AfterDawn logo

Adobe raivoissaan iPadin Flash-puutteesta

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
21 kommenttia

Tämän viikon keskiviikkona Apple julkaisi odotetusti iPad-nimisen tablet-laitteen, joka ei kuitenkaan juuri kerännyt kehuja. Laitteen ovat lytänneet mm. Nintendo ja Microsoft, mutta pisimmälle vihakampanjansa on vienyt Adobe, joka ei pysty sulattamaan sitä seikkaa, ettei iPad tue Flash-sisältöä.

Ensimmäisen kiven lasilinnaan heitti Adrian Ludwig, joka ihmetteli blogimerkinnässään Applen toimia. Ludwigin mukaan Flashin hylkääminen tarkoittaa sitä, ettei iPadilla voi käyttää monia internetin videosivustoja (75 prosenttia), eikä pelata monia selainpelejä (70 prosenttia).

Seuraavana päivänä oman hyökkäyksensä teki Lee Brimelow, joka julkaisi omassa blogissaan kuvia, joissa näkyy kuinka esim. FarmVille-peli, aikuisviihdesivustot ja Hulu eivät toimi iPadilla Flashin puuttumisen takia. Brimelow kuvakokoelma ei kuitenkaan ollut kovin todenmukainen, sillä FarmVilleä ja Hulua lukuun ottamatta kaikki Brimelowin antamat esimerkit toimivat iPadilla joko suoraan Mobile Safari -selaimella tai erillisenä sovelluksena.


John Gruber kirjoittaa omassa blogissaan, että Adobe pelkää Flashin hyvän markkina-aseman pian heikentyvän, koska avoimet standardit kiinnostavat kehittäjiä enemmän. Robert Scoble vertaakin tilannetta Firefoxin alkuaikoihin, jolloin monet sivustot toimivat selaimella kehnosti tai ne eivät toimineet lainkaan, koska sivustot suunniteltiin toimiaan käytännössä ainoastaan epästandardin Internet Explorerin kanssa. Vuosien saatossa tilanne kuitenkin muuttui, ja nykyään Firefoxia tukevat käytännössä kaikki sivustot.

Scoble uskoo helmikuussa julkaistavan mobiili-Flashin olevan Adoben viimeinen oljenkorsi, ja jos Mobile World Congress -tapahtumassa pidettävä esitys ei vakuuta web-kehittäjiä, on Flashillä luvassa pitkä ja tasainen alamäki.

21 KOMMENTTIA

rragnar1/21

Lienee niin, että Apple haluaa estää iPhonelta ja iPadilta keinon kääntää omaa koodia, tämä App. Storen suojelun kannalta.

mm. iPhone-pelien myynnin kannalta on erinomaisen tärkeää, että ko. laitteilla ei pysty pelaamaan suurta joukkoa flash-pelejä ilmaiseksi. Ja sama koskee sovelluksiakin. On ihan mielenkiintoista nähdä, mitä html5 pitkällä tähtäimellä tuo Applelle ja App. Storen mallille - ko. tekniikalla kun kuitenkin pystyy tekemään ennen pitkää aika paljon samaa kuin Flashilla.

bloc2/21

Applen tirehtöörihän juuri kommentoi että Adobe tekee Flässin niin kökösti, että Apple ei tue sitä sen takia.

Totta on ainakin se, että Flash on surkea alustalla kuin alustalla.

humpuuki3/21

Just, muistisyöppö flash alkaa olla jo niin eillistä päivää.

EL54/21

Flash on myös yksi tämän hetken suurimmista tietoturvariskeistä, samat reijät toimivat selaimesta ja käyttöjärjestelmästä huolimatta, kuhan vaan on adoben roska käytössä..

tkkaisla5/21

Kai sitä nyt Adobea vituttaa kun on pikku hiljaa Flashin monopoli kaatumassa.

ArttuH5N16/21

Onhan flashi paska ja raskas, mutta kyllä sen puute rampauttaa pahasti.
E: Ja Bloonssia ei voi pelaa netissä vaan se pitää osta storesta :'(

WumWum7/21

Ihan oikein Adobelle! Flash kaipaa kilpailua ja nykyinen tilanne ei auta ohjelmiston tekijöitä kuin ei myöskään loppukäyttäjiä. HTML5 on ensimmäinen askel Flashin ja Internet Explorerin alasajolle.

PJL788/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WumWum:

Ihan oikein Adobelle! Flash kaipaa kilpailua ja nykyinen tilanne ei auta ohjelmiston tekijöitä kuin ei myöskään loppukäyttäjiä. HTML5 on ensimmäinen askel Flashin ja Internet Explorerin alasajolle.

Mä olen niin samaa mieltä, että huh! Kun HTML5 julkaistaan valmiina, niin IE alkaa kaatumaan, ellei siihen tehdä parannuksia. Myös Flash kaipaa parannusta, koska sillä on jo kaksi kilpailijaa, joista toinen on Silverlight ja toinen SVG.

OILgame9/21

Ensimmäinen positiivinen asia ipadissa. Saisi muutkin ottaa saman linjan flashin suhteen.

Hajamie1i10/21

Turha Adoben on itkeä tuota ennenkuin saavat Flashin toimimaan kunnolla edes työpöytäkoneissa.

Luultavasti Adobe haluaisi Applelta vielä jotain lisenssirahaakin Flashin sisällyttämisestä, mikä lienee myös Microsoftin päämotiivi SilverLightin kehittämiseen.

Flashit olen itsekin blokannut vapaaehtoisesti jo vuosikaudet, jottei koneen tehot ja akun käyttöaika mene muutaman flashimainoksen ajamiseen.

Mistään AppStoren tukemisesta ei ole kyse, Applehan nimenomaan aluksi tarjosi Safari-selaimen HTML5-ominaisuuksia kehittäjien ensisijaiseksi rajapinnaksi jo 2007, kun iPhone julkaistiin.

Adobe on kaivanut omaa kuoppaansa ja todellakin Flashin pois jättäminen on ominaisuus eikä puute. Flashille käy samoin kuin RealPlayerille aikoinaan, eli huono ja tarpeeton selainlaajennus, kun selaimista löytyy vakiona paremmat ominaisuudet.

Tämä oli Applelta rohkea veto ja edesauttaa webin kehitystä samalla tavalla kuin Googlen ilmoitus Internet Explorer 6.0 -tuen lopettamisesta.

temexi11/21

iEikiinnosta

Puppek12/21

Varmaan Flashista valittajat täällä käyttäisivät Safaria Firefoxin tai muiden selainten sijaan, jos siinä ei olisi Flash-tukea.

Kerta Flash on niin syvältä, niin miksi se edes on käytettävissä Safarilla?

PJL7813/21

Ei se ole selaimesta kiinni, Firefoxista saa Flashin pois helposti, eikä Flashia ole edes pakko asentaa koneelle, jos ei siitä pidä.

Itse odotan, että Youtube siirtyisi kokonaan video-tagin käyttöön ja että monet selaimet tukisivat sitä tagia ja muutenkin koko HTML5 Draftia.

Yhdessä vaiheessa vuosia sitten samanlainen sota (eihän tämä vielä sota ole) käytiin JavaScriptistä, monia se haittasi, varsinkin sen epävarma tuki kaikille selaimille ja kyseenalainen tietoturva. Minun mielestä JavaScriptistä ja Flashista voi luopua sinä päivänä kun HTML5 on yleisesti tuettu, silloin päästäisiin todella nopeaan surffailuun ja hyvään tietoturvaan.

Hajamie1i14/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti PJL78:

Minun mielestä JavaScriptistä ja Flashista voi luopua sinä päivänä kun HTML5 on yleisesti tuettu, silloin päästäisiin todella nopeaan surffailuun

Suurin syy client-puolen selainsovelluksien olemassaololle on se, että sovellus toimii nopeammin, kun ei tarvitse ihan kaikkia muutoksia aina kierrättää palvelimen kautta. HTML5:n kokoelma uusia ominaisuuksia tuo etenkin JS-ohjelmoijille enemmän työkaluja toteuttaa sovelluksia (mm. grafiikka, äänet, video..), vaikka niistä hyötyvät myös pelkän "tyhmän" HTML:n tekijätkin. Se selaimen API:n työstäminen sujuu tietenkin nopeammin JS:n kautta päivittämällä vain sellaisia osia DOM-rakenteesta mitkä tarvitsevat päivittämistä. HTML-lähdekoodin tulkkaaminen vie oman aikansa prosessorilta ja sen jälkeen koko DOM-puun uudelleen piirtäminen ja resurssien lataaminen vielä lisää aikaa, jolta siis vältytään suurimmilta osin juuri JS:n ansiosta.

Puppek15/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti PJL78:

"Ei se ole selaimesta kiinni, Firefoxista saa Flashin pois helposti, eikä Flashia ole edes pakko asentaa koneelle, jos ei siitä pidä."

Kyllähän selain vaatii Flash-pluginin ja sen on oltava yhteensopiva. Toistan, kuinka moni Safaria käyttäisi, jos siihen ei sitä pluginia/Flashia saisi ollenkaan?

PJL7816/21

Menen varmaan pilkunviilaamiseen, mutta selain ei vaadi mitään Plugineja toimiakseen kunnolla, ei kukaan pakota asentamaan koneelle Flashia.

jartar17/21

Apple kyllä ampuu itseään tässä jalkaan. Ei ole yhtään järkevää syytä jättää flashia pois laitteesta joka tarkoitettu lähes yksinomaan netin käyttöön. Ihan sama kuinka kökkö flash on jonkun mielestä, ihan sama poistuuko se jossain vaiheessa käytössä, ihan sama onko siinä tietoturvauhkia...

Siinä vaiheessa kun kohdalla tulee sivusto jota pitäisi käyttää ja ei toimi flashin puutteen takia niin on siinä naurussa pitelemistä.

Ja jos joku oikeasti luulee että yksi applen iPadi voisi horjuttaa flashin asemaa niin enpä oikein jaksa uskoa. Oma veikkaukseni on että apple lisää myöhemmin kyseisen ominaisuuden häntä koipien välissä...

SFXman18/21

jartar, samaa mieltä.

Apple aloittaa Flash:in alasajoa liian aikaisin ja nyt ampuvat itseään jalkaan.

HTML5 on tulossa, kyllä, mutta kun vain IE8 sitä tukee niin 25% internetin käyttäjistä ei voi siitä hyötyä. Niitä firmoja on vähän jotka jatkavat palveluitaan sekä HTML5 että Flash muodossa rinnakkain.

Ensin pitää kitkeä IE6+7 pois, sitten voidaan harkita Flash:in tuen tiputtamista. Flash:in tuen pois jättäminen laitteista ei ole oikea ratkaisu. Se että Apple ei tue Flash:ia ei mielestäni auta sitä tilannetta että IE6/7 ovat vielä niin valloillaan, ja se on suurempi ongelma kuin "huonosti koodattu" Flash.


WumWum19/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SFXman:

jartar, samaa mieltä.

Apple aloittaa Flash:in alasajoa liian aikaisin ja nyt ampuvat itseään jalkaan.

HTML5 on tulossa, kyllä, mutta kun vain IE8 sitä tukee niin 25% internetin käyttäjistä ei voi siitä hyötyä.

- tarkistapa tietosi noobi. Bullshittiä!

Bluejack20/21

html5 oujee.. kunpas sitä joku taho edes selaimien puolella rupeisi oikeasti ajamaan toden teolla eteenpäin tuen lisäksi... jottei tosiaan mennä ja odotella sitä 10 vuotta lukiessa sen kehityksestä ennen kuin mitään todellisuudessa tapahtuu.

Dollarinen (vahvistamaton)21/21

Kyllähän Flash pitää olla mutta lähinnähän tuolla syötetään mainoksia. Uusin Flash vielä kiertää Adblokit joten tuo pitää olla helposti käännettävissä pois päältä...

Jobs haluaa vain nuo mainosrahatkin omaan laariin....

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT