AfterDawn logo

Wii U -levyissä 25 GB:n tallennustila

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
9 kommenttia

Ensi vuonna ilmestyvän Nintendo Wii U -pelikonsolin optisen aseman luonne on jaksanut puhututtaa aina tiistaisesta E3-julkistuksesta lähtien. Vaikka Nintendon Reggie Fils-Aime aiemmin kieltäytyi kommentoimasta Wii U -levyjen kapasiteettia, niin pelisivusto Kotakun mukaan levyille mahtuu 25 gigatavun edestä dataa.

Kotaku sai kuulla levyjen kapasiteetista Nintendon pelisuunnittelija Katsuya Eguchilta. Tallennuskapasiteetti on sama kuin yksikerroksisella Blu-ray-levyllä. Fils-Aimen mukaan Wii U:n levyt eivät kuitenkaan ole Blu-ray-levyjä, mutta ne ilmeisesti ne kuitenkin perustuvat Sonyn teknologiaan. Wii U:n myötä kaikki kolme suurinta konsolivalmistajaa, Sony, Microsoft ja Nintendo, ovat käyttäneet tuoteissaan omia HD-levyformaatteja.


Wii U:lla ei todennäköisesti myöskään pysty katselemaan Blu-ray-elokuvia. Käyttämällä talon sisällä kehitettyä HD-formaattia, Nintendo välttää rojaltimaksujen maksamisen Sonylle.

9 KOMMENTTIA

friis1/9

Mielestäni hieman outoa ettei Nintendo laittanut BR asemaa laitteeseeen. Suunta kun on kuitenkin ollut se, että konsoleista on tullut kokonaisvaltaisia olohuoneen viihdekeskuksia.
Rojaltimaksut voi olla yksi syy valintaan, mutta piratismin vaikeuttaminen on varmasti toinen.

Thor19932/9

u kidding me :/
Ois ny vaa lyöny sen Blu rayn siihe ni ois monet saanu samassa soittimen sillekki formaatille.

Tomppa123/9

Jos erot on kovin pieniä verrattuna Blu-Ray-asemaan, joku hakkeri saattaa saada tuonkin aseman toistamaan Blu-Ray-levyjä. Tosin olen enemmän kiinnostunut niistä muista sisuskaluista ja myös vähän siitä osaako tuo toistaa mitään muita levyjä kuin pelilevyjään (edellinen Wii ei osannut vakiona).

ArttuH5N14/9

Nyt Wii U:lla ei ole käyttöä edes BR-soittimena. Jos tässä ei nyt jotain mullistavaa tapahdu, käy tälle konsolille sama kuin edeltäjälle: Nurkassa on paikka sille, missä pölyyntyä.

point055/9

Ei kai ne nyt kilpailevan firman teknologiaa ala käyttämään, sama kuin Sony ajaisi Windows pohjaista käyttistä Playstationissä.

Morke6/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

Nyt Wii U:lla ei ole käyttöä edes BR-soittimena. Jos tässä ei nyt jotain mullistavaa tapahdu, käy tälle konsolille sama kuin edeltäjälle: Nurkassa on paikka sille, missä pölyyntyä.

Ainut konsoli johon suostuin koskemaan oli juuri wii... Xboxia eikä Ps3 tai siitö uudempaa sukupolvea ei tämän katon alle tule.

snaketus7/9

Eli paskaan vaan koskit. Komeesti pyörii Blu-Ray elokuvat tossa ps3:ssa.

Morke8/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti snaketus:

Eli paskaan vaan koskit. Komeesti pyörii Blu-Ray elokuvat tossa ps3:ssa.

Turhaa ostaa BR soitin ku nykyään ei osata tehdä hyviä elokuvia...
Tietysti se on oma mielipide :P
Ja pääasias pelaan vaan PC:llä

Ranvier9/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Morke:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti snaketus:

Eli paskaan vaan koskit. Komeesti pyörii Blu-Ray elokuvat tossa ps3:ssa.

Turhaa ostaa BR soitin ku nykyään ei osata tehdä hyviä elokuvia...
Tietysti se on oma mielipide :P
Ja pääasias pelaan vaan PC:llä

Et vissiin nähtävästi tiedä, että monista vanhoista leffoista on myöskin tehty HD-versioita.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT