AfterDawn logo

Testattu: Google Music Beta ottaa musiikin mukaan

Teemu Laitila Teemu Laitila
10 kommenttia

Google Music Beta on Googlen yritys saada jalansijaa Applen hallitsemilta digitaalisen musiikin jakelumarkkinoilta. Käytännössä palvelu tarjoaa käyttäjälle levytilaa, johon voi tallentaa omia musiikkitiedostojaan kuunneltavaksi mobiililaitteilla.

Googlen huhuttiin jo ainakin alkuvuodesta saakka suunnittelevan omaa musiikkikauppaansa ja Music Beta julkaistiin viimein toukokuun alkupuolella. Huhuissa liikkui pitkään myös musiikkikaupan avaaminen, mutta lopulta Music Beta julkaistiin pelkästään streamaamaan käyttäjän omia tiedostoja.

Musiikkikaupan esteeksi nousi tietojen mukaan levy-yhtiöiden haluttomuus solmia musiikin lisensointisopimusta Googlen kanssa. Googlen myöhempien kommenttien mukaan "Muutamat isot levy-yhtiöt eivät olleet valmiita hyväksymään Googlen innovatiivista visiota, vaan ne olivat keskittyneet lähinnä kohtuuttomiin ja kestämättömiin sopimusehtoihin". Uusimpien tietojen mukaan Google on kuitenkin viimein saavuttamassa laajempaa yhteisymmärrystä musiikkikaupan perustamiseen vaadittavien lisensointisopimusten solmimisessa, joten myös musiikin ostaminen saataneen pian osaksi Google Music -palvelua.


Palvelu on kuitenkin kohtalaisen kätevä myös nykyisessä muodossaan. Ainakin beta-vaiheen aikana täysin ilmainen palvelu tarjoaa käyttäjälle levytilaa, johon voi ladata sisältöä omasta musiikkikokoelmastaan. Levytilaa on tarjolla 20 000 kappaleen tallentamiseksi ja yhden kappaleen enimmäiskoko on 250 MB, eli peruskäytössä tila ei lopu ihan heti kesken.

Google Music Beta on virallisesti avoinna pelkästän Yhdysvalloissa asuville käyttäjille, mutta palvelun saa silti käyttöön myös Suomesta käsin pienen kikkailun avulla. Palveluun saa tunnukset vain joko kaverilta saadun kutsun avulla tai anomalla kutsua Googlen kautta. Jos kutsua yrittää anoa suomalaisesta IP-osoitteesta käsin, palvelu huomauttaa väärästä maasta. Kutsua voi kuitenkin pyytää avaamalla sivun minkä tahansa Yhdysvalloissa sijaitsevan proxy-palvelun kautta. Samaa temppua käyttäen voi aktivoida kaverilta saadun kutsun. Aktivointi onkin ainut kohta, jossa käyttäjän maantieteellistä sijaintia tarkistetaan, joten proxya ei tarvi jatkossa käyttää.

Kun rekisteröityminen on onnistuneesti suoritettu, tarvitaan koneelle vielä Googlen Music Manager -sovellus ja Android-laitteeseen Google Music -asiakasohjelma. Music Manager löytyy netistä, mutta suomalaiset käyttäjät joutuvat lataamaan Android-sovelluksen epävirallisista lähteistä, sillä virallisena latauspaikkana toimiva Android Market ei anna asentaa sovellusta suomalaiseen laitteeseen.

Google Music Beta käytännössä

Musiikki ladataan pilvipalveluun Music Manager -sovelluksen avulla. Sovellukselle kerrotaan musiikkikansion sijainti ja kansion sisällöt ladataan Googlen palvelimelle. Lisäysprosessi on vaivaton ja sovelluksen voi asettaa lataamaan automaattisesti musiikkikansioon lisätyt uudet tiedostot. Palvelimelle latauksen jälkeen kokoelmaa voi hallinnoida ja kuunnella selaimen avulla.


Toinen ja tietysti hyödyllisempi tapa musiikin kuunteluun on Android-sovelluksen avulla. Kun tiedostot on lisätty palvelimelle, ne ilmestyvät näkyviin Google Music -sovelluksessa ja ovat soitettavissa missä tahansa. Käyttäjän pitää tosin muistaa säätää sovelluksen asetuksista haluttu Google-tili käyttöön, muutoin listoille ilmestyvät vain puhelimen muistista löytyvät kappaleet.

Google Musicin käyttöliittymä on yksinkertaisen toimiva. Musiikkia voi perinteiseen tapaan selailla artistin, kappaleen, levyn tai genren perusteella.

Pilvestä toistettavien kappaleiden kuuntelu onnistuu sulavasti 3G-yhteyden yli ja hitaammallakin yhteydellä jos pieni odottelu ei haittaa. Palvelua testattiin 384 kbit/s nopeuden 3G-yhteydellä sekä WiFi-yhteyden yli eikä puskurointi aiheuttanut suurempia viiveitä.

Android-sovellus tarjoaa myös mahdollisuuden tallentaa pilvipalveluun ladattuja kappaleita puhelimen muistiin täppäämällä "Available Offline" valinnan kappaleen tai albumin asetuksista.


Pienen testijakson perusteella Google Music Beta tuntuisi toimivan näppärästi musiikin toistamisessa ja käyttöliittymä mahdollistaa myös helpon soittolistojen kokoamisen.

Yksi mielenkiintoinen ominaisuus on selaimella käytettävä Instant Mix -toiminto. Instant Mix rakentaa käyttäjälle uuden soittolistan yhden valitun kappaleen perusteella. Miksauksen tekoon käytetty logiikka jäi ainakin itselleni hieman hämäräksi, sillä listalle valitut kappaleet eivät aina olleet täysin onnistuneita valintoja alkuperäisen kappaleen hengessä. Toisaalta testin aikana palveluun ladattu musiikkivalikoima oli suhteellisen vajavainen, mikä tietysti kaventaa valinnanvaraa. Ominaisuus voisi kuitenkin tulla tarpeeseen, jos käytössä on laaja kirjasto ja tarkoituksena on saada listalle nopeasti ja vaivattomasti samantyyppistä musiikkia esimerkiksi bilekäyttöä varten.

Vaikka palvelu on näppärä tapa kuljettaa isompikin musiikkikokoelma matkalla mukana, tällä hetkellä se ei vielä pärjää esimerkiksi Spotifyn mobiiliversiolle. Jos Google saa solmittua lisenssisopimukset levy-yhtiöiden kanssa ja avaa palvelun yhteyteen myös musiikkikaupan ja mahdollisesti jopa Spotify-tyyppisen maksullisen suoratoistopalvelun, Google Musicin käyttöarvo nousee huomattavasti.

10 KOMMENTTIA

Lumikki1/10

Kysykää itseltänne miksi Google palveluissa se sinun tietosi on aina siellä Googlen palvelimella. Siihen on selvä syy ja se liittyy siihen miten Google toimii.

emagdnim2/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Kysykää itseltänne miksi Google palveluissa se sinun tietosi on aina siellä Googlen palvelimella. Siihen on selvä syy ja se liittyy siihen miten Google toimii.

Missä muualla niiden pitäisi olla? Jokaisen käyttäjän tulis hankkia oma palvelin? Tai vähintäänki värkätä oma palvelin kotiin? Kysyitkö itseltäsi ja vastauksesi on? Oikeassa olet, se liittyy siihen miten google toimii. Tai mikä tahansa nettipalvelu. Vaikka data ois muualla ku googlen omilla palvelimille, nii data on kuitenkin sen firman omaisuutta, joka palvelinta vuokraa. Selvennäppä hieman, että tiedän mitä mullistavaa olet keksinyt, foliohatun?

Lumikki3/10

Ollaanpa sitä kiukkuisia kun huomautetaan kuinka huolimattomia ihmiset ovat. Kommenttisi "foliohattu" paljastaa aika paljon.

Jos haluat turvallisen ja yksityisyyttä kunnioittavan ratkaisun, niin se on vaikka NAS kotiin.

6630nokia4/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Ollaanpa sitä kiukkuisia kun huomautetaan kuinka huolimattomia ihmiset ovat.


Ei ole huolimatonta, jos käyttää Google Musicia. Ihan huolettomasti sitä voi käyttää. Ainoa huono puoli tuossa on, että jos on hidas nettiyhteys ja paljon kappaleita, niin kappaleiden siirtäminen palvelimelle kestää todella kauan.

apache645/10

Mistä löydän ajantasaisen Google Music-sovelluksen?
edit: no tietenkin xda-developerssista tai androidpolicesta!

yussef6/10

Hyvin näkyy toimivan, kiitokset vinkistä.

Käyttöliittymä on muuten ainakin allekirjoittaneen mielestä parempi kuin esim. spotifyn vastaavassa sovelluksessa. Kohtuuhintaista musiikkikauppaa tietty kaipailisin myös, mutta hyvä näinkin.

Dylo7/10

Kuinka saitte mobiilisovelluksen ladattua?

turhainen8/10

Ooon jo käyttäny tätä palvelua suomessa jo siit lähtien ku se ilmestys ja täytyy sanoa että on minusta PALJON parempi ku joku spotify toimii samsung galaxy s2 tosi hyvin ei oo ainakaan viell ollu mitää bugei.

yussef9/10

@ Dylo:

Kts. viesti 5

avthein10/10

Jospa vaan tyytyisin etäkäyttämään NAS-levyjäni DDNS:n avustuksella ja selainliittymällä...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT