AfterDawn logo

Apple esitteli iPad-tabletin

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
53 kommenttia

Apple järjesti tänään San Franciscossa tilaisuuden, jossa yrityksen toimitusjohtaja Steve Jobs esitteli odotetusti iPad-nimellä kulkevan tablet-tietokoneen.

iPad on suunniteltu internet-surffailuun, sähköpostin lukemiseen, videoiden ja valokuvien katseluun, musiikin kuunteluun, pelien pelaamiseen sekä e-kirjojen lukemiseen. Käyttöliittymä on tuttu iPhoneista ja iPod toucheista (ohjelmistoalusta on sama), ja tarjolla on kosketusnäytön kautta käytettävä QWERTY-näppäimistö tekstin syöttämistä varten.

Vakio-ohjelmia ovat selaimen lisäksi mm. YouTuben teräväpiirtovideoita näyttävä ohjelma, karttasovellus, iTunes musiikin ja videoiden ostamista varten sekä App Store, josta voi hankkia lisää sovelluksia.

Selain muistuttaa iPhonen vastaavaa Mobile Safaria, mutta sormella tapahtuva selaaminen on selvästi vauhdikkaampaan. Valitettavasti Flash-tuki puuttuu selaimesta, joten aivan kaikkeen käyttöön iPad ei taivu.


Erityisesti laitteessa on panostettu kuvien katseluun, ja suurien kuvamassojen hallinta näytti ainakin Jobsin käsissä onnistuvan hyvin. Kuvia voi lajitella esim. kaupunkien perusteella, jos kuvissa ovat mukana paikkatiedot. Kuvista saa myös luotua erilaisia diaesityksiä, joihin saa tarvittaessa soimaan musiikkia taustalle, kuten iPhoto-ohjelmassa.

Laskentatehoa laitteessa tuntuu olevan riittävästi, sillä teräväpiirtovideoiden (720p H.264) toistaminen sujui Jobsin esittelyssä sulavasti ja samaa voi sanoa karttasovelluksesta, jossa zoomaus ja paikan vaihto sujuu kuin lentäen. Laskentatehosta vastaa Applen itse kehittämä A4-suoritin, joka toimii gigahertsin kellotaajuudella.

Näyttö iPadissa on täysin kapasitiivinen IPS-tekniikalla toteutettu LCD-kosketusnäyttö (monikosketustuki) ja kokoa näytöllä on 9,7 tuumaa (resoluutio 1024x768). Painoa laitteella on noin 680 grammaa (3G-mallin paino on 730 grammaa) ja paksuutta noin 13,5 millimetriä (242,8x189,7x13,4).

Flash-muistia on mallista riippuen 16, 32 tai 64 gigatavua. Verkkoyhteyksistä vastaavat Bluetooth 2.1 + EDR ja 801.11n-yhteensopiva WLAN. 3G on mukana joissain malleissa; UMTS/HSDPA (850, 1900, 2100 MHz) ja GSM/EDGE (850, 900,1800, 1900 MHz). iPadiin on integroitu kaiuttimet (mukana lisäksi 3,5mm kuulokeliitin), mikrofoni, digitaalinen kompassi ja kiihtyvyysanturi. Videota laitteesta saa ulos VGA:na (vaatii adapterin) ja komposiittina.

Yhtäjaksoista käyttöä laitteen akku (litium-polymeeri, ei vaihdettavista itse) kestää 10 tuntia ja Stand-by-tilassa laitteen akku kestää kuukauden verran. Luontoa rakastavia ihmisiä kiinnostanee myös se, ettei iPad sisällä lainkaan arsenikkia, elohopeaa tai PVC-muoveja, jonka lisäksi laitteen monet osat ovat kierrätettävissä.


Ohjelmien osalta kaikkien iPhone-sovellusten pitäisi toimia suoraan iPadilla (jo ostetut sovellukset voi kopioida iPadiin ilman lisämaksua), ja natiivin resoluution lisäksi ohjelmat voi skaalata tuplakokoon, joka helpottaa esim. pelien pelaamista. Sovellusten kehittäjät voivat tarvittaessa hyödyntää suurempaa resoluutiota sovelluksissa, mutta tämä vaatii muutoksia ohjelmakoodeihin ja kehittäjät pääsevät vauhtiin välittömästi, sillä uusi SDK-kehityspaketti julkaistaan tänään.

Tilaisuudessa esiteltiin myös joitain iPadin suurempaa näyttöä hyödyntäviä sovelluksia, joita ovat mm. Nova-räiskintäpeli, New York Times -lehden lukusovellus sekä Brushes-kuvankäsittelysovellus.

Pelejä laitteelle kehittää ainakin Electronic Arts, jonka Travis Boatman esitteli tilaisuudessa Need for Speed Shift -pelin iPad-versiota.

E-kirjojen lukemiseen tarkoitettu sovellus on iBooks, johon luettava sisältö hankitaan iBook Store -kauppapaikalta. Kirjoja kauppapaikalla myyvät isoista kustantajista ainakin Penguin, Macmillan, Simon & Schuster, Hachette ja HarperCollins. Kirjojen hinnat vaihtelevat 8-15 dollarin välimaastossa. Lukemisen osalta iBooks tukee mm. fontin vaihtamista, zoomausta, sivujen nopeaa vaihtamista ja sisällysluettelon perusteella navigointia.

Kaikkien työnarkomaanien onneksi Apple tuo tutusta iWorks-ohjelmistosta version iPadille, joten taulukkolaskennan ja tekstinkäsittelyn voi tarvittaessa hoitaa tabletilla. iPadin rajoitusten takia käyttöliittymää ja toiminnallisuutta on kuitenkin jouduttu muokkaamaan, joten ohjelmaan tottuminen voi viedä oman aikansa. Hintaa iWorksin iPad-versiolla on 30 dollaria (koko paketti) tai 9,99 dollaria (yksittäinen sovellus).

iPadin synkronointi tietokoneen kanssa hoidetaan USB-kaapelilla. 3G-paketin datavaihtoehdot ovat Yhdysvalloissa 15 dollaria 250 megatavusta tai 30 dollarin hintainen rajoittamaton tiedonsiirto. Yhdysvalloissa ainoa operaattorivaihtoehto on tiettävästi AT&T. Muualla maailmassa laite on operaattorivapaa ja siihen sopivat uudet mikro-SIM-kortit. Suoraa puhelinominaisuutta laitteessa ei ole, mutta Skypen kanssa puhelut toivottavasti onnistunevat.


Yhdysvalloissa 16 gigatavun iPad maksaa 499 dollaria, 32 gigatavun malli 599 dollaria ja 64 gigatavun malli 699 dollaria. 3G-mallien hinnat ovat puolestaan 629 dollaria, 729 dollaria ja 829 dollaria, eli 3G-yhteys tuo laitteeseen mystisesti lisähintaa 130 dollaria. Muiden myyntialueiden hinnat kerrotaan myöhemmin.

Tavallisten mallien toimitukset alkavat kahden kuukauden sisällä ja 3G-mallit toimitetaan kolmen kuukauden sisällä.

Lisälaitteissa tarjolla on kahta erilaista telakkaa, joista toinen sisältää näppäimistön sekä suojakotelo kantamista varten (toimii myös tukena). Kameroista kuvien siirtäminen onnistuu erillisen USB-adapterin tai SD-muistikorttiadapterin avulla.

Alla kuvia laitteesta

53 KOMMENTTIA

matrix821/53

Hienolta vaikuttaa.

DrBlind2/53

Ilmeisesti luvassa tänään ei odotettua uutta iPhonea tai OS 4.0:aa.

aapo (vahvistamaton)3/53

Jotenkin tulee tuosta mieleen sellainen vanhusten iso näppäiminen puhelin = vanhusten iPhone :D

Noo ihan toimiva tuo voi olla, mutta onkohan tuollaiselle tarvetta? Ja suurin kysymysmerkki mitä se maksaa, varmasti kohta sekin kerrotaan. ja pelkään sen olevan varsin paljon

Agent_0074/53

Päivitän uutista "livenä", joten illan muusta tarjonnasta ei ole vielä tietoa.

Susanoo5/53

Tuossa yhdistyvät läppärin ja kännykän huonoimmat puolet.

DrBlind6/53

Ikävä sanoa, mutta pettymys hiipii... Ei flashia!!! Onkohan edes kunnon tv-outia.

Tomppa127/53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Agent_007:

Päivitän uutista "livenä", joten illan muusta tarjonnasta ei ole vielä tietoa.

Ai senkös takia siinä RSS-syötteessä oli niin vähän tekstiä. Ihmettelinkin onko käytäntöä muutettu (= nyt RSS-syötteissä olisi vain uutisten alut), mutta onneksi se on ennallaan. Tosin niiden tosi pitkien puhelinvertailun juttujen (=arvostelut) kohdalla tuo voisi olla toisin (eli ilmoitus ja pieni kuvaus/tiivistelmä laitteesta riittäisi syötteeseen). Eli sellainen parannustoive tähän palveluun olisi. :)

bacard8/53

Applen kurssi laskussa julkistuksen jälkeen kertoo kaiken oleellisen. Olihan tuo pettymys. Kesää odotellessa.

Mikä järki jättää tuosta pois 3G?

grinx9/53

http://www.youtube.com/watch?v=v9Xp3VWhixI videokuvaa tuotteesta.

remix10/53

Se toinen iPad videolla

virheinen11/53

Lainaus:

App Store, josta voi hankkia lisää sovelluksia.


Ja Applen oma sovelluskauppa on iPhonen ja iPod Touchin tapaan ainoa tapa asentaa sovelluksia, jolloin Apple määrää, mitä ohjelmia saat käyttää?

Taitaa tämä tuote jäädä sitten hyllyyn.

exlex12/53

Jaa a. Ihan hyvä idea mutta epäilen kuitenkin laitteen suosiota, koska Macbook on suunnilleen samankokoinen ja se on kuitenkin täysverinen tietokone.

Itsellä jää hankkimatta mutta macbook pro tulee.

Rallipate13/53

Hintaa odotellessa..

jmov8414/53

Jailbreakia odotellessa. *whistle*

Rikkivety15/53

Heh, siis en ymmärrä. Onks tämä jotenkin hieno, uusi ja upea juttu? Ei. Näin äkkiseltään ajateltuna tuo on vain todella iso iTouch. Mä en oikein näe mikä idea tässä on takana. Miksi ja mihin käyttäisin tuota?

Vastaavia laitteita on käsittääkseni yritetty tuoda markkinoille aiemmin monta kertaa mutta ne eivät ole kuluttajiin iskeneet. Apple on kuitenkin tällä hetkellä sellaisessa hypetyksessä, että todennäköisesti ainakin Applefanaatikot laitteen ostavat, vaikka sille ei käyttöä olisikaan. Anteeksi appleistit, tarkoituksenani ei ole loukata ketään.

Qraxo16/53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti bacard:

Applen kurssi laskussa julkistuksen jälkeen kertoo kaiken oleellisen. Olihan tuo pettymys. Kesää odotellessa.

Mikä järki jättää tuosta pois 3G?

Tuossa on 3G kyllä.

readyEddy17/53

Hinta alk. $ 499.-

dRD19/53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Rikkivety:

Vastaavia laitteita on käsittääkseni yritetty tuoda markkinoille aiemmin monta kertaa mutta ne eivät ole kuluttajiin iskeneet.

Amazonin Kindle on myynyt Jenkeissä kuin häkä ja Apple haluaa oman siivunsa siitä, kun kirjat kulkevat kohti samaa paikkaaa, johon cd-levyt ovat jo kovasti matkalla. Eli laitteen pääpointti - afaik - on ollla eBook-lukija, vain parempi, interaktiivisempi ja "coolimpi" kuin kaikki muut e-readerit :-)

Pena (vahvistamaton)20/53

Tuo on vain e-book-koje.... :(

ei MITÄÄN MUUTA eroa iPod Touchiin...

..olis edes DVD-soitin, nii vaikuttais ostettavalta.

toni221/53

Flash tuki puuttuu!

Samoin HDMI liitäntä, vga:kin vaatii adapterin.

Mahteri22/53

Onkohan tuota laitetta nyt sitten ollenkaan tarkoitettu käytettäväksi vaakatasossa?

Ainakin näppäimistön kanssa tuo pystysuunnassa pidettävä padi näyttää omaan silmään aika tökeröltä ja epäkäytännölliseltä

mikkis123/53

Ihan oikeesti. Mitä järkeä on ylisuuressa Ihupelimessa. Tabletin pitää olla ihan oikea tietokone eikä mitään tuollaista moskaa. Selvää kuitenkin on että tuo on tarkoitettu ekirjabisneksen mullistajaksi.

Jep_24/53

Eihän tuo laitteena sisällä mitään ihmeellistä, kuten ei iPhonekaan. Silti varmaan taas muut valmistajat tuskailevat että saavat ulos mitään edes tuon tasoista. Ja vielä suljetulla käyttöjärjestelmällä. Aivan kertakaikkiaan uskomatonta.

Qraxo25/53

Hyvä, etteivät ole tunkeneet tuohon sitä "kaivattua" flashia akkukestoa syömään. Macilla sen tuki muutenkin niin onneton. HTML5 anyone?

Omasta mielestäni taas tabletin kuuluisi olla nimenomaan jotain tällaista, ei ainakaan oikea tietokone. Niitä on maailma pullollaan ja yhtä hyvin voi käyttää kunnollista tietokonetta. Oikeastaan ihan hyvä, että on enemmän iPodin suuntaan kallellaan kuin että siihen olisi kyhätty jotain OSX-kosketuskikkaretta. Tämä on noiden väliinputoaja, kuten oli tarkoituskin.

Eihän tuossa dock-liitäntää sivulla ollut, joten dockissa kai ainut vaihtoehto on pystyasento. Bluetoothilla liitettävä näppäimistö tuossa olis kuitenkin kätevä.

poppah26/53

"Hyvä, etteivät ole tunkeneet tuohon sitä "kaivattua" flashia akkukestoa syömään."

Jep, todella hyvä koska minäkään en halua että toi menestyis millään tavalla ja jo tuo itsessään varmistaa sen.

Applella yleensä halutaan ottaa asiat varman päälle, ja tälläkin kertaa tuon lisäksi on seuraavat varmitukset:

ei kameraa
ei moniajoa
ei näppistä
ei liitäntöjä ilman adaptereita

olliboi27/53

taas raiskattu hinnalla tuo applen lelu, 750euroo tuosta ja sit siihe tarvii taas ostaa jollai 500e kaikkii lisävarusteita (tukijalka jne.. )

Makke28/53

Vähän kuin Nokian kymmenen vuoden takainen internet tablet 770/N800/N810.

Gilbertt29/53

Mitä ihmettä sillä kameralla tekisi?

Irekkeri30/53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gilbertt:

Mitä ihmettä sillä kameralla tekisi?

ottais kuvia?

kehvel1 (vahvistamaton)31/53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti poppah:

ei kameraa
ei moniajoa
ei näppistä
ei liitäntöjä ilman adaptereita

Haloo? Se on kirjanlukulaite, ei tietokone.

Gilbertt32/53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Irekkeri:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gilbertt:

Mitä ihmettä sillä kameralla tekisi?

ottais kuvia?

Digikamera on sitä varten.

wsta (vahvistamaton)33/53

Äärettömän loistava laite. Kotona möllöttää PC-pelikone, taskussa iPhone ja matkoille sekä liikkuvaantyökäyttöön iPAD ehdottomasti loistava vekotin.

Kamera asiaa en kommentoi pahemmin, mutta kyllähän tuossa edessä voisi olla vaikka kamera+mikki mahdollisia "live-meetingsejä" varten skype jne...


Moniajot ja flashit tulee kyllä kesällä wwdc:n yhteydessä OS4 myötä. Flashi nyt vois kyl jäädä melkee pois tai sitten voisivat laittaa sen niin että kaikki flashi materiaalit näkyvät oletuksena plugin merkkinä webbisivuilla ja sitä painamalla contentti tulis näkyviin, se olis mun mieleen.

----------------------------------------------
Positiivisesti yllätti etenkin hinta!

alakoo34/53

Jännä laite. Tavallaan mukava tuommoinen olohuoneen pöydällä, mistä tarkistaa mailit, ohjelmatiedot, pelailla jotain tai vaikka lukea kirjaa. Sitten toisaalta. Läppäri hoitaa nuokin hommat. iPadia puoltavat lähinnä kompakti ja tyylikäs runko sekä pitkä akkukesto. Mielenkiintoinen teknolelu, mutta jotenkin niin...ylimääräinen.

yamaneko35/53

Turhake.

Jemen36/53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DrBlind:

Ilmeisesti luvassa tänään ei odotettua uutta iPhonea tai OS 4.0:aa.

Mitään tietoo missä mennään tuon os 4.0 kanssa?

MoZar37/53

Hmm.. tietokone iPhonen käyttiksellä. Tosiaan kaikki huonot puolet yhdistettynä. :D Laitteena muuten ihan mielenkiintoinen, jos ei huomioida sitä käyttistä.

Itse tosin tykkäsin enemmän siitä mikrosoftin kirjan mallisesta avautuvasta tabletista, jota tosin ei varmaa oo ees olemassa. Mut ideana oli mielenkiintoisempi ko toi.

Tollanen pelkkä kosketusnäyttö tietokone, jossa olis hdmi/vga-liitännät, standardit usb-liitännät. Sekä avoimempi käyttis, niin alkais jo näyttämään hyvältä.

jannee_38/53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Qraxo:

Hyvä, etteivät ole tunkeneet tuohon sitä "kaivattua" flashia akkukestoa syömään. Macilla sen tuki muutenkin niin onneton. HTML5 anyone?

HTML5:n kanssa voi mennä vielä hetki..

Lainaus:

Ian Hickson, editor of the HTML5 specification, expects the specification to reach the W3C Candidate Recommendation stage during 2012

http://en.wikipedia.org/wiki/HTML5

Qraxo39/53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti poppah:

"Hyvä, etteivät ole tunkeneet tuohon sitä "kaivattua" flashia akkukestoa syömään."

Jep, todella hyvä koska minäkään en halua että toi menestyis millään tavalla ja jo tuo itsessään varmistaa sen.

Et taida olla tietoinen, että Adobe ei kehitä Flashia edelleenkään kunnolla muulle alustalle kuin Windowsille.

jannee_40/53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Qraxo:

lla tietoinen, että Adobe ei kehitä Flashia edelleenkään kunnolla muulle alustalle kuin Windowsille.

Hmmm, Adobe Flash kyllä tukee Windows 7/Vista/XP/2008/2003/2000/98/ME, Mac OS X 10.4-10.6/10.1-10.3, Linux ja Solaris. Solarikseen saa ihan jopa Netscapeen 10-version.

Qraxo41/53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jannee_:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Qraxo:

lla tietoinen, että Adobe ei kehitä Flashia edelleenkään kunnolla muulle alustalle kuin Windowsille.

Hmmm, Adobe Flash kyllä tukee Windows 7/Vista/XP/2008/2003/2000/98/ME, Mac OS X 10.4-10.6/10.1-10.3, Linux ja Solaris. Solarikseen saa ihan jopa Netscapeen 10-version.

Kommenteistasi päätellen et ole ikinä käyttänyt Flashia millään muulla alustalla kuin Windowsilla. Kikkare toimii, mutta syö tehoja kuin kolme hevosta (ja samalla akkukestoa kannettavissa laitteissa).

d_2ned42/53

e-Reader, jossa on kiiltävä näyttö.

Vähän kuin urheilumallin traktori.

Vertaus sopii siinäkin mielessä että kyllä, traktoreillekin järjestetään kisoja ja ilmeisesti jokin marginaaliryhmä sillekin löytyy joka lajia harrastaa.

ExogenBoy43/53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti poppah:


ei kameraa
ei moniajoa
ei näppistä
ei liitäntöjä ilman adaptereita

Kaksi ekaa ovat ainakin itselleni hyviä syitä olla hommaamatta tuota laitetta miniläppärin tilalle. Sohvaperunakäytössä en kyllä juuri näppistä kaipailisi ja samassa käytössä ylimääräisiä liitäntöjä ei myöskään tarvitse. Mutta olisi ihan kiva että nettiä selatessa tai lukiessa myös skype yms voisi olla päällä. Ja samasta syystä se kamera olisi mukava. Flash-tuen puutetta ei oikein voi perustella laitteelle, jonka keskeinen käyttötarkoitus on nettisurffaus -- vaikka se tehoja syökin (kamoon, nettilaite joka ei tue tyypillisten aikuisviihdesivustojen sisältöä ei voi menestyä!). Käsittääkseni flashin tuleminen ei ole neloskäyttiksessä mitenkään varmaa, hommaan liittyy bisnesnäkemyseroja enemmän kuin teknisiä esteitä.

Kokonaan toinen homma on sitten kuinka mukavaa netin selailu on kymmenen tuuman näytöltä. Ainakin itse olen vähän väsynyt nettiläppärin kymmenen tuuman rajoittavaan kokoon.

gilygil44/53

Huhutaan siitä, että Donkey Kong pyysi ikiomaa iTouchiä joululahjaksi...

Komikus45/53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kehvel1:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti poppah:

ei kameraa
ei moniajoa
ei näppistä
ei liitäntöjä ilman adaptereita

Haloo? Se on kirjanlukulaite, ei tietokone.

Ei vaan näyttönsä puolesta sovellu siihenkään. Yksikään taustavalaistu näyttö ei oikein pärjää Kindlen tyyppiselle ratkaisulle.

kikuu46/53

joo en kyllä keksi mitä ihmettä tuollaisella isolla iPod touchilla tekisin ;D Suht järjetön laite, mutta ihan hienohan tuo olisi pöydälle koristeeksi. Eli en varmasti tuota tule ostamaan, mutta joku Applen uusi kannettava houkuttelisi kylläkin :P

arcanix47/53

Jos tuohon saa photarin ja paineen tunnistavan kynän, niin olisi kyllä näppärämpi matkakäytössä kuin läppäri + piirtopöytä -kombo. Ensimmäinen kerta kun applen tuotteella olisin minulle käyttöä.

exlex48/53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kehvel1:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti poppah:

ei kameraa
ei moniajoa
ei näppistä
ei liitäntöjä ilman adaptereita

Haloo? Se on kirjanlukulaite, ei tietokone.

Aika kallis kirjanlukijalaitteeksi. Ite olisin toivonut, että olisivat tehneet minikannettavan eikä tuollaista roskaa. Ei tuu tuosta hittiä. Samanlainen räpöstys, kuin se Apple TV. Hyvä idea toteutus surkea.

Itseä ärsyttää, jos ei ole moniajoa, kameraa esim. skypeä varten, näppis ei haittaa jos tuo touchscreen toimii hyvin, mutta noi liitäntöjen puutteet. Voi voi. Miksi?

No eipä se mitään. Eipähän tule hankittua. Tais tulla iFlop. :P

Applella on jotakin vammaisuuksia suunnittelussa siinä suhteessa, että pyrkivät tekemään liian turvallisia laitteita kuten, läppäreihin ei saa telakka-asemaa, eikä iMac:issä ole korkeuden säätöä yms... Listaa voisi jatkaa. Muuten hyviä ovat.

capuzino49/53

iPadin hinnat ovat väliltä 499-829$. iPadin sivun alareunassa oli tälläinen huomautus: "Laitetta ei ole vielä hyväksytty Federal Communications Commissionin vaatimien sääntöjen mukaisesti. Laitetta ei myydä tai liisata eikä sitä voida myydä tai liisata, ennen kuin hyväksyntä on myönnetty."

BaldAngel50/53


yamaneko51/53

:D

EET52/53

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arcanix:

Jos tuohon saa photarin ja paineen tunnistavan kynän, niin olisi kyllä näppärämpi matkakäytössä kuin läppäri + piirtopöytä -kombo. Ensimmäinen kerta kun applen tuotteella olisin minulle käyttöä.

Joo, ei saa Photaria*. Kapasitiivinen kosketusnäyttö, ei tunnista kynää eikä varsinkaan painetta.

*iPhonelle on Photoshop Mobile, mutta sillä ei ole mitään tekemistä Photoshopin kanssa.

mikis153/53

Ihan perus Apple meininkiä taas.. Jätetään puolet ominaisuuksista pois ja rahastetaan ihmiset vuoden päästä taas laittamalla uuteen versioon pari lisäominaisuutta. Muutenkin aikamoinen turhake kun ei sovi kunnolla läppärin korvikkeeks tai saati sitten puhelimen tai mp3-soittimen korvikkeeks. Kait niitäkin sitten on jotka tuommoiselle jotain järkevää käyttöä keksii.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT