AfterDawn logo

Duke Nukem Foreverin myynti on ollut keskinkertaista

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
8 kommenttia

Legendaksi muodostuneen Duke Nukem Forever -pelin uuvuttavan pitkä kehitystaival päättyi 10. kesäkuuta, kun pelin myynti Pohjois-Amerikan ulkopuolella alkoi. Laajasta mediahuomiosta huolimatta kaupallista jytkyä siitä ei ole kehittäjilleen muodostumassa.

Sterne Ageen analyytikko Arvind Bhatia arvioi, että 14 vuotta kehitetyn pelin myynti jää 1,5–2,0 miljoonaan kappaleeseen. Vaikka luku ei olekaan huono, niin top-myyntilistojen kärkipäähän Duke Nukemilla ei ole mitään asiaa. Bhatia arvioi, että ensimmäisinä myyntipäivinään Duke Nukem on mennyt kaupaksi keskinkertaisesti.

Yksi syy markkinoiden laimeaan vastaanottoon voi olla kriitikoiden negatiivisissa arvosteluissa. Peliä on haukuttu rumaksi ja bugiseksi, eikä sillä ole tarjottavana mitään uutta genrelleen. Peliin kohdistettiin ehkä myös turhan suuria odotuksia sen yhden nuoruusiän kestäneen kehitystaipaleen vuoksi.

Gamasutran uutisen mukaan Duke Nukemia kehittänyt Take-Two ei asettanut alun perinkään kovin korkeita myyntitavoitteita useita kymmeniä miljoonia dollareita maksaneelle pelilleen. Duke Nukemista ei ehkä tule rahasampoa, mutta ainakin se saatiin valmiiksi.

8 KOMMENTTIA

tonttila1/8

Lainaus:

Duke Nukemista ei ehkä tule rahasampoa, mutta ainakin se saatiin valmiiksi.

Juuri näin hoidetaan bisneksiä. Osakkeenomistajat lienevät ihan samaa mieltä.

Ranvier2/8

Brittien myyntilistalla toi meni ainakin L.A. Noiren ohi ykköseksi.

ArttuH5N13/8

Tuskin tuosta aivan valtavaa myyntimenestystä odotettiin. Nykyiset Black Ops-pelaajat tuskin pelasivat aikanaan Dukea, joten mitään nostalgisia fiiliksiä tuohon peliin tuskin liittyy heillä. Vanhemmille ihmisille tuo peli taas saattaa olla liian lapsellinen. Tiedä häntä.

Gathago4/8

Näin Duke Nukemia kokeiltuani ja myös alkuperäisiä pelanneen aikoinaan, täytyy todeta suuren odotuksen olleen täysin turha. Ei tule toista yhtä surkeasti tehtyä peliä mieleen. Ehkäpä aika kultaa muistot kun miettii vielä vanhaa Duke Nukemia ja niitä pelisessioita :)

ood5/8

Itse tuli pelattua tätä peliä jo aika pitkälle ohi demon toisen kohtauksen reilusti. Olen tähän mennessä pitänyt kyllä pelistä. En mitään suuria odotuksia pelille koskaan ollut laittanutkaan, mutta odotin pelattavaa. PC versio ainakin sitä on ollut. Konsoli versiot ovat kuulemma olleet nämä suurimmat bugiset versiot. Pelaan kuitenkin vieläkin NES , DOS ja Amiga pelejä. Kuitenkin mitä tältä peliltä olisi voinut odottaa, (uusia vitsejä/koomisuutta?) kuin nyky peleihin vertaa. Pelihän oli 12-13 vuotta tekeillä ja vaihtoi jatkuvasti engine tai jotain muuta että pysyi nykytekniikan/trendien perässä. Omasta mielestäni ihan pelattava peli, ei välttämättä täysi hintaisena (50e Steam hinta) mutta silti.

Raattis6/8

Olin jo pitkään marmattanut, että ihan turha julkaista keskinkertaista peliä, jos se tarkoittaa legendan kuolemaa. Elätin viime hetkeen asti toivoa, että julkaisu lykkääntyisi taas tulevaisuuden hämärään.

Mutta nyt se on kuitenkin julkaistu. Ehkä se siis voidaan viimein unohtaa.

aj847/8

Itse eilen illalla vetäsin läpi, pari päivää meni kun ajatuksen kanssa kaikki nurkat läpi :) Olihan se sellainen nostalgiatrippi että hymyilyttää. Hieman 3D:hen verraten peli ei ollut ihan niin vapaa kuin olisi toivonut, mutta kyllä se duke nälkään oli herkkua. Ihmettelen tosiaan noita arvostelijoita että mistä ne tuota paskaa suoltaa ? Mitään vikaa pelissä ollut !? Saatika bugeja ? Pc versio siis itsellä, koska pc:llä se alunperinkin oli ja näin pitää pysyäkin :) Ei dukesta tosiaan mitään codia saa, mutta ei tarvikaan saada koska sen kategorian paskaa ei jaksa pelata tippaakaan.. Arvostelijoilla on unohtunut sellainen tärkeä "filtteri" silmistään millä duke pelejä pitää katsoa, ne eivät koskaan ole pyrkineet olemaan edes mitään codia apinoivia pelejä vaan duke on ihan oma kategoriansa, grafiikka on riittävää että tissit on hienot, äänet duke parhautta, pelattavuus puhdasta dukea (hiiren säätö teetätti), tekoäly dukea, lyhyt vaan oli (jäi nälkä) :/ Perhanan apinat meni karsimaan kenttiä pois ! Kokonaisarvosanan antaisin noin 9/10. Lisää tarvitaan :)

trooper788/8

^ erittäin hyvin kirjoitettu aj84!

Itse en ole vielä päässyt kuin hetken aikaa testaamaan tutun luona mutta vaikutti hyvältä. Tarkoitus oli kyllä ostaa heti mutta nämä uusien pelien hinnat ovat niin järkyttäviä, että pitää odotella vuoden loppuun joskos olisi pudonnut tuonne 20€ron alapuolelle =)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT