AfterDawn logo

Chrome ainut voittaja selainten markkinaosuuksissa

Teemu Laitila Teemu Laitila
6 kommenttia

Selainten markkinaosuuksia seuraava Net Application on julkaissut elokuun tulokset selainten markkinaosuuksista. Suurempien päivitysten puutteessa elokuun aikana osuudet eivät juuri muuttuneet, vaan tuloksissa näkyy pelkästään pientä muutosta. Trendi on kuitenkin suosiollinen nimenomaan Googlen kannalta, sillä Chrome oli tilastojen ainut nousija.

Internet Explorer eri versioineen hallitsee yhä yli puolta selainmarkkinoista. Internet Explorerin osuus on 55,31 prosenttia. Kakkossijaa pitää edelleen Firefox 22,57 prosentin osuudellaan. Vaikka Firefoxin kehittäjien omaksuma nopeampi kehityssykli ei kaikkia innosta, se ei juuri näy käyttäjien määrässä.

Kolmannelta sijalta löytyy kolmatta syntymäpäiväänsä lähipäivinä juhlinut Googlen Chrome, joka on Safarin lisäksi ainut osuuttaan nostanut selain. Tulosten perusteella muiden selainten alle prosenttiyksikön laskusuuntaiset luvut ovat sataneet lähinnä Chromen laariin ja Chrome hallitsee jo 15,51 prosenttia markkinoista, mikä tarkoitaa 1,18 prosenttiyksikön kasvua edellisiin mittauksiin verrattuna.


Chromen jäljessä tulevat pienemmät selaimet, kuten Safari 4,64 prosentin osuudellaan (nousua 0,01 prosenttiyksikköä) sekä norjalaisselain Opera 1,68 prosentin osuudella.

Selainten eri versioiden osalta Firefox 6 on kovassa nousussa, mikä johtuu lähinnä Mozillan automaattisista päivityksistä Firefox 5:n laskiessa samaan tahtiin. Internet Explorerin versioista tuorein eli IE9 on myös vahvassa nousussa ja jo 7,91 prosenttia IE-käyttäjistä käyttää selaimen uusinta versiota. Kasvua hidastaa kuitenkin se, että IE9 on tarjolla pelkästään Windows Vista - ja Windows 7 -käyttöjärjestelmille Windows XP:n hallitessa suvereenisti käyttöjärjestelmämarkkinoita.

Tom's Hardware vertaili suosituimpien selainten uusimmat versiot. Tulokset antavat vihjettä Googlen Chromen nousun syistä.

6 KOMMENTTIA

repino1/6

Olen näitä kokeillut ja tietysti eniten Exploreria, olen sitä mieltä , että tilasto johtaa harhaan, sillä yleensä exploreria käyttävät arkipäiväkäyttäjät, jotka eivät edes tunne keveämpiä järjestelmiä.
Ohjelma on niin raskas, mainoksia ja haittaohjelmia tulee jatkuvasti ja eräänlaista nettihäirintää.
Explorerilla on vielä se eräs synti "IN GOD WE TRUST"-malliin, että saivat jo aikoja sitten tuomion, kun yrittivät väkisin tunkea omaa järjestelmäänsä netti-systeemiin. Ja saivat Liittovaltion tuomion!!! siitä. Suomeksi jäivät silloin muista kehittäjistä jälkeen ja yrittivät taistella kehitystä vastaan.
En yhtään ihmettele Googlen kasvua, mulla kännykkä pelaa androidilla aivan mainiosti, läppäreissä ja pöytäkoneissa käytän Googlea, ja googlen muita systeemejä.
"Pelkääkö vanha kolli uutta nuorta kissaa ja innovaatioita ja tekee kaikkensa estääkseen tämän kasvun"= Filosofiani.
Microsoft rahastaa, Google palvelee, siinä on se ratkaiseva ero.

squi2/6

Tottakai tilastoja vääristää Explorerin asema Windowsin vakioselaimena. Mutta IMO tuo on jo muilta kohtalaisen hyvä saavutus, että Explorerin luku on jo saatu tuohon 50 prosentin tuntumaan, kun Windowsin markkinaosuus on kuitenkin huomattavasti suurempi.

repino3/6

Ongelma, mikä minua kaivaa on tuo hallitseva markkinaosuus, jolla koetetaan kahlita patentein kaikkia uusia innovaatioita. ja suljettu lähdekoodi.. Ikäänkuin olisi jääty Syvärille kaivamaan syvempiä taisteluhautoja. Eikä tajuta, että hyökkäys on tulossa, jonka uudet innovaatiot tuovat muutosta ja kehitystä.

jartar4/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti repino:

Ongelma, mikä minua kaivaa on tuo hallitseva markkinaosuus, jolla koetetaan kahlita patentein kaikkia uusia innovaatioita.


Nyt varmasti kerrot mikä tässä lauseessa on ideana?

Itse uutiseen. Hyvin on nähtävissä se mihin asemaa on mahdollista päästä selainmarkkinoiden uudella tulokkaalla jos on hyvä brändi ja aivan tolkuttomasti rahaa käytettävissä.

repino5/6

Eikös microsoftilla ole hallitseva markkinaosuus? Ja sen myötä myös muuta.
Alkujaan 80-luvulla se oli mitä innovaatisin, mutta on taantunut ja suojautunut omiin systeemeihinsä.
Suuruus tahtoo aina tuoda laiskistumista. Termein "Minä osaan jo kaiken".
Nokia on loistava puhelin ja uranuurtaja, mekin armeijassa niitä testattiin paljon, mutta sittemmin taantunut, tuliko siitäkin liian suuri.
Ja nyt toiset menee ohi, kun pelkkä puhelin ei enää riitä.

jartar6/6

Perus trollaaja, ei pysty selittämään edes omia kirjoituksiaan...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT