AfterDawn logo

FBI teki ratsian näyttelijän kotiin Oscar-vuotojen takia

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä

Näyttelijä Wes DeSoton viime viikko ei sujunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla, sillä FBI (Federal Bureau of Investigation) teki ratsian miehen asuntoon, koska häntä epäillään Oscar-elokuvien luvattomasta nettijakelusta.

Viranomaiset uskovat DeSoton tehneet luvattomia kopioita mm. The King’s Speech - (Kuninkaan puhe) ja Black Swan -elokuvista. Nämä kopiot olivat päätyneet jakeluun useille torrent-sivustoille, ja viranomaiset selvittävätkin onko DeSotolla yhteyksiä elokuvien luvattomaan levitykseen keskittyneeseen TiMPE-ryhmään.

The Pirate Bay -sivustolla DeSoto käytti tiettävästi nimimerkkiä mf34inc lisätessään elokuvien latauksen mahdollistaneita torrent-tiedostoja palveluun. Torrent-tiedostojen jakamisen lisäksi hän myös kommentoi jakamiaan elokuvia, ja vakuutti niiden olevan hyvälaatuisia versioita.

DeSoto sai Screen Actors Guildin jäsenenä kyseiset Oscar-ehdokkaina olleet elokuvat ennakkokatseluun iTunesin kautta. Elokuvateollisuuden etuja turvaava MPAA (Motion Picture Association of America) oli kuitenkin varautunut tällaiseen luvattomaan jakeluun liittämällä jokaiseen kopioon oman digitaalisen vesileiman, jonka avulla DeSoto tiettävästi jäljitettiin.


DeSoto kertoi medialle annetussa puhelinhaastattelussa, ettei hänellä ole yhteyksiä TiMPE-ryhmään. DeSoto ei kuitenkaan kommentoinut syytöksiä tarkemmin, mutta hän sanoi viranomaisten vain tuhlaavan verorahoja tällaisiin tutkimuksiin.

FBI takavarikoi ratsian yhteydessä DeSoton tietokoneen, joten hänen mahdolliset rikolliset toimet elokuvien luvattoman nettilevityksen osalta selviävät lähiaikoina. Jos DeSotoa syytetään elokuvien luvattomasta levityksestä, ja hänet todetaan syylliseksi, voi hän saada toimistaan usean vuoden vankeusrangaistuksen. Lisäksi elokuvastudiot vaatinevat häneltä vahingonkorvauksia, joiden yhteenlaskettu summa voi kohota helposti miljooniin dollareihin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT