AfterDawn logo

Google Music julkaistiin kahdeksan miljoonan kappaleen voimin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Internetjätti Google on esitellyt uuden Google Music -musiikkipalvelun, jonka avulla tietokoneen tai Android-laitteen omistajat voivat kuunnella, ostaa ja jakaa musiikkia.

Android Market -kauppapaikka on integroitu Google Musiciin, minkä kautta käyttäjät voivat ostaa musiikkikappaleita ja albumeita. Tarjolla on noin kahdeksan miljoonaa kappaletta Universal Music Groupilta, Sony Music Entertainmentilta, EMI:ltä ja useilta itsenäisiltä levy-yhtiöiltä. Tarjonnan kerrotaan laajentuvan viidellä miljoonalla kappaleella lähiaikoina. Ilmaista kuunneltavaa löytyy 20.000 kappaleen edestä.

Palvelusta ostetun kappaleen voi jakaa Google+-palvelussa tuttujen kesken, jotka saavat kuunnella sen kerran ilmaiseksi. Aiemmin tänä syksynä Facebook ja Spotify kertoivat yhteistyötä, jonka myötä molemmat palvelut integroituvat tiiviisti toisiinsa.

Verkkokaupasta huolimatta käyttäjiä ei haluta pakottaa ostamaan Google Musicin kautta toiseen kertaan samoja kappaleita, jotka käyttäjä on jo hankkinut esimerkiksi iTunesista. Omistamansa musiikin voi siirtää ilmaiseksi pilveen, josta se on kuunneltavissa tietokoneen tai Android-laitteen kautta.


Google Musicista löytyy myös niin sanottu Artist Hub -ominaisuus, jonka kautta yhtyeet voivat myydä omaa musiikkiaan palvelun käyttäjille. Ominaisuus maksaa yhtyeelle 25 dollaria.

Palvelu toimii toistaiseksi vain Yhdysvalloissa. AfterDawn pääsi aiemmin testaamaan Google Music Betaa, josta laadittu arvostelu löytyy täältä.

2 KOMMENTTIA

ep_1/2

Rupesi tekemään mieli hommata tuo palvelu kikkailemmalla jenkkiproxyn kautta. Ei olisi vaikeaa. En kuitenkaan taida jaksaa ruveta kikkailemaan.

6630nokia2/2

Mulla on tunnus ollut tuolla jo kesästä lähtien, mutta itsekään en pääse tuonne musiikkikauppaan muuta kuin proxylla. Toivottavasti aukeaa pian muillekin kuin yhdysvaltalaisille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT