AfterDawn logo

Myös PSP:n avaimet vuosivat Sonyn PS3-munauksen takia

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
5 kommenttia

Viime viikolla fail0verflow-ryhmä kertoi Sonyn tekemistä kriittisistä virheistä PlayStation 3 -pelikonsolin suojausten osalta. Nähtävästi tietojen julkistaminen vaikutti myös PSP-konsoliin, sillä hakkerit onnistuivat kaivamaan PS3:sta myös käsikonsolin salausavaimet.

Asiasta ensimmäisenä kertoi PSP- ja PS3-hakkerina tunnettu Mathieu Hervais (aka Mathieulh), joka kertoi löydöksestään sunnuntaina. PS3:n vastaavien avaimien tavoin PSP-avaimilla on mahdollista allekirjoittaa haluamaansa ohjelmakoodia, jonka jälkeen sitä voi suorittaa modaamattomissa PSP-konsoleissa.

Mathieulhin mukaan hakkerit voivat halutessaan toteuttaa PSP:lle oman ohjelmistokaupan, jonka kautta konsolin omistajat voivat hankkia itselleen esim. kotikutoisia pelejä.


Sony ei ole toistaiseksi kommentoinut kummankaan konsolin tilannetta, mutta todennäköisesti Sony esittelee konsoleilleen pian uusia tietoturvaratkaisuja uusien ohjelmistopäivityksien muodossa.

5 KOMMENTTIA

Sheet-happens (vahvistamaton)1/5

Aivan. Tai joku voisi tehdä "kotikutoisten" pelien lataamon modaamattomille ;)

Diazzlash (vahvistamaton)2/5

Eikä esittele. Tuota munausta ei voi korjata ohjelmistopäivityksellä. Uusi rauta on sitten asia erikseen.

Diazzlash (vahvistamaton)3/5

Edit: Siis ainakaan PS3:n osalta.

kolmis4/5

Veikkaan että rautapaikkauksen myötä uusissa laitteissa ei voida suorittaa (ainakaan suoraan) vanhoille tehtyjä sovelluksia vaikka muuten siinä onnistuttaisiin.

robsku5/5

Yksi monista syistä joista en pidä nyky konsoleita pelikoneina - PC miehen tiellä pitää.

T. Linux pelaaja.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT