AfterDawn logo

Yle HD -kanava tänään DNA:n kaapeliverkkoon

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
9 kommenttia

Euroviisujen ja jääkiekon MM-kisojen seuraaminen teräväpiirtona on jälleen helpottunut, kun DNA kertoi tänään saaneensa Yle HD -kanavan jakeluun omaan kaapeliverkkoonsa.

DNA:n kaapeliverkossa kanava näkyy alkuun ilman salausta, koska DNA on törmännyt teknillisiin ongelmiin, joiden vuoksi ohjelmasisällön suojaus ei vielä onnistu. Salaus otetaan käyttöön ensi viikon torstaina, joten sopivan linkitetyn ohjelmakortin ehtii tarvittaessa hakea vielä ensi viikolla.

Pääkaupunkiseudulla Yle HD näkyy kanavapaikalla 50 ja muualla Suomessa paikalla 250. Kanavapaikat ovat samat kuin Yle HD:n aiemmissa testilähetyksissä, joten aiempia lähetyksiä katselleiden ei tarvitse tehdä uutta kanavahakua.

Olemme tehneet kovasti töitä sen eteen, että saamme YLE HD -kanavan näkyviin vielä MM-kisojen aikana ja ennen Euroviisujen finaalia. Salausjärjestelmämme teknisten huoltotöiden takia tarjoamme nyt kaikille kotitalouksille, joilla on käytössään HD-viritin, mahdollisuuden nauttia HD-kuvasta ensi viikkoon asti, jolloin kanava muuttuu muiden verkkojen tapaan salatuksi

Pekka Väisänen, DNA:n kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja


Yle HD -kanava näkyy myös Elisan kaapeliverkossa

9 KOMMENTTIA

Thor19931/9

Dodi. Pääsee pitää kunnon kisastudion seuraavaan Suomen pelii HD laadulla :)

dRD2/9

Ja sehän toimii, juurikin väänsin kanavalle 250 Oulussa DNA:n kaapelissa ja näkyy nätisti, käytössä wBox. Äänetkin ovat näköjään monikanavaäänet, kuva 1080i:tä, kuten aiemmin tiedotettiinkin. EPG ei näy, siinä ainoa valittamisen aihe tähän mennessä.

riski3/9

Miksi yle hd kanavan pitää yleensä edes olla salattu?

dRD4/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti riski:

Miksi yle hd kanavan pitää yleensä edes olla salattu?

Ei sen, YLEn omien sivujen mukaan, pidäkään olla. Jos se on salattu, kyseessä on jakelijan päätös.

Ozss5/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti riski:

Miksi yle hd kanavan pitää yleensä edes olla salattu?

Ei sen, YLEn omien sivujen mukaan, pidäkään olla. Jos se on salattu, kyseessä on jakelijan päätös.

Lainaus:

HD-kanavan salauksesta


Peruslähtökohta on että maanpäällisessä jakelussa operaattori voi valita salaako se vai ei ja must carryn mukaisesti kaapeli ei voi valita.
Must carry vaatii sen, että signaali jaetaan samoilla pelisäännöillä kaapelissa kuin maanpäällisessä.

Koska maanpäällisessä jakelussa kanava on ainoastaan saatavilla kortin takana eli salattuna, niin silloin myös kaapelissa se pitää salata.
Tämä ei ole Ylen tahdosta kiinni vaan se on lainsäätäjän tahtotila.
Se, että Yle HDta jaetaan maanpäällisen näkyvyysalueen ulkopuolella niin Ylen lähtökohta on sama, kuin must carry alueella.

Viestintävirasto valvoo must carry-säännösten noudattamista
ja nämä säännökset eivät salli sitä että must carry kanavista peritään erillistä korvausta. Jos YLE HD kortista pyydetään maksua on syytä kääntyä Viestintäviraston puoleen. Puhelin 09 69661 tai sähköpostilla: viestintavirasto@ficora.fi

Lähde: http://yle.fi/tekniikka/?ID=265&group=265

:-)

syrtek666/9

tyypillistä suomalaista venkoilua, tällä saadaan ikävä päätös siirrettyä jonkun toisen harteille ilman joku päättäjä olisi päättämässä asiaa suoraan.

ja suomalaiset uskoo, joo asia on näin, ei voi mitään lähdetään kaljalle ja maksetaan kalliisti must carry kanavasta joka on jo kertaalleen televisio maksun muodossa maksettu korruptio rahoineen.

dRD7/9

Ozss: Just, tuntuu että noi YLEn HD-infot elävät jatkuvasti. Alunperäisessä HD-dokumentaatiossa mainittiin, että jakelijat päättävät itse sen, onko materiaali salattuna jaettavaa vai ei. Aika erikoista, että nimenomaan antenniverkon toimija määrittää sen, joutuvatko muut salaamaan kanavan. Jos siis TV Viihde (ainoa YLE HD jakelija antenniverkossa) ei salaisi, pitäisikö kaikkien jakaa kanava salaamatta. Ja entäs jos antenniverkkoon tulee toinenkin toimija, joka jakelee YLE HD:tä - saako se jakaa sen salaamatta ja must-carry -sääntöjen mukaan ko. toimijan peittoalueen kaapelioperaattoreiden pitää jakaa salaamatta ja TV Viihden peittoalueen kaapelioperaattoreiden salattuna?-)

Ihme pelleilyä, mutta tosiaan, käsittääkseni tuo salaus ei ole edelleenkään YLEn päätös, vaan tuon copypasten perusteella TV Viihde -päätös, joka jollain perinteisellä suomalaisella logiikalla pistetään vahinko kiertämään kaikille muillekin..

hansolo8/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Ja sehän toimii, juurikin väänsin kanavalle 250 Oulussa DNA:n kaapelissa ja näkyy nätisti, käytössä wBox. Äänetkin ovat näköjään monikanavaäänet, kuva 1080i:tä, kuten aiemmin tiedotettiinkin. EPG ei näy, siinä ainoa valittamisen aihe tähän mennessä.


Harmi vaan, että YLE HD:täkin piinaa wbox käyttäjien osalta sama tuttu tallennusbugi. Entuudestaan tuttu C+ Film HD, C+ Sport HD ja Silver HD -kanavilla. Kanavaa ei voi siis tallentaa.

syrtek669/9

Lainaus:

Harmi vaan, että YLE HD:täkin piinaa wbox käyttäjien osalta sama tuttu tallennusbugi. Entuudestaan tuttu C+ Film HD, C+ Sport HD ja Silver HD -kanavilla. Kanavaa ei voi siis tallentaa.

Tämä on feature, ominaisuus. Tervetuloa mailmaan missä oliargit halittsevat ja päättävät meidän orjien puolesta mitä me saamme tehdä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT