AfterDawn logo

RIAA:n korvausvaateen kohtuullisuus ensi kertaa syynissä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
4 kommenttia

Tekijänoikeusjärjestöjen lakiteitse vaatimien vahingonkorvausten kohtuullisuus on ollut yleinen keskustelunaihe jo pitkään. LimeWiren tapaus on yksi ääriesimerkki aiheesta.

Toinen paljon keskustelua herättänyt tapaus on Joel Tenenbaumin ja RIAA:n välinen oikeudenkäynti. RIAA onnistui vuonna 2009 saamaan läpi 675.000 dollarin vahingonkorvausvaatimuksen 30 musiikkikappaleen laittomasta lataamisesta. Tenenbaum valitti päätöksestä ja onnistui supistamaan vahingonkorvausvaatimuksen kymmenesosaan alkuperäisestä. Tämä ei hänelle kuitenkaan vielä riittänyt, vaan hän valitti päätöksestä liittovaltion muutoksenhakutuomioistuimeen, jossa RIAA:n peräämiä summia käsitellään nyt ensimmäistä kertaa. Tenenbaumin korvausten asettama maksutaakka on liian raskas ja hän vaatii sen pienentämistä tai kokonaan poistamista.


Tuomioistuin on kuullut molempia osapuolia, mutta näppinsä peliin on laittanut myös Yhdysvaltain oikeusministeriö. Ministeriö haluaa tuomioistuimen selventävän millä kaavalla kohtuulliset vahingonkorvaukset tulisi laskea tapauksissa, joissa syytettynä on yksityinen ihminen. Ministeriön väliintulo tekee jo ennestään mielenkiintoisesta tapauksesta äärettömän tärkeän. Päätös tulee koskemaan Tenenbaumin lisäksi useita tuhansia muita amerikkalaisia ja määrittämään heidän tuomionsa. On hyvä huomata, että ministeriö pyytää kaavaa tapauksiin, joissa vastapuolena on henkilö. LimeWiren tapausta tuomioistuimen päätös ei siten koske.

RIAA:n edustaja on luottavainen sen suhteen, että tuomioistuimen päätös on järjestön kannalta suotuisa. Näin ollen massiivisista korvausvaatimuksista saadaan kuulla vielä tulevaisuudessakin.

4 KOMMENTTIA

mjk1/4

"RIAA:n edustaja on luottavainen sen suhteen, että tuomioistuimen päätös on järjestön kannalta suotuisa." Eli voitelu on jo tapahtunut tuomari saanut muutaman dollarin..

Toivottavasti summat tulevat olemaan kohtuullisia, aika hyvin nettoaa mafia 30 kappaleesta. 1 kpl = 22500 dollaria.

Ibanez902/4

Pitäisi olla sama hinta kuin kaupassa maksaa tai jos on jakaja niin katsoa paljon on kappaletta jakanut ja maksaa jokainen jakamansa biisi hintaan millä sen kaupastakin saisi.

Kaakatus3/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ibanez90:

Pitäisi olla sama hinta kuin kaupassa maksaa tai jos on jakaja niin katsoa paljon on kappaletta jakanut ja maksaa jokainen jakamansa biisi hintaan millä sen kaupastakin saisi.

Just, ja jos jätät junalipun ostamatta, niin tarkastajankin pitäisi vaan myydä se lippu sulle ilman lisäsanktioita?
Kyllä lain rikkomisesta on tapana rangaista, mutta tietysti kohtuu kaikessa.

wipe20004/4

Lainaus:

Kyllä lain rikkomisesta on tapana rangaista, mutta tietysti kohtuu kaikessa.


Vahingonkorvaus ja rangaistus ovat tosin Suomessa kaksi eri asiaa.

Korvaukset jakajan/lataajan pitäisi maksaa ihan todellisen tai arvioidun rahallisen menetyksen perusteella, joskus tosin summia kohtuullistaen tai sovitellen, varsinkin jos vastapuolena on joku iso järjestö tai firma.

Rangaistus laittomasta toiminnasta taas meillä on yleensä valtiolle maksettavaa sakkoa taikka vankeutta.

Jenkeissähän myös sakot taitavat mennä vastapuolelle, mikä onkin omiaan houkuttelemaan haastamaan toisia oikeudenkäynteihin, joissa vaaditaan kovia rahallisia rangaistuksia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT