AfterDawn logo

Videolla Sonyn tuleva PSP-puhelin

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
5 kommenttia

Sonyn tulevasta pelipuhelimesta on vuotanut runsaasti kuvia ja muita pikkutietoja viimeisen kuukauden aikana, ja nyt laitteesta saatiin nettiin vihdoin myös videokuvaa.

Videoiden perusteella Zeus Z1 -työnimellä tunnettavan laitteen kehitys on edennyt jo loppusuoralle, sillä puhelimessa on videon perusteella käytössä Androidin tuleva Gingerbread-versio (2.3) ja myös laitteen ulkoasu on hiottu julkaisukuntoon.

Tuotetta tullaan nyt julkaistujen videoiden perusteella myymään Sony Ericssonin brändin alla, ja laitteelle julkaistavat pelit käynnistetään erillisen PlayStation-sovelluksen kautta. Valitettavasti videoilla ei näy mitään vinkkejä tulevien pelien nimistä tai valmistajista, joten laitteen pelitarjonta on edelleen suuri mysteeri.

Laitteiston osalta ainoa uusi tieto koskee kameraa, joka on nettiin ilmaantuneiden kuvien mukaan viiden megapikselin kennolla varustettu malli.


Sony ei ole vielä virallistanut laitetta, joten sen julkaisuajankohta ja hinnoittelu ovat vielä avoinna. Huhujen mukaan laite esitellään kuluttajille ensi vuoden alkupuolella.

Alla itse videot

5 KOMMENTTIA

Dollarinen (vahvistamaton)1/5

Eipä tämä nyt jostain syystä kovin säväytä, ja kommenttien määrästä päätellen en ole ainoa joka ei innostu tästä kapulasta. Akkukesto pelikäytössä varmasti melko "hyvä", joten en näe suurtakaan käyttöä. PSP:ssä sentään akku kestää ihan kelvollisesti, niin sillä kärsii pelata reissussakin. Eikä haittaa vaikka akku loppuukin, kun puhelinpuoli ei siinä kärsi toisin kun tässä. Ihan hyvä idea sinänsä, kunhan akut kehittyisi mukana. Nykyisellään pitää joko olla rutosti vara-akkuja mukana tahi luurin olla koko ajan piuhan päässä. Siinä vaiheessa pelaan mieluummin PS 3:lla kun luurilla, jos kerran johdon päässä kumminkin pitää olla.

xxwavx1122/5

Lies!
Ei Sony noin rumaa puhelinta tekisi!

abacaca (vahvistamaton)3/5

Jos tuo pyörittää kaikkia PSP:n pelejä niin se voi olla melko kovakin sana. Ulkonäkö on vähän kolho kyllä.

hostige4/5

Ei tuo pyöritä ainuttakaan PSP-peliä. Sonylta on tulossa pelejä tälle noin kymmenen dollarin hintaan sekä Androidin pelit tulevat toimimaan. Mutta yhteensopivuutta PSP-pelien kanssa ei ole.

Bluejack5/5

kyllä tuohon tyhjään tilaan näppiksen saisi mahdutettua mennentullen..

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT