AfterDawn logo

Nämä kysymykset estivät Googlen ja levy-yhtiöiden yhteisymmärryksen pilvipalvelusta

Teemu Laitila Teemu Laitila
8 kommenttia

Google käynnisti tällä viikolla ainakin amerikkalaisille asiakkailleen Google Music Beta -palvelun. Google Music Beta tarjoaa käytännössä saman palvelun kuin Amazonin aiemmin julkistamat Cloud Player sekä Cloud Drive, eli käyttäjät voivat ladata omat musiikkitiedostonsa pilvipalvelimille, josta niihin pääsee käsiksi esimerkiksi mobiilaitteista.

Yhteistä palveluille on myös se, että kumpikaan yhtiö ei päässyt isojen levy-yhtiöiden kanssa yhteisymmärrykseen palveluiden vaatimista musiikkilisensseistä. Molemmat yhtiöt päätyivät julkistamaan palvelunsa levy-yhtiöiden vastustuksesta huolimatta ja toiminnan laillisuutta perustellaan sillä loogisella argumentilla, että kyseessä on vain tallennustilaa tarjoava palvelu, jonka kautta käyttäjät voivat kuunnella jo omistamiaan musiikkitiedostoja.


Huhujen mukaan Google joutui kuitenkin lisenssien puutteen vuoksi karsimaan palvelustaan joitain ominaisuuksia. Yhtiö neuvotteli lisensseistä neljän ison sekä useiden pienempien levy-yhtiöiden kanssa, mutta neuvotteluissa ei päästy yhteisymmärrykseen. Jälkeenpäin Google on syyttänyt levy-yhtiöitä kovin sanoin ahneudesta ja näkemyksen puutteesta.

[smartbox:here]Hollywood Reporterin mukaan neuvottelut kariutuivat kolmeen pääkohtaan. Yksi keskeinen ongelma oli perinteisesti raha. Levy-yhtiöt vaativat Googlelta osaa lisenssimaksuista etukäteen, mihin Google suostui. Osa yhtiöistä vaati kuitenkin suurempia etukäteismaksuja ja muiden yhtiöiden kuultua erilaisista summista, nekin korottivat vaatimuksiaan.

Toinen levy-yhtiöitä vaivaava ongelma oli piratismi. Neuvotteluissa keskityttiin muun muassa siihen, voisiko palveluun tallentaa laittomista lähteistä tulevia mp3-tiedostoja. Hollywood Reporterin mukaan suuremmaksi ongelmaksi nousi kuitenkin levy-yhtiöiden vaatimus, että vastineeksi lisensseistä, Googlen tulisi sensuroida hakutuloksistaan linkit P2P-sivustoille sekä muille piraattisivustoille.

Kolmanneksi levy-yhtiöiden neuvotteluhalukkuutta heikensi epäilys palvelun vaikutuksista yhtiöiden muihin tulovirtoihin. Muutamat levy-yhtiöt olisivat tietojen mukaan halukkaita saamaan markkinoille varteenotettavan kilpailijan Applelle, mutta toisaalta samanlaista palvelua kaavailevan Applen levy-yhtiökytkösten uskotaan myös haitanneen Googlen neuvotteluja.

Lisäksi levy-yhtiöiden mielestä Google ei ollut itsekään täysin varma, millaista palvelua yhtiö on käynnistämässä ja yksityiskohdat sekä ominaisuudet vaihtelivat tiuhaan, mikä vaikeutti mutkikkaita neuvotteluja entisestään.


Googlen ja Amazonin käynnistettyä omat palvelunsa, Applen vastaava palvelu on vielä työn alla. Apple on kuitenkin kolmikosta ainut, joka luultavasti saa taakseen myös levy-yhtiöiden tuen ja pystyy sen turvin tarjoamaan kilpailijoitaan kattavamman palvelun yhdistettynä iTunes-musiikkikauppaansa. Applen odotetaan julkistavan palvelunsa keväällä tai alkukesällä.

8 KOMMENTTIA

Grina1/8

Canonicalhan on tarjonnut vastaavaa palvelua - Ubuntu One - jo pidemmän aikaa. Kas kun ei sitä missään mainita...

https://one.ubuntu.com/

Darce2/8

Mecanto tarjoaa moista myös.

ArttuH5N13/8

Siellä on isot rahat pelissä ja Applella etenkin kovat panokset.

E: Oh happy days, minusta tuli seniori :)

repino4/8

Siis missä oikein on tuon "isojen Firmojen" ahneus.
Samaa "musiikkia" tulee joka paikasta. Parasta mainostahan näille on, että ne ovat kopioimisen arvoisia.
Kärkevästi: Pitäsikö minun alkaa maksaa teostomaksuja Luojalle siitä, että saan kuulla lintujen kosintalauluja näin keväisin. Minähän voisin kopioida niiden sävelmiä. ( ne kappaleet usein kuulostavat tuoreemmilta kuin jonkun markkinoidun henkilön).
In God we trust. But we trust money more, and how to get in to my own pockets.

Joka ikiseltä netti tai muulta radiolta tai Tv:ltä voi kopioida suoraan omiin tarpeisiin.

horgh5/8

Hienoja vaatimuksia noilla "Sensuroikaa Internetistä sisältö josta emme pidä niin suostumme". Ei voi olla todellista!

Muutenkin tuo ahneus on aivan käsittämätöntä. Googlehan tarjosi pilvitilaa sitä varten, että käyttäjä saisi käyttää ostamaansa musiikkia mistä ja millä laitteella tahansa. Mikä tässä sitten on väärää? No tietenkin se, että mafia haluaa musiikista maksettavan jokaiselle paikalle ja laitteelle erikseen. Eihän se nyt voi olla reilua, että ostamaansa musiikkia saisi kuunnella miten tahtoo.

repino6/8

Omituista, jos oikein käsitin. Minun pitäisi maksaa toisen kerran musiikista jonka olen ostanut, mikäli käytän sitä eri laitteilla?
Idea ( joku jo varmaan keksinyt), että voin ottaa yhteyden omaan kotikoneeseen ja lähettämään minulle sieltä tietoja kännykkään, oli kyseessä elokuva, musikki tai muuta. Tai jos olen tallentanut sen jo pilveen hakisin sieltä.
Noilla amerikkalaisten ideoilla en saa pian kuunnella edes lintujen lauluja ellen ole maksanut heille. ;)
Minusta hieno kommentti Rovion johtajalta, noin. " Tuntuu angry birds kiinnostavan, kun kiinassakin tehdään näin paljon kopioita"
Eli myynti vaan kasvaa.

robsku7/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti repino:

Omituista, jos oikein käsitin. Minun pitäisi maksaa toisen kerran musiikista jonka olen ostanut, mikäli käytän sitä eri laitteilla?

Jep, itse bloggasin tästä jo 2007: Sony BMG’s anti-piracy lawyer redefines ‘stealing’ @ HackNBlog.

Lainaus:

“When an individual makes a copy of a song for himself, I suppose we can say he stole a song.” Making “a copy” of a purchased song is just “a nice way of saying ‘steals just one copy’,”

- Jennifer Pariser, “the head of litigation for Sony BMG”


repino8/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti robsku:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti repino:

Omituista, jos oikein käsitin. Minun pitäisi maksaa toisen kerran musiikista jonka olen ostanut, mikäli käytän sitä eri laitteilla?

Jep, itse bloggasin tästä jo 2007: Sony BMG’s anti-piracy lawyer redefines ‘stealing’ @ HackNBlog.

Lainaus:

“When an individual makes a copy of a song for himself, I suppose we can say he stole a song.” Making “a copy” of a purchased song is just “a nice way of saying ‘steals just one copy’,”

- Jennifer Pariser, “the head of litigation for Sony BMG”

Voi hyvä Sylvi!
Tuolla periaatteellahan kaikki tallennusvälineet olisi kiellettävä. Mikrofoneista joutuisi käräjille. Kamerat kiellettävä. Ei ihme jos Sony joutui hakkereiden uhriksi.
Räkättirastaatkin laulaa joitain heidän markkinoimia solisteja paremmin. Satakielistä puhumattakaan.
Linnuille maksaisin mieluusti, mutta en näille ahneille "Roope Ankoille".
Yksinkertaisesti: Kunnon tuotteesta olen valmis maksamaan, mutta en roskasta.
Niin ja rikollinen vielä... ostamani levyn siirrän tietokoneelle ja läppärille/ muistitikulle ja kuuntelen sitä autossa, muualla en kovin suurta määrää tarvitse, omat jutut on PC:n tai läppärin kautta ohjattuja.
Onkohan koko jutussa kyse vaan levymyynnin romahtamisesta?
Jos "vihreydestä" puhutaan, niin Internet-lataaminenhan vähentää tarpeettoman roskan ja tavaroiden liikkumista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT