AfterDawn logo

YouTube kelpuuttaa nyt 15 minuutin videoita

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
8 kommenttia

YouTube-videopalvelun yksi suurimmista rajoituksista tavallisilla käyttäjille on videoille asetettu kestorajoitus, jonka takia yhden videon pituus on aiemmin voinut olla vain 10 minuuttia. Palvelun käyttäjiltä tulleiden palautteiden perusteella YouTube päätti kuitenkin tänään kasvattaa tätä rajaa, ja jatkossa YouTubeen saa lähetettyä jopa 15 minuutin pituisia videoleikkeitä.

Videoiden keston kasvattamisen ohella YouTube käynnisti samalla aiheeseen liittyvän kilpailun, johon voi osallistua lisäämällä palveluun lähetettyyn videoon yt15minutes-tagin. YouTuben ylläpito etsii sitten kilpailuun osallistuneiden tuotoksien joukosta parhaat videot, jotka pääsevät myöhemmin palvelun etusivulle kaikkien ihasteltaviksi eli saavat osansa 15 minuutista.

Monet tahot ovat miettineet miksi YouTube salli vasta nyt pidempien videoiden lähettämisen palveluun, ja YouTuben virallisen vastauksen mukaan syynä ovat tekijänoikeudet. YouTuben blogikirjoituksen perusteella tekijänoikeuksien valvontaan käytettävien työkalujen taso ja yhteistyökumppaneiden määrä ovat saavuttaneet vasta lähiaikoina sellaisen tason, että kaikkien tahojen tekijänoikeuksia voidaan turvata riittävän hyvin.

YouTube huomauttaa, että jos palvelun käyttäjä on lähettänyt palveluun aiemmin yli 10 minuutin videon joka on hylätty keston takia, pitää hänen poistaa kyseinen My Videos -osion kautta, jotta videon voi lähettää palveluun uudelleen.

8 KOMMENTTIA

Tcav1/8

Mahtavaa. Häiritsee varsinkin kun noita esim. kamera-arvosteluja pitää pilkkoa aina palasiksi Part 1, Part 2 tms.

Monta kertaa olen nähnyt, että on yksi video jouduttu pilkkomaan kahteen osaan sen takia, että sen kesto on ollut vähän yli 10min, esim 11min.

Mutta kiva juttu, että jaksavat päivittää Youtuben ominaisuuksia käyttäjäpalautteiden avulla.

jkstone2/8

Hyvä uudistus, ei toisiaan noin paljon videoiden katkomisia, mikä taas vähän helpottaa laiskaa ihmistä :D

NiFa3/8

Olen monesti kyllä törmännyt videoihin jotka ovat olleet parhaimmillaan 1h 30min pitkiä tässä esim yksi: link

JussiFX4/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti NiFa:

Olen monesti kyllä törmännyt videoihin jotka ovat olleet parhaimmillaan 1h 30min pitkiä tässä esim yksi: link

Muistaakseni "Director" tunnuksen omaavat voivat laittaa paljon pidempiä videoita. Youtube ei kyllä näitä tunnustyyppejä enää jakele.

D00mer5/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JussiFX:

Itellä oli joku -04 vuoden tunnus, jossa oli toi director juzka, mutta siltikään se ei antanut laittaa yli 10min videoita -_-

BoNeLeZz6/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti D00mer:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JussiFX:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti NiFa:

Olen monesti kyllä törmännyt videoihin jotka ovat olleet parhaimmillaan 1h 30min pitkiä tässä esim yksi: link

Muistaakseni "Director" tunnuksen omaavat voivat laittaa paljon pidempiä videoita. Youtube ei kyllä näitä tunnustyyppejä enää jakele.

Itellä oli joku -04 vuoden tunnus, jossa oli toi director juzka, mutta siltikään se ei antanut laittaa yli 10min videoita -_-

Vanha "Director" -tunnus = Youtuben Partner -ohjelma, ei minuuttirajoituksia ja mainoksia videoissa.

OuliZ7/8

Mainio uudistus. :) Tykkään,nyt minun ei tarvitse enään pilkkoa videoita part 1 ja 2 :) Oisi saanut vaan olla vähän aikaisemmin,kun ehdin tekemään videon,jonka kesto oli yli 10min. No onhan tuo tulevaisuutta ajatellen hyvä juttu. :)

jouWi8/8

Nykyään aktiiviset youtube käyttäjät joilla on paljon videoita saavat ladata rajattoman pitkiä videoita kunhan tiedosto koko on alle 20gb (2gb raja normaalilla latauksella ja 20gb "kehittyneellä" latauksella)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT