AfterDawn logo

Google osti IBM:ltä 1000 patenttia

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Hakukoneyhtiö Google on ostanut teknologiayhtiö IBM:ltä tuhat patenttia. Niiden käyttökohteet vaihtelevat runsaasti, mutta useimmat niistä liittyvät tavalla tai toisella verkkotekniikkaan.

Google on ollut viime aikoina muutenkin aktiivinen patenttirintamalla, sillä se oli mukana Nortel-patenttien huutokaupassa, jossa oli jaossa oikeudet noin 6000 suojattuun tekniikkaan. Hakukoneyhtiö kuitenkin hävisi tarjouskilvan, mutta suuntasi heti sen jälkeen katseensa kohti InterDigitalin 8800 patenttia. Neuvottelut ovat vielä kesken.

IBM:ltä ostettujen patenttien kauppahintaa ei haluttu julkistaa. Google ei halunnut myöskään kommentoida ostoa. Yhtiön edustaja vain totesi, että Google ostaa patentteja, jotka ovat sen toiminnan kannalta olennaisia.

Googlen aktivoitumiseen on syynsä. Yhtiön kehittämä Android-mobiilikäyttöjärjestelmä on nimittäin jäänyt viime aikoina patenttikanteiden hampaisiin. Ostamillaan patenteilla Google pyrkii suojaamaan Androidia vastahaaste-pelotteella.


Googlen langattomaan verkkoteknologiaan liittyvä patenttisalkku on ollut toistaiseksi hyvin ohut, minkä vuoksi esimerkiksi Apple on ollut hanakas haastamaan Android-valmistajia oikeuteen.

2 KOMMENTTIA

ep_1/2

Hyvä että google saa kaavittua noita patentteja androidin puolustukseen.

ArttuH5N12/2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ep_:

Hyvä että google saa kaavittua noita patentteja androidin puolustukseen.


Samaa mieltä. Muutenkin, Google nyt on pieni paha verrattuna vastapelureihinsa esimerkiksi koodekki-, tai käyttöjärjestelmämarkkinoilla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT