AfterDawn logo

Ultra-D mahdollistaa 3D-sisällön katselun ilman laseja

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
11 kommenttia

Viihdeteollisuuden rummuttaman 3D-teknologian yleistyminen kuluttajien kodeissa on jäänyt vaatimattomaksi. Suurin syy tähän on katselulasit, jotka vaaditaan kolmiulotteisuuden aikaansaamiseksi televisioissa ja valkokankailla. Lasit tulevat kuitenkin ennen pitkää jäämään tarpeettomiksi.

Yhtä niin sanottua autostereoskooppista 3D-teknologiaa esitellään tammikuussa CES-messuilla. Ultra-D:ksi nimetty tekniikka mahdollistaa kaksiulotteisen kuvan muuntamisen kolmiulotteiseksi reaaliajassa, minkä katseluun ei vaadita lainkaan 3D-laseja. Myös katselulasit vaativan 3D-sisällön muuntaminen ilman laseja nähtävään muotoon onnistuu reaaliajassa.

Ultra-D rakentuu niin rauta- kuin ohjelmistoratkaisuista ja sitä voidaan hyödyntää useimmissa näyttöpäätteissä ja käyttötarkoituksissa. Sen taustalla toimiva Stream TV Networks kuvailee Ultra-D:tä mullistavaksi keksinnöksi, jota voidaan käyttää esimerkiksi tietokoneissa, televisioissa, tableteissa ja älypuhelimissa. Tuettuihin sisältölähteisiin kuuluvat Blu-ray, Internet, PC-pelit sekä kaapeli- ja satelliittilähetykset.

Teknologian tarkemmista yksityiskohdista kerrotaan demojen kera CES-messuilla.

11 KOMMENTTIA

hygos1/11

Zjuibeli!!! Jos tuo tulee myyntiin kohtuuhintaisena niin kyllä käyttöä löytyy...

emagdnim2/11

mitähän lie todellisuus. 3d-vaikutelmaan tarvitaan kuitenkin kummallekin silmälle oma kuva kuten reaalimaailmassakin. Tää on vissii niitä samoja(autostereoskooppinen), joissa pitää olla tiety(i)llä katselupaikalla. Liikut vähän, nii homma ei toimi? Tietokoneen näytöllä toiminee, mut olohuoneessa n-määrällä katselupaikkoja?

Lumikki3/11

Ei 3D-kuvaan tarvita molempia silmiä. Kyllä ihmisen aivot saa kolmiulotteisen käsityksen jos ymmäristö (kohde) on kolmiulotteinen. Tämän huomaa että ihminen pystyy liikkeistä ja muodoista hahmottamaan kolmannen ulottuvuuden. Kokeilkaa kävellä ulkona toinen silmä kiinni, niin kyllä se 3D siellä silti on. Toinen silmä vain parantaa syvyysnäköä, eli tekee 3D:stä paremman.

Mutta jos kohde on kaksiulotteinen kuten TV:n näyttö ja katselija ei liiku, niin ei siitä kyllä saa kunnolla kolmiulotteista käsitystä. Ellei ole molemmat silmät saa omaa kuvaa, koska iso osa liikettä on menetetty. Tietysti kuvassa olevat liikkeet, muodot ja sävyt antaa aivoille 3D:tä käsitystä.

Grina4/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Liikkeen käyttäminen kolmiuloitteisuuden tuomiseksi katsojalle on hyvä idea, mutta olohuoneissa se ei toimi, koska kuva voidaan kohdistaa ainoastaan yhdelle katsojalle kerrallaan. (Jos ei ymmärrä, niin http://www.youtube.com/watch?v=Jd3-eiid-Uw 2:30 -kohdan jälkeen tapahtuu.) Itse uskon, että polarisoidut katselulasit tulevat vielä pitkään olemaan paras ratkaisu kolmiuloitteisen kuvan katseluun. Ei ainakaan itselle tule mieleen parempia tapoja toteuttaa stereoskooppista kuvaa.

En ymmärrä miksi laseja pidetään jotenkin väliaikaisena ja huonona ratkaisuna. Monet ihmiset käyttävät silmälaseja jatkuvasti. Miksei sellaisia voisi käyttää kotona tai teatterissa leffaa katsoessaan?

Ei todelista 3dtä (vahvistamaton)5/11

Tuo "3D" - hössötys on ihan humpuukia. Sillä ei ole tekemistä todellisen maailman 3D:n kanssa. Todellisessa maailmassa siirtyessäsi esiim. muutaman metrin oikealle, näky muuttuu. Näin ei käy "3D" - televsiossa. Samoin, jos katsotkin "3D" tv:tä vaakatasossa...hyvin käy....
Yritys hyvä, tulos 5. Enemmän sanoisin 2.5D.
Noo, yritetään rahastaa...toiset lankeaa.

specio6/11

Jos ne insinöörit saisivatkin hologrammiin perustuvan katselun toimiin...

upap7/11

Lainaus:

Tuo "3D" - hössötys on ihan humpuukia. Sillä ei ole tekemistä todellisen maailman 3D:n kanssa. Todellisessa maailmassa siirtyessäsi esiim. muutaman metrin oikealle, näky muuttuu. Näin ei käy "3D" - televsiossa. Samoin, jos katsotkin "3D" tv:tä vaakatasossa...hyvin käy....
Yritys hyvä, tulos 5. Enemmän sanoisin 2.5D.
Noo, yritetään rahastaa...toiset lankeaa.

ei sen tarvitse olla oikeaa 3D:tä että se parantaisi katselukokemusta. Siihen että on oikea hologrammi 3d systeemejä niin menee vielä aikaa....PALJON. muttä tämä nykyinen tarjonta joka antaa syvyysvaikutelman ruutuun palvelee hyvin sitä odotellessa.

himpo8/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Grina:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Ei 3D-kuvaan tarvita molempia silmiä. Kyllä ihmisen aivot saa kolmiulotteisen käsityksen jos ymmäristö (kohde) on kolmiulotteinen. Tämän huomaa että ihminen pystyy liikkeistä ja muodoista hahmottamaan kolmannen ulottuvuuden. Kokeilkaa kävellä ulkona toinen silmä kiinni, niin kyllä se 3D siellä silti on. Toinen silmä vain parantaa syvyysnäköä, eli tekee 3D:stä paremman.

Mutta jos kohde on kaksiulotteinen kuten TV:n näyttö ja katselija ei liiku, niin ei siitä kyllä saa kunnolla kolmiulotteista käsitystä. Ellei ole molemmat silmät saa omaa kuvaa, koska iso osa liikettä on menetetty. Tietysti kuvassa olevat liikkeet, muodot ja sävyt antaa aivoille 3D:tä käsitystä.

Liikkeen käyttäminen kolmiuloitteisuuden tuomiseksi katsojalle on hyvä idea, mutta olohuoneissa se ei toimi, koska kuva voidaan kohdistaa ainoastaan yhdelle katsojalle kerrallaan. (Jos ei ymmärrä, niin http://www.youtube.com/watch?v=Jd3-eiid-Uw 2:30 -kohdan jälkeen tapahtuu.) Itse uskon, että polarisoidut katselulasit tulevat vielä pitkään olemaan paras ratkaisu kolmiuloitteisen kuvan katseluun. Ei ainakaan itselle tule mieleen parempia tapoja toteuttaa stereoskooppista kuvaa.

En ymmärrä miksi laseja pidetään jotenkin väliaikaisena ja huonona ratkaisuna. Monet ihmiset käyttävät silmälaseja jatkuvasti. Miksei sellaisia voisi käyttää kotona tai teatterissa leffaa katsoessaan?

Käytän laseja ja voin sanoa että kun pitää mennä 3D-leffateatteriin niin lasit pitää jättää suosiolla kotiin ja laittaa piilolinssit silmiin.

Kävin katsomassa uutta telkkaria kaupassa ja siinä sattui olemaan 3D, no turha lisä kun en jaksa alkaa joka kerta räpläämään silmiäni kun sitä pitäisi alkaa katsomaan.

Jos ja kun laseista päästään eroon ja katselupisteitä alkaa olla enemmän kuin sohvalle sijoituspaikkoja niin 3D on silloin minulle myyntivaltti.

oTB9/11

Toi on hyvä! Ei tartte laseja =)

power_age10/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ei todelista 3dtä:

Tuo "3D" - hössötys on ihan humpuukia. Sillä ei ole tekemistä todellisen maailman 3D:n kanssa. Todellisessa maailmassa siirtyessäsi esiim. muutaman metrin oikealle, näky muuttuu. Näin ei käy "3D" - televsiossa. Samoin, jos katsotkin "3D" tv:tä vaakatasossa...hyvin käy....
Yritys hyvä, tulos 5. Enemmän sanoisin 2.5D.
Noo, yritetään rahastaa...toiset lankeaa.

Samoilla mielipiteillä asiasta.

On myös eri käydä jossakin teatterissa, linanmäki tyypisessä jossa laitteet maksaa varmaan 50.000e ja koittaa kotiin saada alle 2000e samaa tasoa, tuskin kulkevat käsikädessä kyseisten laadut ja katseltavuus.

3D kyky saada ihminen mukaan, mainoksissa hienoja kuvia antamaan mielikuvia. Sama kun usein haetaan vaikka telakalle hommiin porukkaa, hienon lostoristeilijän kuvalla.

Ryynäät siellä kesken eräisessä laivassa pimeässä päivän valoa ei näy muuten kun ulkona kahvitauolla, ulkohomissa ja lohkorajoilta jotka on auki, kun laiva alkaa olla valmis tuskin edes pääsee sisälle katsomaan, siinä vaiheessa ollaan ryynäämässä seuraavassa.

Siinä silmä kaunista mainos kuvaa, joka ohjailee ajatuksia, juu pilssiin heh:(

Vertaus tuskin paras mahdollinen, mutta pettymys kyseiseen saattaa olla aika kovapala.

emagdnim11/11

Ilman laseja homma alkaa olla käytettävää ku tän hetkinen 120hz nostetaanki vaikka 180 kertaiseksi, nii 3d-kuvaa voidaan pyyhkiä huoletta lähes 180 asteen välille. eli joku reilun 20khz näyttö alkais riittää :P

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT