AfterDawn logo

Logitech: Google TV ei ollut riittävän valmis

Teemu Laitila Teemu Laitila
3 kommenttia

Jättimäiset tappiot Google TV -laitteilla tehnyt Logitech olisi valmis lähtemään mukaan projektiin myös uudestaan, mutta varovaisemmalla otteella.

Google julkaisi Google TV -alustan viime vuonna suurella hypellä ja sai valmistajista mukaansa Sonyn ja Logitechin. Sony asensi Google TV -järjestelmän televisioihinsa ja Logitech valmisti televisio-Androidilla varustettuja set-top-boxeja. Käyttöjärjestelmää pyöritti Intelin Atom-prosessori, jonka kehityksen Intel lopetti äskettäin.

"Google TV on hieno konsepti, mutta tuote ei ollut tarpeeksi kypsä julkaisun hetkellä", miettii Logitechin toimitusjohtaja Guerrino de Luca Reutersin mukaan. de Lucan mukaan yhtiö kuitenkin investoi laitteisiin liikaa ja julkisti kuitenkin tuotteen, joka ei ollut tarpeeksi toimiva.


Logitech ilmoitti Revue-laitteiden valmistuksen lopettamisesta viime viikolla. Yhtiö kertoo, että Google TV -seikkailu maksoi sille yli 100 miljonaa dollaria.

Logitech ei silti sulje pois uuden Google TV -järjestelmään perustuvan Revue-mallin julkaisua. Mahdollinen uusi Revue olisi kuitenkin kaukana ensimmäisestä versiosta. Logitechin mielestä Googlella on siis vielä pitkä matka tv-alustansa tuomiseksi massamarkkinoille.

3 KOMMENTTIA

johtaja591/3

Täytyy odottaa että iTV tulee ja avaa markkinat.

ep_2/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti johtaja59:

Täytyy odottaa että iTV tulee ja avaa markkinat.


Niin. Valitettavasti. Mutta tässä tapauksessa kilpailijoilla on jo hyvä pohja valmiina, eikä käy niin kuin tablettien kanssa kävi kun iPad tuli.

Kuitenkin tuo on konseptina mielenkiitoinen. Kuitenkin netistä löytyvän sisällön laatu on sitä mitä on, joka laskee houkuttelevuutta. Muuten voisin melkein vaikka hankkia. Toisaalta onhan mulla jo PS3 vaikkei se ihan Google TV:tä vastaa.

ArttuH5N13/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti johtaja59:

Täytyy odottaa että iTV tulee ja avaa markkinat.

Steve-sedän seuraaja julistaa kovaan ääneen iTV:n uudeksi ja mullistavaksi ratkaisuksi ja ihmiset huutavat, "miksei kukaan muu keksinyt tätä!" Surullista, mutta totta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Uutinen:

Jättimäiset tappiot Google TV -laitteilla tehnyt Logitech olisi valmis lähtemään mukaan projektiin myös uudestaan


...ja osakkeet myyntiin!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT