AfterDawn logo

Uusi haittaohjelma kiristää warettajia

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
14 kommenttia

Nettihuijarien uusin kesintö ei keinoja kaihda, vaan käyttöön on otettu hyväuskoisten surffaajien pelottelu tekaistuilla tekijänoikeussyytöksillä. Kyseessä on haittaohjelma, joka asentuu käyttäjän koneelle etsien levyltä löytyviä BitTorrent-tiedostoja, TorrentFreak kertoo.

Vakuuttavan näköiseksi tehty haittaohjelma varoittaa, että mikäli käyttäjä ei suostu maksamaan sovittelurahoja (noin 400 dollaria), luvassa voi olla viiden vuoden vankilareissu ja 250 000 dollarin sakot. Muutaman satasen maksamalla käyttäjä kuitenkin voi välttää raastupakutsun ja päästä pälkähästä.

Varoitusikkuna on varustettu muun muassa RIAA:n (Recording Industry Association of America) ja MPAA:n (Motion Picture Association of America) logoilla, joten tietämätön voi mennä vahingossa halpaan.

Huijauksen takana kerrotaan olevan Sveitsissä toimiva ICCP Foundation, joka uskottelee tekevänsä yhteistyötä esimerkiksi RIAA:n ja MPAA:n kanssa. Todellisuudessa kyseessä on kuitenkin vedätys, jolla yritetään kerätä ihmisiltä rahaa ja luottokorttitietoja.

Haittaohjelma viilaa käyttäjiä linssiin tekaistuilla syytöksillä.

Oikeustoimet voi välttää maksamalla huijareille luottokortilla noin 400 dollaria.

Mikäli käyttäjä ei suostu maksamaan, varoittaa ohjelma oikeustoimilla.

14 KOMMENTTIA

Dreamlore1/14

Aika tampio saa olla jos tuollaiselle jotain menee maksamaan...

Gilbertt2/14

On ne ovelia!

hopeahaka3/14

Ha-ha-ha-haaaa. JOS tosiaankin ei ole ketään kotona niin sit joutaakin tulla "pöpötetyksi" ... ihan oikeesti!

Sokar804/14

Samat tumpelot kait antaa pankki tunnukset rosvoille kun ne kysyy niitä

EI pankki niitä kysy koska nehän antoi ne joten äly hoi älä jätä

kikuu5/14

Ne jotka luulevat, että tämä ei toimi, niin eivät tiedö miten tyhmiä ihmisia maailmassa oikeasti on. Varsinkin Amerikassa.
Suomessa tämä tuskin menee läpi kenellekkään.

sixxmars6/14

Tästä taisi olla juttua Iltalehdessä F-Securen toimitusjohtajan tms toimesta.

AkQ7/14

Tyhmiltä rahat pois.

Levittäkää virusta mahd. paljon.

OneMember8/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti AkQ:

Tyhmiltä rahat pois.

Levittäkää virusta mahd. paljon.

"Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa."

Ei tähän varmaan muuta tarvitse vastata.

heikki759/14

Tälläisiä huijauksia uskovat monet aloittelijat jotka eivät tiedä mitään tietoturvasta.

Tällä hetkellä rikolliset keräävät eniten rahaa nettisivuilta, jotka ovat löytävinään käyttäjän koneeltä haittaohjelmia ja sitten pyytävät asentamaan ohjelman jolla saa löydetyt haittaohjelmat poistettua. Mutta jos tiedoston asentaa niin koneelle asentuukin vaikeasti poistettava haittaohjelma.

Voit katsoa linkistä rikollisen sivulta kuinka "torjuntaohjelma löytää koneeltasi haittaohjelmia". Jos virustorjuntaohjelma blokkaa sivulle pääsyn niin voit väliaikaisesti sammuttaa virustorjuntaohjelman.

Älä hyväksy tiedoston latausta ja asennusta.
hxxp://93.186.127.67/main.php?land=20&affid=15600

Tai katso kuvakaappaus em. sivulta http://img691.imageshack.us/img691/176/fakeantivirus.jpg

Malboro10/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti heikki75:

Firefox ei edes päästänyt tuonne sivulle. Varoitti heti hyökkäyssivusta. IE:llä taas meni kiltisti tuonne hahaha

berethiel (vahvistamaton)11/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti heikki75:

Tälläisiä huijauksia uskovat monet aloittelijat jotka eivät tiedä mitään tietoturvasta.

Tällä hetkellä rikolliset keräävät eniten rahaa nettisivuilta, jotka ovat löytävinään käyttäjän koneeltä haittaohjelmia ja sitten pyytävät asentamaan ohjelman jolla saa löydetyt haittaohjelmat poistettua. Mutta jos tiedoston asentaa niin koneelle asentuukin vaikeasti poistettava haittaohjelma.

Voit katsoa linkistä rikollisen sivulta kuinka "torjuntaohjelma löytää koneeltasi haittaohjelmia". Jos virustorjuntaohjelma blokkaa sivulle pääsyn niin voit väliaikaisesti sammuttaa virustorjuntaohjelman.

Älä hyväksy tiedoston latausta ja asennusta.
hxxp://93.186.127.67/main.php?land=20&affid=15600

Tai katso kuvakaappaus em. sivulta http://img691.imageshack.us/img691/176/fakeantivirus.jpg

Täytyy testata miten linukalla löytyy tuolla haittaohjelmia :D

EET12/14

Aika siisti idea oikeastaan.

avthein13/14

Samanlaista vedätystä, kusetusta, kiristystä kuin varsinaisten tekijänoikeusmafioidenkin toiminta. Eli ei siis eroa käytännössä mitenkään. Kyllähän mafiat ja kiristysliigat ovat kautta aikojen menneet toistensa reviireille...

_Johny_14/14

kylläpä on vakuuttavaa kuka ny tollasta uskois

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT