AfterDawn logo

Diablo III:n huhutaan saapuvan helmikuun ensimmäinen päivä

Teemu Laitila Teemu Laitila
3 kommenttia

Jo vuosia työn alla ollut kolmas osa Diablo-pelisarjaan on huhujen mukaan viimein saapumassa myyntiin helmikuussa. Yhdysvaltalainen kauppaketjujätti BestBuy ilmoittaa pelin julkaisupäiväksi helmikuun ensimmäisen päivän.

Vaikka pelin kehittäjäyhtiö Blizzard kieltää virallisen julkaisupäivämäärän olemassaolon, jo useita kuukausia beta-testissä olleen pelin julkaisu tuskin on enää kaukana. Yhtiö nimittäin kertoi aiemmin itse, että alun perin jo viime syksylle kaavailtu peli saapuu "aikaisin vuonna 2012".

Tiedot julkaisupäivämäärän lähestymisestä lähtivät liikkeelle, kun innokas kauppias pystytti liikkeeseensä Diablo III -peliä mainostavan plakaatin aikalaskurilla varustettuna. Kaupan myös kerrottiin olevan auki poikkeuksellisesti keskiyöllä julkaisupäivänä.

3 KOMMENTTIA

Lauzi1/3

Pitänee tilata uusi hiiri ja rohtoa jännetupentulehdukseen.

Agent_0072/3

Tulee hieman kiire joillekin, sillä tuon aikataulun mukaan pelin pitäisi mennä kultaan ensi viikon alussa, ja huhujen mukaan kaikki assetit eivät ole edes vielä valmiit. Launchday-patseja siis varmaankin luvassa.

KalikoJak3/3

Tämän on jo todistettu olevan väärä hälytys ja mainos on poistettu kaupasta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT