pistää jotain yksityistä tahoa (nettioperaattorit) hoitamaan hankalia töitään jonkun toisen yksityisen tahon (TTVK & co.)epämääräisesti ohjeistamana. No, näin se on kai piratismilakiin meillä kirjattu (ISP:llä velvollisuus keskeyttää pääsy materiaaliin), joten pykälien mukaan tässä varmaan mennään. Toivottavasti Elisa saa edes laskuttaa näiltä etujaan valvovilta todelliset kulunsa, joita tästä sulkulistapelleilystä seuraa.

pj.pyjama40/40

ehkä hieman asian vierestä mutta kokeilin tota Opera selaimen turbo toimintaa ja antaahan se toisen ip osoitteen näköjään esim whatsmyip.com sivulla...mutta kun oma ip osoite on jostain syystä blokattu eräällä chätti sivustolla ja kokeilin mennä sinne tota selainta käyttämällä se ei kuitenkaan onnistunut(ilmoitti mun OIKEAN ip osoitteen ruudulla)..hämärää...mitenköhän se oikea oma ip osoite sittenkin oli näkyvissä?...mutta esim toi gethidden.com kyllä toimi ja sillä pysty pääsemään.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT