AfterDawn logo

URHOtv:ltä ei sittenkään ilmaislätkää

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
7 kommenttia

URHOtv ei lähetäkään tämän päivän SM-Liigan playoffs-otteluita ilmaiseksi. Maanantai-illan nettilähetysten kompuroitua pahasti teknisiin ongelmiin ilmoitti URHOtv hyvittävänsä kiekkokansan kokeman mielipahan tarjoamalla keskiviikon playoff-kierroksen ilmaiseksi rekisteröitymistä vastaan. Nyt URHOtv:n mukaan hyvitystä on kuitenkin luvassa vain niille maksaneille katsojille, joilla ottelu jäi reistailevien lähetysten vuoksi näkemättä ja jotka ovat tehneet reklamaation.

SM-liigan kevään ratkaisupelien nettilähetysten suosio on yllättänyt URHOtv:n, ja tämä on näkynyt ongelmina kanavan URHO Play -nettipalvelussa. Kuten aiemmin kerroimme, viime viikolla ongelmia esiintyi palveluun kirjautumisessa, maksamisessa ja myös itse lähetyksissä. Esimerkiksi perjantain säälipleijarien molemmista pelatusta kahdesta ottelusta jäi näkemättä ensimmäinen erä, kun eetteriin puskettiin ensin vain toista ottelua ja korjaustoimien jälkeen kaatui koko palvelu vajaaksi tunniksi.


Ongelmat jatkuivat maanantaina, kun varsinaiset playoffsit alkoivat neljän ottelun voimin. Suurella osalla katsojista nettilähetykset pätkivät niin pahoin, että otteluiden seuraaminen oli täysin mahdotonta, kun selaimen katseluohjelma yritti pysyä suoran lähetyksen mukana. Näin kävi siitäkin huolimatta, että lähetyspuolen tekniikkaa oli tarkistettu ja resursseja lisätty. Katsojat juuttuivat kehään, jossa noin puolen minuutin puskurointia seurasi aina muutaman sekunnin pätkä peliä, jonka jälkeen ottelu yritti hypätä live-lähetykseen ja aloitti puskuroinnin uudelleen.

Maanantai-iltana URHOtv:n toimitusjohtaja Ahti Leväaho pahoitteli katsojilleen palvelussa ilmenneitä ongelmia. Toimitusjohtajan mukaan ongelmat johtuivat Suomen operaattoreiden runkoverkkojen kansainvälisissä yhteyksissä ilmenneistä yllättävistä ongelmista, mutta myönsi että vastuu palvelun toimivuudesta on kuitenkin URHOtv:llä itsellään.

Maanantai-iltana (Google cache) ja vielä varhain tiistaina URHOtv:n sivulla oli ilmoitus, jossa luvattiin keskiviikon ottelukierroksen näkyvän ilmaiseksi. Puhelimitse tavoitettu URHOtv:n asiakaspalvelu kuitenkin vahvisti AfterDawnille, että näin ei kuitenkaan ole, vaan otteluiden katselu vaatii normaaliin tapaan aktivointikoodin lunastamista. Lähetysongelmista kärsineillä on tietenkin mahdollisuus saada hyvitystä reklamaatiota vastaan.

URHOtv on luvannut palauttaa rahat ainakin niille katsojille, jotka kärsivät maanantaina lähetysongelmista. Sama pätenee myös perjantain ottelukierrokseen ja sitä aiempiin otteluihin. Aiempien otteluiden kohdalla URHOtv on hyvittänyt teknisten ongelmien vuoksi näkemättä jääneen ottelun ainakin tarjoamalla ilmaisottelun.

Hyvityksen saaminen vaatii siis joka tapauksessa reklamaatiota. Reklamaation voi tehdä osoitteeseen info@urhotv.fi. Tällä hetkellä kannattaa kuitenkin varautua odottamaan, sillä kanavan asiakaspalvelu on ymmärrettävästi ruuhkautunut. URHOtv:n verkkosivuilla olevassa tiedotteessa (30.3.2010) pyydetään urheilun ystäviltä kärsivällisyyttä. "Kaikki ongelmatilanteet tullaan selvittämään mahdollisimman nopeasti, mutta valitettavasti joidenkin osalta viestien käsittely saattaa lykkääntyä Pääsiäisen ylitse"


Päivitys (31.3. klo 14:18):

URHOtv on juuri lisännyt sivuilleen tiedotteen, jossa asia vahvistetaan, tosin tiedotteessa on mitä ilmeisemmin virheellinen päiväys (30.3.). Samalla yhtiö toteaa, ettei suuren katsojamäärän takia palvelun toimivuutta ei pystytä varmuudella takaamaan.

Tiedote kokonaisuudessaan:

Mediassa ennenaikaista tietoa – URHOtv ei voi näyttää illan otteluita veloituksetta

URHOtv:n tämän illan 30.3. SM-liigan ottelukierrosta ei näytetä veloituksetta. Jääkiekon SM-liigan suuresta suosiosta johtuen illan olettavan suuren katsojamäärän takia riittävän laadukasta ja toimintavarmaa lähetystä ei pystytä varmuudella takaamaan. Toivomme asiakkailta kärsivällisyyttä.
URHOtv pahoittelee sekaannusta

Päivitys (31.3. klo 14:43):

URHOtv on hieman viilannut tiedotettaan. Tiedotteesta jää vielä hieman epäselväksi, viittaako URHOtv medialla virheellisen tiedon alkuperäiseen lähteeseen, eli omiin verkkosivuihinsa.

Uusi versio tiedotteesta:

Mediassa virheellistä tietoa - URHO Playn live-ottelut edelleen maksullisia

Medioissa esiintyneiden virheellisten tietojen vuoksi URHOtv tarkentaa palveluihinsa liittyen seuraavaa: odotettavissa olevan erittäin suuren katsojamäärän ja nettipalvelussamme aiemmin esiintyneiden häiriötilanteiden vuoksi URHO Playn tämäniltaiset SM-liigan puolivärieräottelut pyritään lähettämään suorina lähetyksinä URHOtv-asiakkaille. Lähetysten seuraaminen on maksullista ja edellyttää rekisteröitymistä. Pahoittelemme median kautta tapahtunutta sekaannusta.

Tänä iltana URHO Playn kautta on mahdollisuus klo 18.20 alkaen seurata ottelupareja HPK-HIFK, Kärpät-JYP, Tappara-KalPA ja TPS-Lukko.

7 KOMMENTTIA

poppah1/7

Vitsi, noin mäkin alan tekeen firmani kanssa. Tarjoan jotain ilmaista ja sit toteanki, että ei vaiskaa. Kaikki julkisuus on hyvästä, eikö?

Pihlis122/7

Itse taisin aikoinaan tästä manata että SM-liiga tekee todella huonon vedon menemällä UrhoTv:n kelkkaan.

Ekana kaikenmaailman epämääräinen kikkailu, siihen Welhon sopparit ja nyt tämä. Epäilen että kohta keskustellaan siitä miten SM-liiga pääsee eroon UrhoTv sopparistaan.

Siikki3/7

On se ihme kun ei kaista riitä nykypäivänä?! Vaikka hinta on 7 ekee niin vastineeksi ei saa edes full hd-kuvanlaatua halutessa!

Siikki4/7

tuplat :O

isodee (vahvistamaton)5/7

7 euroa/nuppi hinnalla luulisi saavan kaistaa revittyä vaikka UHDV-tasoisen videon streamaukseen Suomen sisällä. Fiksu firma olisi tehnyt isoimpien operaattoreiden kanssa multicast-sopimukset, jolloin vaaditun kaistan tarve lähettävässä päässä olisi ollut hyvinkin pieni.

Ja mikäli piikkiajat, kuten pleijarit ovat ongelma (jos Sonera/DNA/Elisa vaativat vuoden sopparin piikkikaistan mukaan tms outoa), netistä löytyy yksittäisten tapahtumien streamaukseen keskittyneitä hostaajia, joilla kaista ei tasantarkkaan lopu kesken vaikka jokaikinen suomalainen matsia katsoisi.

Urholla on vielä selkeästi opettelemista vielä miten megasuositut videolähetykset hoidetaan kunnialla kotiin -- niin ja viestintään kannattaisi palkata joku asiansa osaava..

6630nokia6/7

Urpo Tv olisi sopivampi nimi kanavalle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT