AfterDawn logo

Xbox 360: Eurooppa saa Alan Waken viikkoa etuajassa

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
7 kommenttia

Microsoft ilmoittaa odotetun uutuuspeli Alan Waken ilmestyvän kauppoihin Euroopassa jo perjantaina 14. toukokuuta, eli kokonaisen viikon suunniteltua aiemmin. Alkuperäisen julkaisuaikataulun mukaan pelin piti saapua Eurooppaan vasta 21.5., kun Yhdysvalloissa peli tulee myyntiin 18. toukokuuta. Psykologinen toimintatrilleripeli on suomalaisen Remedy-pelitalon tuotantoa, ja sen arvellaan olevan kaikkien aikojen kovatasoisin kotimainen rutistus alalla.

“Fanit ympäri Euroopan ovat olleet täpinöissä Alan Wakesta sen julkistuksesta lähtien ja olemme innoissamme kun voimme antaa sen heille aikaisemmin”, kertoo David Gosen, Xbox 360 EMEA-alueen VP of Strategic Marketing and LIVE.

Yksinoikeudella Xbox 360:lle julkaistavan pelin valmistumista on odotettu pitkään, sillä suunnitelmat pelin tuotannosta mainittiin ensikerran jo vuoden 2005 E3-messuilla. TV-sarjamaisesn kokemuksen tarjoavassa pelissä pelaajat omaksuvat Alan Waken roolin. Wake on menestyskirjailija, joka kärsii kirjailijan blokista ja pakenee pieneen kaupunkiin vain kokeakseen vaimonsa mysteerisen katoamisen.

PEGI-luokituksen 16+ saaneen Alan Waken arvioitu suositushinta on 69,90 euroa. Microsoftin mukaan Suomessa pelin voi ensimmäisenä ostaa Kauppakeskus Kampin Anttilasta 14. toukokuuta kello 00.01 alkaen. Yökukkujille on luvassa muutakin nannaa, sillä yömyyntitapahtumassa on mahdollisuus tavata remedyläisiä, osallistua kilpailuihin, saada eksklusiivista Alan Wake –keräilytavaraa ja ostaa Alan Wake Limited Collector´s Edition sekä paljon muuta.

Alla on pelistä 11. helmikuuta julkaistu trailervideo.


7 KOMMENTTIA

Skull_Cro1/7

Ihan hyvä vetää aikasemmaksi sillä tuolla vanhan julkkarin aikaan olisi samana päivänä tullut myös red dead: redemption, joka olisi varmasti ainakin hieman ellei paljonkin syönyt myyntejä.

jampt2/7

Onnea ja menestystä. Itseäni peli tosin ei hirveämmin kiinnosta, mutta toivottavasti peli silti tuottaa kun on kerta suomalaisia mukana :)

exlex3/7

Itselle kyllä tulee. X-box Rules. :P

arcanix4/7

Paremminkin se on myöhässä viikon enemmän jenkeissä ku euroopassa.

miketso5/7

Hyvä vaan että tulee etuajassa, pääsee nopeammin peliä testaamaan. :)

himpo6/7

Lainaus:

Alan Waken arvioitu suositushinta on 69,90 euroa.

Siis mitä helvettiä, näinkö paljon pelit nykyään maksavat?

Viimeksi kun ostin pelin niin se oli Slicks, ja ostettiin se kavereiden kanssa kimpassa ja maksoin 2markkaa 50penniä siitä huvista. Iloa siitä riitti koulun välitunneille ja kotiin kavereiden kanssa pelattavaksi noin vuodeksi.
Kauanko näitä uutuuspelejä jaksaa pelata?

Järkyttävää rahastusta, lataan omani perinteitä kunnioittaen kun se julkaistaan.

Kimmoman7/7

En mie ainakaan tue konsoleita vaikka suomalainen olisikin ja hyväkin vielä. PC puolen jättäminen pois tarkoittaa automaattisesti waretusta tai pelin ohittamista. Pitäköön tunkkinsa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT