AfterDawn logo

AfterDawn uudistui

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
224 kommenttia

Ensimmäinen koko sivustoa koskeva päivitys sitten vuoden 2004 kesän, on nyt todellisuutta. Eli nyt sekä sivustomme taustalla oleva koodipohja että käyttäjille päin näkyvä ulkoasu on uudistettu perinpohjaisesti.

Projekti aloitettiin jo viime vuoden syyskuussa, josta ensimmäinen näkyvä osoitus oli Puhelinvertailu.com:n ulkoasun uudistuminen melkein päivälleen vuosi sitten. Jatkoa seurasi tämän vuoden kesäkuussa, kun download.fi:n ulkoasua uudistettiin. Ja nyt siis vuorossa itse "emoalus", eli AfterDawn.com.

Suurimmat muutokset ulkoasun suhteen:

  • Sivuston leveys on nyt määrätynkokoinen. Päällimmäinen syy on luettavuuden parantaminen sivuilla, niin keskustelualueilla kuin uutisissakin. Eivät sanomalehdet turhaan ole juttujaan palstoiksi jakaneet vuosisatojen ajan.
  • Keskustelualueiden, uutiskommenttien ja laitearvioiden "pikapostaus", eli kirjautumisen voi tehdä nyt suoraan sivuilla näkyvän viestilaatikon kautta.
  • Yhtenäinen ulkoasu AfterDawnin, download.fi:n sekä Puhelinvertailu.com:n välillä.

Kehitys on vielä kesken, mutta päätimme siirtyä uuteen ulkoasuun, ns. "v4":een jo nyt -- pahin ongelmamme on yleensä ns. perfektionismi, jossa jokaikistä sivuilla näkyvää pilkkua hierotaan ja hierotaan kunnes huomataan, että pieneenkin projektiin tuli upotettua aikaa useampi kuukausi. Ja kun tämä projekti on kestänyt nyt jo 13 kuukauden ajan, on parempi siirtää osa ideointivastuusta parannusehdotusten muodossa käyttäjillemme :-)

Eli, selailkaa sivuja, kertokaa kun kohtaatte bugeja ja kertokaa ajatuksenne siitä, miten sivuston käyttöä, käytettävyyttä sekä ulkoasua voisi parantaa tästä ensimmäisestä "v4"-versiosta eteenpäin?

224 KOMMENTTIA

Jannejt1/224

Näin :-) Sitten bugitulvaa odotellessa?-)

EDIT: heitetääs pari tiedos olevaa valmiiks ettei tuu niin samoja
- Profiilisivujen shoutboxiin postaaminen ei onnistu
- Tilin asetuksia (salasana, maili yms.) ei pääse vielä muuttamaan, tähän käy vastaava enkkusivu
- Foorumin "Ketjut ilman vastauksia" ei toimi vielä.

CreepySun2/224

Juu kyl perästä kuuluu jos bugei näkyy :D

Quiote3/224

Hienoa ja taputukset tähän astisesta työstä, hienoa jälkeä =)

Eniten lämmitti tuo etusivun "laatikko mainoksen" siirtyminen tohon vieressä olevan boksin sisälle, paljon miellyttävämmän näköinen (mitä nyt eilen sain vilkaista v4 etusivua :P).

dRD4/224

Bugia pukkaa monesta ovesta, korjailemme sen kuin ehdimme :-) Käyttäjien profiilisivut ovat vielä näköjään hieman pommikunnossa, siellä tuntuu sakkaavan aika moni juttu, mutta kyllä tämä tästä illan mittaan paranee ja kenties tiistaina on jo oikeasti toimivakin sivusto ;-)

tonttila5/224

Toi on kiva toi "ilmoita asiattomasta viestistä" painike. Suoraan torrent ohjelmasta se kuvake mikä ilmoittaa ettei yhteydet pelaa.

kerbo6/224

Mistä voi hakea viestejä? Esim. omia viestejä?

Ja mistä löytyy viestit joihin ei ole vielä vastattu mitää?

Ei ainakaan itselle osunut vielä silmään...

EDIT:

Viestit joihin ei ole vastattu löytyikin sieltä keskustelualueiden viimeisestä palkista...

Jannejt7/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kerbo:

Mistä voi hakea viestejä? Esim. omia viestejä?

Foorumilla on ylhäällä googlehaku, paina "hae" nappia niin siinä on linkki keskustelualueen omaan hakuengineen, eli tänne: http://keskustelu.afterdawn.com/search/f..._results.cfm?q=

Sieltä löytyy tabi "Written by User" (käännös ei ole siis vielä valmis)

Bluejack8/224

Mistä nuo tilatut uudet viestiilmoitukset voi perua? menee lontoon sivuille..

tonttila9/224

ainakin s-postissa ilmoitus uudesta kommentista-linkki johtaa englannin kielisen ad:n sivulle, vanhalla ulkoasulla ja sanoo 404- page not found

kerbo10/224

Lainaus:

Foorumilla on ylhäällä googlehaku, paina "hae" nappia niin siinä on linkki keskustelualueen omaan hakuengineen, eli tänne: http://keskustelu.afterdawn.com/search/f..._results.cfm?q=

Sieltä löytyy tabi "Written by User" (käännös ei ole siis vielä valmis)

Juu, löytyihän se sieltä... Vähän hankalasti tosin. Itse ainakin käytän tuota paljon, haen siis ketjuja joihin olen itse vastannut. Voisin olla helpomminkin löysettävissä...?

Jannejt11/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bluejack:

Mistä nuo tilatut uudet viestiilmoitukset voi perua? menee lontoon sivuille..

http://login.afterdawn.com/settings/list...setListLang=FIN

Quiote12/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Toi on kiva toi "ilmoita asiattomasta viestistä" painike. Suoraan torrent ohjelmasta se kuvake mikä ilmoittaa ettei yhteydet pelaa.

Taitaa kuulua Tango Icon kirjastoon molemmat ;)

Jannejt13/224

Sehän on hyvä jos on tutut ikonit käyttäjille, ehkä sitä on sit helpompi käyttää ja helpottaa meidä hommaa ^^

Bluekkis14/224

Näin ensisilmäyksellä tuntuu jotenkin sekavalta ja tunnottomalta. Minimalisti kun itse olen niin monessa paikassa tuntuu että komponentit on aivan liian isoja ja joka paikkaan on jätetty hirveästi tyhjää tilaa. Myöskin turhan laaja väripaletti ja pysty separaattorin puuttuminen foorumi viesteistä pisti silmään, ei ehkä huono asia mutta tulee vain aina kiinnitettyä liikaakin huomiota yksityiskohtiin. :)

Ehkä se nyt on vain muutosvastarintaa, parin päivän aikana se nähdään.

Dreamlore15/224

Täysin samoilla linjoilla Bluekkisin kanssa.

Jannejt16/224

Yksi bugi lisää, ainakin itsellä täällä uutiskommenttien puolella voi oman viestin raportoida, foorumin puolella ei. Ei nyt katastrofi mutta lienee turha ominaisuus silti.

Ketola17/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Quiote:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Toi on kiva toi "ilmoita asiattomasta viestistä" painike. Suoraan torrent ohjelmasta se kuvake mikä ilmoittaa ettei yhteydet pelaa.

Taitaa kuulua Tango Icon kirjastoon molemmat ;)

Kyllä. Monet käytössä olevat ikonit ovat peräisin Tango-ikonikirjastosta. Pyrin jossain vaiheessa tekemään credits-sivun, jossa on listattu sivustolla käytettyjä komponentteja. Tällä hetkellä käytössä on mm. jQuery-kirjasto monine plugin-laajennoksineen.

teme56518/224

Lainaus:

pahin ongelmamme on yleensä ns. perfektionismi

Tuttu tunne. Pääsääntöisesti tuo on hyvä ominaisuus ihmisessä mutta ei ihan aina.

kikuu19/224

Arvostan paljon vaivannäköänne, mutta eikös tuo uuden Afterdawnin etusivu ole hieman huonohko?

Vanha oli parempi mielestäni, sillä siinä näkyi yhdessä ikkunassa kaikki (uutiset, laitevertailu jne.)

No ehkäpä tähän tottuu :)

dRD20/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teme565:

Lainaus:

pahin ongelmamme on yleensä ns. perfektionismi

Tuttu tunne. Pääsääntöisesti tuo on hyvä ominaisuus ihmisessä mutta ei ihan aina.

Kyllä, se on joskus harvinaisen huono piirre. Tätäkin hierottaisiin vielä 2010 kesällä suljetussa betassa, jos ei oltaisi vain päätetty deadlinea, ;-)

heikki7521/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jannejt:

Foorumilla on ylhäällä googlehaku, paina "hae" nappia niin siinä on linkki keskustelualueen omaan hakuengineen, eli tänne: http://keskustelu.afterdawn.com/search/f..._results.cfm?q=

Sieltä löytyy tabi "Written by User" (käännös ei ole siis vielä valmis)

Tuo on liian hankalaa. Voihan tuosta (hausta omalla nimimerkillä) tehdä linkin selaimen suosikkeihin, mutta parempi olisi jos AD:n etusivulla olisi "Näytä keskustelualueen viestisi" niinkuin ennen oli.

Jannejt22/224

Tämä ominaisuushan löytyi käyttäjätilin asetuksista ennen? Ja kys. ominaisuutta ei v4:stä vielä löydy, joten eiköhän se rakenneta vielä..? ;-)

Itse en vain näe sitä kovin tarpeelliseksi etusivulla, tuhansien viestien listauksen lataaminen kun kestää jonkin aikaa omalla kohdalla :)

Quiote23/224

Löyty tämmöinen bugi, kun selaa Vastaukset sivun sivuja niin ylimmän kysymyksen vieressä oleva kuva jää tuon "sivut palkin" alle:

http://www.aijaa.com/v.php?i=5183367.png

Jannejt24/224

Grafiikkabugeja riittää teemulle korjattavaksi :) Josta tulikin mieleen että postataan tänne ennenkuin joku muu kerkeää, eli oman profiilisivun kohalla "Kirjautunut sisään: Jannejt | Kirjaudu ulos" -tekstin fontti on aivan liian iso/värit taitaa bugaa, muiden profiilisivuja selatessa ylhäällä oleva teksti on oikein.

Yesse25/224

Vähän hienosäätöä voisitte viel laittaa, mut tää näyttää jo hienolta!

Zeall26/224

Haluisin teitää kuinka uudella ulkoasulla on mahdollista selata niin suomenkielisiä kuin englanninkielisiä uutisia.
Kyseinen ominaisuus oli mielestäni yksi kätevimmistä edellisessä ulkoasussa.

Toinen ongelmakohta on uusi etusivu joka mielestäni on sekava ja hankalakäyttöinen verrattuna entiseen. Tämä on kenties tottumiskysymys, mutta olisi hienoa nähdä heti etusivulla uutiset joiden takia itse ainakin sivustoa käytän.

Ketola27/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Quiote:

Löyty tämmöinen bugi, kun selaa Vastaukset sivun sivuja niin ylimmän kysymyksen vieressä oleva kuva jää tuon "sivut palkin" alle:

http://www.aijaa.com/v.php?i=5183367.png

Mitä selainta käyttäessä tuo bugi ilmenee??

Ketola28/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kikuu:

Arvostan paljon vaivannäköänne, mutta eikös tuo uuden Afterdawnin etusivu ole hieman huonohko?

Etusivu on vielä hieman keskeneräinen - se täytyy myöntää. Mutta ei kait se sentään huono ole? =) Tavoitteena on ollut selkeyttää sivun ulkoasua ja nostaa oleellista sisältöä paremmin esille. Vanhan etusivun kaltainen lista kaikista päivityksistä löytyy sivun alaosan "Uutta"-näkymästä. Etusivuun tullaan kyllä tekemään paljon muutoksia alkavan viikon aikana. Kaikki palaute ja ideat sivuston kehittämiseksi ovat siis todellakin tervetulleita.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zeall:

Haluisin teitää kuinka uudella ulkoasulla on mahdollista selata niin suomenkielisiä kuin englanninkielisiä uutisia.
Kyseinen ominaisuus oli mielestäni yksi kätevimmistä edellisessä ulkoasussa.

Tarkoittanet mahdollisuutta lisätä etusivun uutislistanäkymään englanninkieliset uutiset? Tämä toiminto puuttuu tosiaan vielä nykyisestä etusivuversiosta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zeall:

Toinen ongelmakohta on uusi etusivu joka mielestäni on sekava ja hankalakäyttöinen verrattuna entiseen. Tämä on kenties tottumiskysymys, mutta olisi hienoa nähdä heti etusivulla uutiset joiden takia itse ainakin sivustoa käytän.

Etusivua muutetaan varmasti muokattavampaan suuntaan, jolloin käyttäjät voivat räätälöidä siitä oman mielensä mukaisen. Nyt "oletusnäkymään" on pyritty saamaan mukaan oleellista sisältöä sivustolta, joka pitää sisältään hyvin laajan kirjon erityyppisiä kokonaisuuksia.

Djmushu29/224

Wou, ihan hienoltahan tämä v4 näyttää, hyvä kun nyt pystyy nopeasti katsomaan erikseen uutiset, ohjelmat ja laitteet, kun ennen ainakin silloin kun ei ollut kirjautuneena, joutui klikkailemaan ohjelmat ja laitteet pois, jos halusi etusivulla katsoa uutisia ja sehän kesti ainakin hitaammalla netillä melko pitkään. (tietenkin on/oli tuo uutiset-osio, mutta tykkäsin enemmän etusivusta ^^). Joo, pientä parannusehdotusta tulis, eli olis kiva jos käyttäjien profiilissa noille kuville voisi antaa enemmän "tilaa", eli niitä seurataan varmaan yhtä usein kuin postaillaan shoutboksia, niin noita ns. esikatselukuvia voisi suurentaa.

Plasticma30/224

Etusivu nappi toimii mielestäni ristiriitaisesti.
Esim jos olet uutissivulla:
http://fin.afterdawn.com/uutiset/
ja painat etusivu-välilehtinappia, niin kyseinen sivu päivittyy, mutta jos painat yläpuolelta AD-logoa ja uutiset tekstiä, niin selain menee AD:n etusivulle (puhelinvertailussa logo+teksti päivittää puhelinvertailusivun). Minun logiikallani pitäisi olla päinvastoin? Etusivu on etusivu ja uutiset on uutiset.

Myöskin pientä epäjohdonmukaisuutta välilehtien välillä. Toisissa on etusivu-lehti ja toisissa ei. Hiomista riittää siis vielä :)

Sivuston uudistus oli suuri ja ainakin alkuun tuntuu olevan hiukan hukassa, mutta eiköhän tämä käyttö tästä sujuvoidu.

Jannejt31/224

Bugi Ketolan lainauksessa
http://keskustelu.afterdawn.com/thread_jump.cfm/810837/4900735
Quioten viestissä linkattuna url toimii, quoten sisällä siihen lisätään

<hr /></blockquote>

Ketola32/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Plasticma:

Etusivu nappi toimii mielestäni ristiriitaisesti.
Esim jos olet uutissivulla:
http://fin.afterdawn.com/uutiset/
ja painat etusivu-välilehtinappia, niin kyseinen sivu päivittyy, mutta jos painat yläpuolelta AD-logoa ja uutiset tekstiä, niin selain menee AD:n etusivulle (puhelinvertailussa logo+teksti päivittää puhelinvertailusivun). Minun logiikallani pitäisi olla päinvastoin? Etusivu on etusivu ja uutiset on uutiset.

Tuossa on kyseessä ihan bugi. Uutiset-osion logo-linkin pitäisi osoittaa uutisten etusivulle. Korjaamme.

Timppa_33/224

Hienoa hienoa :) Uusi ulkoasu on hieno ja ainakin näin pikaisella vilkaisulla toimiva. Ilmotellaan jos bugeja tulee vastaan :)

Tiimoo34/224

Kyllä! Näin juuri! Aivan loistava uudistus! Vähän ehkä epäselvempi kuin vanha koska tässä on valkonen pohja. Vanha oli hyvä, mutta ajan kanssa tämä tulee olemaan parempi! Juuri hienoa se että sivua ei uudistettu(esim. kaikki palkit ja valinnat eri paikassa)vaan tehtiin ulkoasusta modernimpi. Kiitos!

Ketola35/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jannejt:

Bugi Ketolan lainauksessa
http://keskustelu.afterdawn.com/thread_jump.cfm/810837/4900735
Quioten viestissä linkattuna url toimii, quoten sisällä siihen lisätään

<hr /></blockquote>

UBB-parserissa näköjään bugia. Korjataan. =)

Timppa_36/224

Noniih, bugi tuli vastaan, eli tätä threadiä ei voi unsubata. Tulee "page not found" ilmotus s-postin 'unsub' linkistä.

EDIT. Jos tätä nyt bugiksi voi kutsua? :D

_kooma_37/224

Melkoslaine oli ylläri ku tänne about 10 minsaa sitten pamahdin. Viimekerrasta kun ehtikin kulua huikeat 4,5 tuntia.. Tolla välin asentelin amputoiduksi joutuneen XP:en tilalle uunituoreen (siis mulle) Vistan Ultimaten.

No oli siinä ylläriä kerrakseen kun sitten tulin tänne afteriin. Ei siinä meinannut aluksi löytää mitään kun oli niin tottunut vanhaan, sama homma ku siirtymä XP:stä Vistaan, paljon kaikkea hienoa ja uutta, mutta jotain jäi kaipaamaan. Ehkä näihin asioihin taas tottuu, tai pakko kait se on.

Hienot ovat kyllä nää uudet sivut, vielä kunhan opin käyttämään, ja löydän kaikki namiskuukkelit..

nozie38/224

http://img2.imageshack.us/img2/2991/afterdawn.jpg

Entiiä onko bugeja, mutta vähä hölmölt näyttää toi että alkaa uudelta riviltä reunasta toi teksti, etenkin jos noi vähä sitä tekstii enää sen jälkee.

Myös tuo, että näyttää välillä "uutta, uutiset" jne alapuolella saman viestin useamman kerran.

Myös jos kirjaudun sisään, meen vaikka "uutiset" ja valitsen jonku uutisen nii loggaa pihalle aina.

EDIT. ei kirjaa enää pihalle ku loggas tosta kommentin lisäys hommelista, pelkästään jos etusivult kirjautuu

käytössä firefox 3.5 + noscript + adblock

Ketola39/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nozie:

http://img2.imageshack.us/img2/2991/afterdawn.jpg

Entiiä onko bugeja, mutta vähä hölmölt näyttää toi että alkaa uudelta riviltä reunasta toi teksti, etenkin jos noi vähä sitä tekstii enää sen jälkee.

Myös tuo, että näyttää välillä "uutta, uutiset" jne alapuolella saman viestin useamman kerran.

käytössä firefox 3.5 + noscript + adblock

Voin kertoa että toimii todella huonosti jos noscriptiä käytät. Tällaisia "bugeja" tuskin tullaan koskaan korjaamaan. Salli Javascriptin ajaminen afterdawn.com:ssa niin toimii paljon paremmin.

nozie40/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ketola:

joo oli sallittu, mutta oliki näköjää joku googleapis kilke toi (googleapis.com oli blockattu)

mestari41/224

Nyt ku tätä Aftedawnia on päivitetty, niin voiko käyttäjätunnusta vaihtaa? En edes löydä "omia asetuksia" välilehteä.. Minne hävinny?

juuSOS42/224

Tää uusi "kirjainasettelupalkki" on hieno. :-)

Ja muutenkin koko sivusto tuntuu paljon paremmin käytettävältä.

Ketola43/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mestari:

Nyt ku tätä Aftedawnia on päivitetty, niin voiko käyttäjätunnusta vaihtaa? En edes löydä "omia asetuksia" välilehteä.. Minne hävinny?

Käyttäjätunnusta ei voi moderointisyistä muuttaa edelleenkään.

Linkki omiin asetuksiin puuttuu vielä. Lisätään pikimiten.

Ketola44/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nozie:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ketola:

Voin kertoa että toimii todella huonosti jos noscriptiä käytät. Tällaisia "bugeja" tuskin tullaan koskaan korjaamaan. Salli Javascriptin ajaminen afterdawn.com:ssa niin toimii paljon paremmin.

joo oli sallittu, mutta oliki näköjää joku googleapis kilke toi (googleapis.com oli blockattu)

Ah, tosiaan. Download.fi:n (ja v4:n) myötä jQueryn ja jQuery-ui:n lataaminen tapahtuu Googlen palvelimilta. Näin siksi, että sivustolla vierailija on suurella todennäköisyydellä käynyt aikaisemmin sivulla, jolla linkataan myös Googlen jQuery-versioon. Tällöin kirjastoa ei tarvi ladata erikseen uudestaan ja sivun latautuminen nopeutuu.

Hyvä jos nyt toimii!

arcanix45/224

Vähän pääsi yllättämään tämä päivitys, mutta onhan samaa kuosia käytetty sisarsivustoilla niin tähän tottuu nopeasti :)

petke46/224

Ensimmäinen reaktio uudesta sivuston tyylistä oli: "onkohan tää nyt varmasti Afterdawn eikä puhelinvertailu.com, mihinköhä toi RSS oikee heitti..." onha tää huomattavasti selkeempi kuin vanha joten eiköhä tätä totu käyttää pienen ajan kanssa.

riski47/224

Ensireaktio oli / on vieläkin. Aivan kauhea. Pitää yrittää totutella :/

grinx48/224

Ei tykkää yhtään. Vanha oli asiallisen näkönen, tää näyttää amatöörin tekeleeltä.

Betrayed49/224

Toivottavasti tästä tulee jotenkin nahkottava tai teette toisen tummemman teeman. Käyttäjä voisi sitten kätevästi vaihdella noiden välillä vaikka yksinkertaisella napilla tuolla kielivalinnan kanssas samassa sumpussa. Aamukahvia hörppiessä valkoinen tappaa silmät. :)

EDIT: noh, irkissä pojat kerto ettei tämä olekkaan ihan lopullinen versio, joten odotellaan parempaa huomista..

JuhaW50/224

Huonompaan suuntaan mentiin, IMO. Vanhaan oli vasta hyvin päässyt tottumaan, nyt sitten tultiin tähän layouttiin, jota olen puhelinvertailun sivuissa juuri vihannut. Tylsä, ruma, alkeellisen näköinen, jne.... Taitaa jäädä jatkossa Afterdawnin sivujen luku vähemmälle.

dRD51/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Betrayed:

Toivottavasti tästä tulee jotenkin nahkottava tai teette toisen tummemman teeman.

Valittavia teemoja ei tule -- tästä oli juttua aiemmin keskustelualueiden v4 betan yhteydessä. Vuosia, vuosia takaperin kokeilimme teemoja; lopputuloksena hirveä määrä työtä ja teemoilla käyttäjiä alle parikymmentä (silloin noin kahdestasadasta tuhannesta kuukausikäyttäjästä). Ulkoasu tulee kyllä nykyisestä elämään, mutta lähinnä pikkufiilauksen osalta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JuhaW:

Vanhaan oli vasta hyvin päässyt tottumaan

v3 oli langalla 5,5 vuotta (nettiaikaa "oikeaan elämään" suhteuttuna vastaisi ehkä jotain 80 vuotta aikakauslehteä ilman faceliftiä) -- olet ilmeisesti hitaasti syttyvää sorttia?-)

Quiote52/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ketola:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Quiote:

Löyty tämmöinen bugi, kun selaa Vastaukset sivun sivuja niin ylimmän kysymyksen vieressä oleva kuva jää tuon "sivut palkin" alle:

http://www.aijaa.com/v.php?i=5183367.png

Mitä selainta käyttäessä tuo bugi ilmenee?

Mozilla Firefox 3.6 beta 1, mutta sait sen ilmeisesti jo korjattua =)

Bazilli53/224

Onhan tässä uudessa tottumista. Mutta eiköhän tähän totu pikkuhiljaa kunhan sisältö pysyy yhtä laadukkaana.

FORWARD54/224

Missä täällä sivustolla ovat yksityisviestit? En sellaista löytänyt mistään, joten vain enkkupuolelta pystyin katsomaan viestit ja lähettämään.

Muutoin ihan hyvä, jos vielä shoutboxiin voisi vastata. Nyt ei voi.

Ja Opera on tietty selain. Sehän on ainoa oikea.:)

Ketola55/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FORWARD:

Missä täällä sivustolla ovat yksityisviestit? En sellaista löytänyt mistään, joten vain enkkupuolelta pystyin katsomaan viestit ja lähettämään.

Yksityisviesit löytyvät keskustelualueiden viimeisestä alasvetovalikosta. Siitä, jossa on tekstinä pelkkä nuoli alaspäin.

J-lalli56/224

kuinka voi seurata viestiketjua vastaamatta?
Siis että tulee ilmoitus sähköpostiin...

Zufushiki57/224

Tuntuu ainakin hieman sekavalta aluksi, mutta eiköhän tämä tästä. :)

Mielestäni ainakin näyttää erittäin hyvältä! Jatkakaa samaan malliin! :)

JuhaW58/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JuhaW:

Vanhaan oli vasta hyvin päässyt tottumaan

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

v3 oli langalla 5,5 vuotta (nettiaikaa "oikeaan elämään" suhteuttuna vastaisi ehkä jotain 80 vuotta aikakauslehteä ilman faceliftiä) -- olet ilmeisesti hitaasti syttyvää sorttia?-)

Mistä tiedät, kuinka kauan olen näitä sivuja seurannut? Aika asiaton kommentti siinä nähden kyllä.
Jos sanon, että itse ehtisin juuri hyvin tottumaan vanhaan sivuun ja MINUN mielestäni vanha sivusto näytti tyylikkäältä, asialliselta ja hyvällä värityksellä.
Ja puhelinvertailun sivuja välillä seuranneena ei ole omaa silmääni miellyttänyt ne sivut.
Hyvä, jos muita miellyttää.

ExogenBoy59/224

Olin kyllä entiseenkin tyytyväinen -- mulle olisi riittänyt se, että puhelinuutiset olisi saanut halutessa pois uutislistalta. Aikansa kutakin, kai.

Seuraavia huomioita
- keskustelut ovat eivät tunnu olevan yhtä kompaktissa muodossa, eli kommenttien etenemisen seuraaminen tuntuu jotenkin työläämmältä. En tiedä onko kyseessä oikeasti se, että keskustelun seuraaminen vaatii aiempaa enemmän skrollailua (mikä on käytettävyysongelma) vai että layout antaa sellaisen fiiliksen
- Tuon yläosan laatikon alareunan ikonit ovat harvinaisen epäinformatiivisia
- Välilehdet: mikä hemmetin "IT"??? Miten se poikkeaa sisällöltään muista?

nervuli60/224

Nyt kun fi ja eng karsinat on erotettu, onko mitään mahdollisuutta saada molempien kielten uutiset helposti samalle sivulle? Aiemmassa leiskassa kummankin kielen uutiset paukahteli mukavasti alekkain...

matrix8261/224

Todella hienosti olette uudistaneet sivustoa.

Tykkään uudesta ominaisuudesta, että saan nopeasti vastattua viesteihin, uutisiin ja kommentteihin.

E:Parannus! Etusivulla, kun selaan uutisosia ja avaan uutisen kokonaan. Uutisen luettuani haluan päästä takaisin selaamaan muita uutisia ja painan selaimen Takaisin painiketta. Sivu ei palaudu takaisin samaan kohtaan missä olin ennen uutisen avaamista.

Toivottavasti ymmärsitte.

FORWARD62/224

Joo, nyt löytyivät nuo yksityisviestit. Mites tuo shoutboxiin vastaaminen? Onnistuuko jo nyt vai onko vasta tulevaisuuden heiniä?

Muuten ovat paljon paremmat sivut nyt kuin nuo aiemmat!!

6630nokia63/224

Muuten tämä uusi tuntuu ihan hyvältä, mutta väreistä en kauheasti pidä, koska ne ovat niin vaaleita.

dRD64/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JuhaW:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JuhaW:

Vanhaan oli vasta hyvin päässyt tottumaan

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

v3 oli langalla 5,5 vuotta (nettiaikaa "oikeaan elämään" suhteuttuna vastaisi ehkä jotain 80 vuotta aikakauslehteä ilman faceliftiä) -- olet ilmeisesti hitaasti syttyvää sorttia?-)

Mistä tiedät, kuinka kauan olen näitä sivuja seurannut? Aika asiaton kommentti siinä nähden kyllä.

Oikeassa olet, takana vain 7pv työviikko ja lievä stressi launchista. Pahoittelut.

Yksi huomio on muuten unohtunut sanoakin tässä -- yksi ihan järkyttävän iso ero edelliseen versioon on sivujen rendautumisnopeudessa, eli siinä, kauanko selaimelta menee "piirtää" sivu näkyviin, riippumatta nettiyhteyden nopeudesta. Eli tuota osa-aluetta saatiin parannettua erittäin rankalla kädellä, kun päästiin eroon historian painolastista erilaisine <table>-rakenteineen leiskassa :-)

Japsu165/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Betrayed:

Aamukahvia hörppiessä valkoinen tappaa silmät. :)

Kyllä tämä teema ja liian pieni fontti viestien tekstissä on paha takaisku. Saattaa olla että nuori haukansilmä täysin terveillä silmillä kestää tämän, tai ei edes kiinnitä ongelmaan huomiota. Joten tässä ehkä epätietoisesti nyt sorsitaan vähemmistöä pitämällä itsepäisesti kiinni sellaisistakin pikku muotoseikoista joitten korjaamiseen ei tarvittaisi kuin hieman hyvää tahtoa.

Esimerkiksi Keskustelualueet sivulla silmä lepää. Samoin yksittäiselle keskustelualueelle siirryttäessä. Vaikka fontti näissäkin saisi olla numeron suurempi niin nykyiselläkin tulee jotenkuten toimeen juuri tuon kohtuullisemman kontrastin vuoksi. Tosin näidenkin sivujen alalaidoilla roikkuu nuo viestialueiden poiminnat valkoisella tekstillä tummalla alustalla joka ei myöskään ole mistään kotoisin mutta noitahan ei onneksi tarvitse yrittää lukea.;)

Eli se varsinainen shokki tuleekin sitten kun sen TÄRKEIMMÄN, eli yksittäisen keskustelun avaa. Silloin se aaamukahvi tosiaan meinaa mennä väärään kurkkuun ja käsi hamuilee aurinkolaseja silmien suojaksi.

Joskus joutuu hieman karrikoimaan jos haluaa saada keskustelua syntymään...;)

JuhaW66/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Yksi huomio on muuten unohtunut sanoakin tässä -- yksi ihan järkyttävän iso ero edelliseen versioon on sivujen rendautumisnopeudessa, eli siinä, kauanko selaimelta menee "piirtää" sivu näkyviin, riippumatta nettiyhteyden nopeudesta. Eli tuota osa-aluetta saatiin parannettua erittäin rankalla kädellä, kun päästiin eroon historian painolastista erilaisine <table>-rakenteineen leiskassa :-)

Tämä on kyllä totta ja hyvä parannus. Sivusto toimii nopeammin. Pointsit siitä.

dRD67/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Japsu1:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Betrayed:

Aamukahvia hörppiessä valkoinen tappaa silmät. :)

Kyllä tämä teema ja liian pieni fontti viestien tekstissä on paha takaisku. Saattaa olla että nuori haukansilmä täysin terveillä silmillä kestää tämän, tai ei edes kiinnitä ongelmaan huomiota. Joten tässä ehkä epätietoisesti nyt sorsitaan vähemmistöä pitämällä itsepäisesti kiinni sellaisistakin pikku muotoseikoista joitten korjaamiseen ei tarvittaisi kuin hieman hyvää tahtoa.

Esimerkiksi Keskustelualueet sivulla silmä lepää. Samoin yksittäiselle keskustelualueelle siirryttäessä. Vaikka fontti näissäkin saisi olla numeron suurempi niin nykyiselläkin tulee jotenkuten toimeen juuri tuon kohtuullisemman kontrastin vuoksi. Tosin näidenkin sivujen alalaidoilla roikkuu nuo viestialueiden poiminnat valkoisella tekstillä tummalla alustalla joka ei myöskään ole mistään kotoisin mutta noitahan ei onneksi tarvitse yrittää lukea.;)

Eli se varsinainen shokki tuleekin sitten kun sen TÄRKEIMMÄN, eli yksittäisen keskustelun avaa. Silloin se aaamukahvi tosiaan meinaa mennä väärään kurkkuun ja käsi hamuilee aurinkolaseja silmien suojaksi.

Joskus joutuu hieman karrikoimaan jos haluaa saada keskustelua syntymään...;)

Fontin isontaminen, forumeiden tekstialueen taustavärin iiiihan aavistuksen verran tummentaminen sekä vasemman reunan "nickialueen" taustavärin muuttaminen hieman eriksi kuin itse viestialueella on, ovat kaikki suunnitelmissa ja toteutettaneen lähiaikoina.

LordPepsi68/224

Täytyy myöntää et irc galleriassa palloilu loppu ku seinää uuden ulkoasan tullessa voimaan... mahdollisesti käy näin myös tämän sivuston uudistuksen kanssa =´(

Zeall69/224

Hei. Nyt jo vähän enemmän sivustoa käyttäneenä taas pari ehdotusta edellisten lisäksi:

Uutisten rinnalle etusivulla edes jokin pieni kuva. Nyt uutisia on kauhea määrä ahdettu pieneen tilaan ja niiden erottaminen toisistaan ei ole mikään helpoin tehtävä.
Kuvien lisääminen myös antaa nopealla katsauksella pienen yleiskuvauksen uutisen sisällöstä ja helpottaisi selausta.

Etusivun linkkien päälle edes jonkin näköinen hover efekti. Nyt uutta, uutiset, it, jne... selaus on mielestäni hyvin heikkoa kun linkit ovat default html ulkoasulla(tietysti tämä voi olla teidän tarkoitus viitaten tiettyyn vasta tehtyyn tutkimukseen jonka mukaan default html linkkien ulkoasu on helpoin erottaa käyttäjälle) ja hover puuttuu täysin.

Etusivun iso selauslaatikko voisi sisältää kenties yhden uutisen lisää. Nykyinen 5 on ihan hyvä määrä, mutta tyhjää tilaa selauksessa on niin paljon, että kuudes mahtuisi sinne vaivatta.

lehari70/224

Hyvää työtä pojat! Nyt näyttää ulkoasu selkeämmältä ja miellyttävämmältä. Pieni korjausehdotus kuitenkin: Näissä kommenteissa vois lähetysaika näkyä viestilaatikon yläreunassa eikä alareunassa kuten nyt ;-p Jotenki ite oon tottunu et heti alussa on lähetysaika...tiedän kyl et tästäkin on kahta koulukuntaa ja pikkujuttu.

Jatkakaa hyvää työtä.

p2pman71/224

Itseäni ainakin häiritsee toi iso laatikko etusivun yläreunassa. Tekee sivustoa jotenkin kömpelömmän ja epäselkeän oloiseksi. Muuten ei mitään isoja juttuja ole.

Jannejt72/224

Kaikki käyttäjät (minä mukaan lukien) eivät aD:tä käyttäneet esim. v2:lla, itse tulin kun v3 oli uusinta uutta.

Heitetääs linkki vertailun vuoksi vanhaan v3:een vuodelta 2005 kun se oli vielä uusi. Tälläiseltä näytti uutissivu:
http://web.archive.org/web/2005022808501...wn.com/uutiset/
Tältä taas etusivu: http://web.archive.org/web/20050228084613/fin.afterdawn.com/

Kyllä mielestäni ollaan menty parempaan suuntaan vuosien varrella! :-)

EDIT: miten ois v2? :)
Entäs jos palataan foorumien väreissä v2:teen?

p2pman73/224

v2 on kauhea mut kolmonen on ok

ugge74/224

Ensin olin sitämieltä että aika hirveä tämä uudistus kun ei mitään tahdo löytyä, mutta nyt 10 min. uudistetulla sivulla ihmeteltyäni voin todeta että aivan LOISTAVA tämä uusi Afterdawn.

Keep up the good work guys!

dRD75/224

Tässä parin minuutin sisään pitäisi tulla uudet stylesheetit langalle, jotka päivittävät forumeiden värimaailmaa hieman ja isontavat ketjujen teskteissä käytettyä fonttia astetta isommaksi.

Japsu176/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Fontin isontaminen, forumeiden tekstialueen taustavärin iiiihan aavistuksen verran tummentaminen sekä vasemman reunan "nickialueen" taustavärin muuttaminen hieman eriksi kuin itse viestialueella on, ovat kaikki suunnitelmissa ja toteutettaneen lähiaikoina.

Kiitos tiedosta! Sittenhän tämä foorumin uudistus on aivan hyvässä mallissa, kaikki nuo muut mahdolliset pikku viilaamiset ovat sitten pelkkää nippelitason juttuja joitten kanssa varmasti oppii elämään... =)

Kellopeli77/224

Tuo etusivun promootio-laatikko on kyllä epäkäytännöllisyyden huipentuma ilman tuota puolet laatikkoa peittävää mainostakin. Toisekseen kyseinen viritys ei toimi ilman javascriptiä ollenkaan(koko muu sivustokin näyttää aika karmeala jos javascripti on pois käytöstä). Onneksi etusivulla on kuitenkin neljässä kohtaa linkit samoihin uutisiin ja softapäivityksiin :D

Lisäksi se, mitä suurin osa käyttäjistä varmasti haluaa nähdä ensimmäisenä sivustolle tullessaa on uutiset. Nyt uutiset on piilotettu kaiken maailman javascript-viritysten ja tabien taakse. Selkeä ja helppolukuinen lista tuoreimmista uutisista heti etusivulle ja pieni pätkä uutisen sisällöstä (Tuo promootio-laatikon yksi lause on turhan vähän) otsikon alle.

Foorumeiden tyylejä on viilattu, mikä on hieno juttu.

B4TI78/224

Jep, toi laattiko tos etusivul näyttää liika joltain pop-up ikkunalta, joka suuresti häiritsee minua. Hienosti kyllä vaihtuu uutisotsikot, mut jotenki häiritsevä.

Oli parempi lukea uutisotsikot edellisestä etusivusta. Mut eiköhän tähän totu :)

Muuten kyllä hienosti muunneltu sivustoa :)

dRD79/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kellopeli:

..kyseinen viritys ei toimi ilman javascriptiä ollenkaan(koko muu sivustokin näyttää aika karmeala jos javascripti on pois käytöstä)..

Kyllähän se pikkuhiljaa alkaa olemaan niin, että JS on kiinteä osa verkkosivujen perustekniikkaa. Ideana oli v4:sta suunniteltaessa nimenomaan suunnitella sivut niin, että ne toimivat nykyaikaisissa selaimissa ja web-standardeja noudattaen.

Noscriptin tukeminen kuuluu omissa kirjoissani samaan kategoriaan kuin IE6:n omituisuuksien tukeminen :-)

Lainaus:

pieni pätkä uutisen sisällöstä (Tuo promootio-laatikon yksi lause on turhan vähän) otsikon alle.

Juu, tähän tullaan varmasti puuttumaan, eli tuon promoboksin sisältölainauksen pituutta tullaan kasvattamaan ja mahdollisesti myös alareunan sisältöjaotteluun tullaan lisäämään joko title -attribuutin tai toisen rivin kautta osa uutisen tekstistä. Kunhan ehditään :-)

dRD80/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti B4TI:

Oli parempi lukea uutisotsikot edellisestä etusivusta. Mut eiköhän tähän totu :)

Pelkkien uutisten seuraamiseenhan kannattaa melkein käyttää suoraan uutisalueen etusivua, eikä varsinaista saitin etusivua?

Divisor81/224

woo! Pitkästä aikaa muuttuu :) ja joo, ilmotellaan bugeista ja vaikka puutteista sitten perään.

Japsu182/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti p2pman:

v2 on kauhea mut kolmonen on ok

Aivan totta.

akkalis83/224

Etusivu meni mielestäni huonompaan suuntaan. Entinen oli paljon selkeämpi ja mukavemman näköinen.
Keskustelu alueella taas uusi ilme parempi, tuo jotenkin selkeämmin esiin eri aiheet.

Olliii84/224

Hei sanokaa ihmeessä, MISSÄ "palaa vanhaan" linkki löytyy?
En pidä tästä uudesta kovinkaan paljon :(

dRD85/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Olliii:

Hei sanokaa ihmeessä, MISSÄ "palaa vanhaan" linkki löytyy?
En pidä tästä uudesta kovinkaan paljon :(

Jos tuollainen tehdään, se tulee sitten viemään v1:een :-) Siitäkin tuli hirveä itkupotkuraivari kun vaihdettiin v2:een. Ja sama homma v3:een siirryttäessä. Ja ihan varmasti sama homma, kun joskus 2013 lanseerataan v5 :-)

Muutosvastarinta on luonnonvoima, mutta toisaalta siitä syntyy myös ihan hyvää palautetta, jos kerrotaan selkeästi, että miksi jokin juttu oli aiemmin paremmin, niin siitä voi kehittää jatkoideaa nykyversion parantamiseksikin.

mjk86/224

Minunkin mielestäni sivut ovat hyvät, tosin teksti pikkuisen heittelehtii ja värit hyvät tosin voisi tuo "rusehtavanpunainen" olla vaikka siniharmaa vaalea.....muuten näkyisi toimivan hyvin.

Niin ja mistä saa muokattua omaa profiilia nappi?

Pallero2087/224

Hankala lukea, vanhalla oli mukavanpi luke kaikki uutiset sillain kun ne olivat, tässä ne ovat hankalasti, ja näyttöön mahtuu maksimissaan yksi uutinen kerrallaan uutisvalikossa.
Fontti on kaikkialla turhankin suuri.

MattiMies88/224

Täytyy kyllä sanoa, että on ihan helvetin hieno!

dRD89/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pallero20:

Fontti on kaikkialla turhankin suuri.

Malliesimerkki siitä, että osa haluaa tytärtä, osa naapurin renkiä :-) Fonttia suurennettiin muutama tunti sitten, kun sen suurentamista ihan erikseen toivottiin useamman käyttäjän taholta. Että näin...

jusunakki90/224

ehkä 50% sais olla leveämpi, tuntuu ahtaalta kun kaikki on tossa keskellä

J-lalli91/224

Kuinka voi seurata viestiketjua vastaamatta?
Siis että tulee ilmoitus sähköpostiin...
Jos tähän sais vastauksen?

Ja saisko tonne viestien viereen sen lukeman, monta vastausta on annettu, siis siin etusivulla...

Ketola92/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti J-lalli:

Kuinka voi seurata viestiketjua vastaamatta?
Siis että tulee ilmoitus sähköpostiin...

Tuo nappula tosiaan puuttuu vielä ketjunäkymästä. Lisätään korjauslistalle. Kiitos!

FORWARD93/224

Miten onnistuu tuohon shoutboxiin vastaaminen? Onnistuuko jo nyt vai onko vasta tulevaisuuden heiniä?

Ketola94/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FORWARD:

Miten onnistuu tuohon shoutboxiin vastaaminen? Onnistuuko jo nyt vai onko vasta tulevaisuuden heiniä?

Profiilisivut taitavat valitettavasti olla vielä hieman vaiheessa, eli ei toimi vielä, mutta tulee ihan lähiaikoina. Hieman pidemmällä aikajänteellä profiilisivut menevät täyteen remonttiin.

79atanos95/224

Onkos tähän uuteen versioon tulossa se sama ns. navigointipolku jokaisen sivun alalaitaan kuten oli aiemmin, eli se joka nytkin on tuolla jokaisen sivun ylhäällä? Sen kautta oli helppo hypätä eri alueille ilman, että pitää scrollata takaisin sivun yläreunaan.

Edit:
Onko tuon ns. käyttäjän kentän (eli se jossa on nick, status ym) tarkoitus olla noin leveä? Se vie tilaa itse tekstikentältä aiempaa enemmän.

Shadown96/224

Ainakin kello 22.40 eilen tullut ilmoitus uusista kommenteista uutiseen, johon olin itsekkin kirjoitellut, antoi tälläin alkavan urlin:
http://fin.v4.petteri.afterdawn.com/uutiset/

Ei vissiin ihan mitä pitäs?

Ketola97/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Juu ei. =) Sähköpostimuistutukset menevät muutoinkin uusiksi tämän viikon aikana, mutta tuo johtui sisäisestä testailusta. Pahoittelut.

kerbo98/224

Nyt kun muutaman päivän on näillä uusilla hienoilla sivuilla surffaillut, niin pikkuhiljaa alkaa päästä näistäkin sivuista jyvälle.

Tuosta etusivun laatikosta (jossa pyörii uusimpia juttuja, uutisia yms), voisikohan ne "uutuudet/uutiset" pyöriä siinä vähän nopeammin. Nyt vaihtuvat todella hitaasti, ensin en edes ajatellut, että ne vaihtuisivat itsekseen...

tonttila99/224

Miksi muuten reunoissa on noin oaljon tyhjää tilaa? Toivotteko mainostajien ryntäystä uuteen ad:n vai mikä on syy. Tilaa jää käyttämättä vähän liikaa. Ei aluksi haitannut mutta nyt alkaa pikkuhiljaa arvettumaan onkokaan v4 niin hyvä. Ja etusivun taustan ruudukko näyttää huonolta.

Mata100/224

No hyviä puolia on ja on myös huonoja..

Itse en etusivusta tykkää nyt ollenkaan, henkilökohtaisesti käyn näillä sivustoilla uutisten takia, jotka nyt ovat hankalemmin näkyvillä.

Laitearviot tai foorumikeskustelut harvemmin tulee käytyä läpi, joten voisi olla säätö että ne saisi piiloitettua kokonaan pois?

Ja uskoisin että suurinosa kävijöistä on uutisten takia, joten niitä voisi hieman nostaa enemmän esille.

Mutta en vielä ala arvostelemaan, ei keskeneräisiä töitä saa arvostella, mutta jos jonkinlaisen ehdotulsen etiä päin saisi ;)

dRD101/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Miksi muuten reunoissa on noin oaljon tyhjää tilaa?

Luettavuuden takia, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Liian pitkät rivit uutistekstissä, keskusteluissa, jne heikentävät väistämättä luettavuutta.

Edit: Pieni päivitysläjä:

-lisätty forumeille sieltä puuttuneet jutut:
*Ilman vastauksia olevat viestiketjut (threads_without_replies.cfm)
*Muistutustilausten lopettaminen (unsubscribe.cfm)

-uutisten muistutusmailin linkin klikkaus vie nyt suoraan siihen kommenttin, johon muistutus tuli, eikä vain uutisen alkuun

-alueiden logojen klikkaus vie nyt kunkin alueen etusivulle

-download.fi renderöityy nyt asteen nopeammin kuin aiemmin

-etusivun promoboksin uutisten valintalogiikkaa muutettu hieman

-nippu korjauksia käyttäjäprofiilisivuihin (tosin tässä on työmaata vielä _paljon_)

Ja tänään tai huomenna pitäisi tulla Asetukset -osio kuntoon.

6630nokia102/224

Näkeekö mistään enää viestejä, jotka on itse kirjoittanut?

tonttila103/224

Missä muuten löytyy ne viestien määrät milloi vaihtuu newbie-junior member-member jne. Ihan vain mielen kiinnosta.

Lainaus:

uutisten muistutusmailin linkin klikkaus vie nyt suoraan siihen kommenttin, johon muistutus tuli, eikä vain uutisen alkuun

Paras muutos aikoihin!!!

NorttiBoy104/224

Mistä kummasta mä voin muokata omia asetuksia? Ja mistä mä näen, onko tullut uusia viestejä viestiketjuihin, joihin olen vastannut? Nyt meni kyllä aD:n käyttö vähän turhan vaikeeks :S

NorttiBoy105/224

Jaa no vastaus tulikin jo tässä. Eli tämä ei ole vielä valmis :D

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Ja tänään tai huomenna pitäisi tulla Asetukset -osio kuntoon.

Grth106/224

Kun oli raportoinut viestin, tuli linkki kyseiseen keskusteluun. Kun sitä klikkasi, aukesi linkki siihen pieneen raportointi-pop-upiin. Tämä ei lienee tarkoitus?
Selaimena Firefox 3.5.4

SerZo107/224

Olen pitkälle samaa mieltä kuin "Bluekkis". Etusivu on visuaalisesti alkeellisen näköinen. Ehdottaahan saa, joten tässä muutama: tyhjä iso laatikko voisi olla sivulla(vasemmalla tai oikealla) muutenkin laatikkoa voisi tiivistää.

Sitten voisi nostaa valikot ylemmäksi(esim. googlen täsmähaun alle) "*Uutta*Uutiset*IT*Puhelimet*Ohjelmat*
Arviot*Vastaukset" ja "Uusimmat viestit keskustelualueilla"

Tavallaan neljän laatikon valikko on hiukan turha, koska sen voisi nostaa äsken mainittujen valikoiden nostolla - samalla tulisi tilaa laatikolle(ilmeisesti pakollinen), jonak voisi sijoittaa tiivistäen kokonaan vasemmalle.

Mutta on hyvääkin esim. palautelomake, nopeutuminen, lukemisen selkeytyminen jne.

Lopuksi on syytä huomioida, että arviointi on tehty käsittääkseni puolivalmiille sivustolle...

PS. edellisen uudistusten yhteydessä uutiset jätettiin vähälle huomiolle ja nyt olisi toivonut, että ne olisi nostettu esiin, koska itselleni ne ovat sivuston tärkein osio.

Shadown108/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Miksi muuten reunoissa on noin oaljon tyhjää tilaa?

Luettavuuden takia, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Liian pitkät rivit uutistekstissä, keskusteluissa, jne heikentävät väistämättä luettavuutta.

Ehkä, mutta toisaalta kun viestiketjut venyy aina vain pidemmiksi ihan vain siksi, että riville mahtuu pari sanaa, niin sekin omalta osaltaan hidastaa luettavuutta. Ainakin käytettävyys kärsii.

Vinha perä on tietysti siinä, että yksi sana per rivi on hiton helppo lukea. Tavuviivat vielä tavujen väliin. Ihan kokonaan toinen juttu onkin sen todellinen hyödyllisyys. Minä ainakin pärjään loistavasti pidemmilläkin riveillä.

heikki75109/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 6630nokia:

Näkeekö mistään enää viestejä, jotka on itse kirjoittanut?

http://www.afterdawn.com/

Tuolla voi käydä vielä ihailemassa kuinka hyvin etusivu on tehty ja tärkein valintahan tuolla on "List your forum posts".

mozilla110/224

IE:llä surffaillessa kun palaa edell. sivulle,jota oli lukemassa
lopusta,sivu on ihan alussa.(srcoll?)Mozillalla toimii,jota
käytänkin pääsääntöisesti.

ottolep111/224

En nyt tiedä onko joku jo postannu. Eli kun menen jonkun profiilin ja koetan klikata vaikka shoutboxissa olevien tyyppien nimen vierestä tuota nuolta josta pitäisi avautua tuo lähetä yv tai profiilin sivullee, niin ei nuolesta ei avaudu mitään vaikka kuinka monta kertaa testaa. Tässä keskustelypalstalla kaikkien "nuolet" toimii! Google Chromella surfailin.

Pihlis12112/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ottolep:

En nyt tiedä onko joku jo postannu. Eli kun menen jonkun profiilin ja koetan klikata vaikka shoutboxissa olevien tyyppien nimen vierestä tuota nuolta josta pitäisi avautua tuo lähetä yv tai profiilin sivullee, niin ei nuolesta ei avaudu mitään vaikka kuinka monta kertaa testaa. Tässä keskustelypalstalla kaikkien "nuolet" toimii! Google Chromella surfailin.

Tuo on vielä aika lailla kesken. Se tullaan kyllä korjaamaan.

dRD113/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Miksi muuten reunoissa on noin oaljon tyhjää tilaa?

Luettavuuden takia, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Liian pitkät rivit uutistekstissä, keskusteluissa, jne heikentävät väistämättä luettavuutta.

Ehkä, mutta toisaalta kun viestiketjut venyy aina vain pidemmiksi ihan vain siksi, että riville mahtuu pari sanaa, niin sekin omalta osaltaan hidastaa luettavuutta. Ainakin käytettävyys kärsii.

Vinha perä on tietysti siinä, että yksi sana per rivi on hiton helppo lukea. Tavuviivat vielä tavujen väliin. Ihan kokonaan toinen juttu onkin sen todellinen hyödyllisyys. Minä ainakin pärjään loistavasti pidemmilläkin riveillä.

Nojoo, näsäviisastelu sikseen, mutta pointtina on nimenomaan palvella käyttäjiä tekemällä sivusto luettavammaksi. On hyyyvin vaikea tasapainotella 3000-5000 aktiivikäyttäjän tarpeiden ja parinsadantuhannen muun viikkokävijän käyttökokemuksen kesken. Ensimainitun osalta ollaan pyritty pitämään esim. forumeiden käyttölogiikka täsmälleen samana kuin aiemminkin, pienin parannuksin (ns. quick reply, fiksumpi privaviestien inbox mm. reply-ikonein) ja toisaalta pyritty "avaamaan" sivuston laajuutta etusivun ja vastaavien avulla käyttäjille, jotka tulevat sivuille mahdollisesti ensimmäistä kertaa -- ja tyypillisesti juurikin etusivun tai tietyn viestiketjun kautta.

Joitain juttuja on ehkä mennyt metsään -- ja niitä viilataan tämänkin palautteen perusteella -- mutta iso osa tulevista, "cooleista" jutuista on toisaalta vielä "tuotantolinjassa". Tarkoitus on mm. "viestiketjut, joihin olen kirjoittanut" -tyylinen valinta tuoda globaalimminkin saataville, parantaa mm. yksityisviesteistä ilmoittamista (jotain AJAX-pohjaista ratkaisua on suunnitelmissa, joka ilmoittaisi privaviestin saapumisesta -- ja mahdollisesti myös uusista replyistä "omiin" ketjuihin -- "samantien"), muuttaa "my"n etusivua enemmän "what I've done at aD"-tyyliseksi feediksi, jne.

Shadown114/224

Näsäviisastelua tai ei, niin ainakin pointti taisi mennä perille. Se nyt vain on kovin hölmöä, että minunkin ruudustani jää noin puolet hyödyntämäti viestiketjuja luettaessa ja perusteluksi laitetaan ihan vain luettavuus, vaikkei käytännön hyöty ratkaisussa ole järin suuri.

PS. Käytän kotonani vain tämän päivän mittapuulla laskettuna kovin pientä läppärin näyttöä. Mitä enää olisikaan lopputulos yli 20" widescreenillä tai isommalla.

dRD115/224

Oikeastaan tuo on yksi syistä -- tästä oli useampi tutkimuskin käytettävyyden tiimoilta, jossa nimenomaan huomioitiin luettavuuden vaikeutuminen, etenkin nykyisin.

Ns. Pertti Peruskäyttäjä ei osaa käyttää konettaan oikeastaan mitenkään muuten kuin selainruutu koko näyttöalan peittävänä, kun taas valtaosa advanced -käyttäjistä käyttää etenkin isommilla näytöillä näyttötilaa hyväkseen niin, että näytöllä on yhtäaikaa näkyvissä useita ikkunoita. Tämä yhdistettynä alle 200 euron 24-tuumaisiin näyttöihin ja tilanne on se, että keskivertokäyttäjällä normi tietotoimistolta tullut 2 kappaleen uutinen on tasan 2 rivin mittainen täysin lukukelvoton rimpsu.

JanneMasa116/224

Sivuston oikean reunan palaute navi kusee sisältösyötteiden valintaikkunan yläpuolella olevan mainoksen kohdalla ja Palaute palkin ulkopuolelle ilmestyy selvästi erottuva/mainosta peittävät valkosen reunat. (Käytössä kyllä vanhempi FF 2.* miniläppärillä ja uudemmalla en ole vielä testannut)

Muuten ihan hienon näkönen uudistus vaikka kaikkein tärkein uutisten kategorointi puuttuu kokonaan ja englanninkielisten uutisten puuttuminen (tällä hetkellä) on iso virhe. Kategoroinnin puute ei vielä haittaa niin paljoa mutta tottunu lukemaan sekä suomen & englannin kielisiä uutisia AD:stä jo pitkän aikaan.

Shadown117/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Näsäviisastelua tai ei, niin ainakin pointti taisi mennä perille. Se nyt vain on kovin hölmöä, että minunkin ruudustani jää noin puolet hyödyntämäti viestiketjuja luettaessa ja perusteluksi laitetaan ihan vain luettavuus, vaikkei käytännön hyöty ratkaisussa ole järin suuri.

PS. Käytän kotonani vain tämän päivän mittapuulla laskettuna kovin pientä läppärin näyttöä. Mitä enää olisikaan lopputulos yli 20" widescreenillä tai isommalla.

Oikeastaan tuo on yksi syistä -- tästä oli useampi tutkimuskin käytettävyyden tiimoilta, jossa nimenomaan huomioitiin luettavuuden vaikeutuminen, etenkin nykyisin.

Ns. Pertti Peruskäyttäjä ei osaa käyttää konettaan oikeastaan mitenkään muuten kuin selainruutu koko näyttöalan peittävänä, kun taas valtaosa advanced -käyttäjistä käyttää etenkin isommilla näytöillä näyttötilaa hyväkseen niin, että näytöllä on yhtäaikaa näkyvissä useita ikkunoita. Tämä yhdistettynä alle 200 euron 24-tuumaisiin näyttöihin ja tilanne on se, että keskivertokäyttäjällä normi tietotoimistolta tullut 2 kappaleen uutinen on tasan 2 rivin mittainen täysin lukukelvoton rimpsu.

Ehken nyt ihan tajunnut mitä koetit sanoa, mutta skaalaus on vissiin sitä varten?

Japsu1118/224

Vanhassa eli v3 versiossa ei luettavuuden kanssa ollut mitään ongelmia vaikka lukeudun Pertti Peruskäyttäjiin. Nykyversion kanssa taas on edelleen ongelmia vaikka fonttia muka on suurennettu, käytännössä en sitä kuitenkaan huomaa ja lukuvaikeukedet jatkuvat ja sitä myötä motivaatio sivulla käyntiin heikkenee.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

[Ehken nyt ihan tajunnut mitä koetit sanoa, mutta skaalaus on vissiin sitä varten?

Uskoisin minäkin että taikasana on juuri tuossa koska siinä jokainen saa tavaran ruudulle sopivan kokoisena riippuen käytetystä näytön koosta/resoluutiosta.

Nuo jutut huipputehokkaiden "advancekäyttäjien" useiden ikkunoiden yhtäaikaisesta käyttämisestä pidän hieman ylimielisenä suhtautumisena meitä peruskäyttäjiä kohti.

Ihme kyllä esim. tällä sivustolla minulla ei ole mitään ongelmia luettavuuden kanssa:
http://www.dvdplaza.fi/forums/showthread.php?t=78185
(Kuten ei ollut myöskään vanhalla Afterdawnin sivuilla...)

stillborn119/224

Onhan tällä sivustolla tapahtuneet muutokset huikeaa eteenpäinmenoa ainakin tällaiselle paljon lukevalle ja paljon nimenomaan näyttöruudulta lukevalla ja sille kirjoittavalle käyttäjälle. En ole suuria bugejakaan huomannut ja foorumsherlockit pitävät varmasti siitä huolen, että ne tulevat tietoon ja korjatuiksi? Minä taas aion sopeutua ja sisältöhän se tärkeintä on? :)

Shadown120/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Japsu1:

Uskoisin minäkin että taikasana on juuri tuossa koska siinä jokainen saa tavaran ruudulle sopivan kokoisena riippuen käytetystä näytön koosta/resoluutiosta.

Nuo jutut huipputehokkaiden "advancekäyttäjien" useiden ikkunoiden yhtäaikaisesta käyttämisestä pidän hieman ylimielisenä suhtautumisena meitä peruskäyttäjiä kohti.

Ihme kyllä esim. tällä sivustolla minulla ei ole mitään ongelmia luettavuuden kanssa:
http://www.dvdplaza.fi/forums/showthread.php?t=78185
(Kuten ei ollut myöskään vanhalla Afterdawnin sivuilla...)

Käytän omillakin foorumeillani vBulletinia, kuten Plazassa on. Skaalaus pelaa hiton hyvin ja yhtään turhaa tilaa ei ole sivuilla.

Ehkä Pyyny tarkoittanee sitä, että kun sivun koko pienenee liiaksi, niin skaalaus tuottaa juuri sana per rivi-tuloksen, jolloin sivulle kelaamisella pystyy "järjelliseen" tulokseen, jos skaalausta ei ole. Toisaalta, onko sekään enää siinä vaiheessa kovinkaan käytännöllistä ja lukukokemusta kasvattavaa, että kelailee sivua sivuttain sana kerrallaan?

dRD121/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Ehken nyt ihan tajunnut mitä koetit sanoa, mutta skaalaus on vissiin sitä varten?

Jos skaalauksella tarkoitat CTRL ja '+' -zoomia, niin vastaus on helppo: tuota ei käytä (eikä edes tiedä) kuin tietokoneiden kanssa enemmän "sinut" olevat käyttäjät. Lisäksi random kävijä, joka sivuillemme tulee Googlen kautta lukemaan jonkin artikkelin, ei ala zoomaamaan tiettyä saittia varten selaintaan.

Ajattele asia näin:

Äitisi/isoäitisi/isoisoisäsi/whatever, ihminen, jolle "se sininen e siinä ruudulla" on yhtä kuin Internet, omistaa koneen, jossa on nykymittapuulla tavallinen 22" tai 24" wide näyttö ja haluaa lukea pitkän artikkelin ja ruudun resoluutio on natiivissa, eli 1920x1080. Pitkä artikkeli, esim. opas, sivuillamme rendautuu täysleveäksi, jolloin pahimmillaan yksi _kappale_ on alle rivin mittainen. Tuon luettavuus vs. noin 5-9 sanaa/rivi jakoon verrattuna on aivan hirveä.

Tämä on se syy. Aiheesta voi toki rutista, mutta yleisesti ottaen kaikki käytettävyystestaus tukee sitä, että järkevän mittainen (eli ei liioitella, kukaan ei puhu "sanasta per rivi") rivinpituus on selkeämmin luettavissa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Japsu1:

Nuo jutut huipputehokkaiden "advancekäyttäjien" useiden ikkunoiden yhtäaikaisesta käyttämisestä pidän hieman ylimielisenä suhtautumisena meitä peruskäyttäjiä kohti.

Et ole peruskäyttäjä käytettävyyden näkökulmasta, jos osaat zoomata selainta ;-) Nämä eivät siis ole mitään omia "mielipiteitä" -- eivätkä varsinkaan kettuilua -- vaan vuoden kehityksen aikana kaivettuja statistiikkoja ja tutkimustuloksia, pohjaten mm. näyttökokojakauman polarisoitumiseen (22-24" näytöt, natiiviresoluutiolla 1680x1050 tai sitä enemmän jyräävät jo wanhat 19" näytöt -- samaan aikaan miniläppärit yleistyvät ja tuovat takaisin pienet resoluutiot) ja ihmisten tutkittuun selainkäyttäytymiseen. Ollaan pyritty löytämään ne ihmisryhmät selainkäyttäytymiseltään, jotka saittiamme käyttävät ja pyritty tekemään sivusto, joka on mahdollisimman käytettävä kaikkien kannalta.

Mutta kaikkiahan ei voi miellyttää, onhan tässäkin jo tullut useamman kerran todettua -- jotkut diggaavat v4:sta selvästi enemmän kuin edellisestä versiosta ja jotkut vastustavat henkeen ja vereen. Mutta palautteen ja teknisen analyysin perusteella tätä hierotaan, homma ei ole vielä läheskään valmis.

teem4 (vahvistamaton)122/224

Sivuston uusi ulkoasu vaikuttaa ihan selvältä, eikä oikeastaan mitään moitittavaa tule mieleen.

Ainut "yllätys" oli tuo etusivu, eli jos haluaa uusimmat uutiset katsella lävitse, niin kannattaa varmaankin kirjanmerkittää tuo /uutiset/ ihan suoraan.

Shadown123/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Pitkä artikkeli, esim. opas, sivuillamme rendautuu täysleveäksi, jolloin pahimmillaan yksi _kappale_ on alle rivin mittainen. Tuon luettavuus vs. noin 5-9 sanaa/rivi jakoon verrattuna on aivan hirveä.

Minä kutsun enempikin tuota sellaiseksi ilmiöksi, jossa tekstistä saa kovin lyhkäsen oloisen kuvan ja tällä natiivilla artikkelit saa näyttämään kovin pitkiltä teksteiltä, kunhan natiiviin on pistetty sopivat määreet.

Yhden rivin kappaleitahan on ihan helppo lukea.

Mutta skaalauksella tuskin ketään on tarkoittanut zoomia, vaan sivussa itsessään olevaa skaalausta.

Noh, ei minua sinänsä tämä haittaa. Kunhan ihmettelen miksi jossain sivulla noin puolet näytön tilasta jää hyödyntämäti. Enkä tajua vieläkään.

aba120124/224

Keskeneräinen tekele.
Vanhassa vara parempi.
Kyllä tähän tottuu,sanoi pässi kun päätä leikattiin.

Japsu1125/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Äitisi/isoäitisi/isoisoisäsi/whatever, ihminen, jolle "se sininen e siinä ruudulla" on yhtä kuin Internet, omistaa koneen, jossa on nykymittapuulla tavallinen 22" tai 24" wide näyttö ja haluaa lukea pitkän artikkelin ja ruudun resoluutio on natiivissa, eli 1920x1080.

Olen itse tällainen "ihminen" ja voin vakuuttaa sinulle että meistä suurin osa tuollaisessa tilanteessa joutuu väkisin opettelemaan joko selaimen zoomaamista tai muuttamaan sen "natiiviresoluution" tilalle joku karkeampi resoluutio koska muuten meiltä jää koko artikkeli lukematta. Et ole nähtävästi koskaan kuullut puhuttavan esim. käsitteistä "ikänäkö", "moniteholinssi" jne.? ;)

Yleensä ikänäkö ei pahemmin haittaa normaalia elämää eikä vaadi jatkuvaa silmälasien päivitystä niin kauan kun ei pakoteta lukemaan esim. kaikkein pienimpiä fonttikokoja. Autolla ajo, television katselu ja jopa lehtien ja kirjojen luku sujuu niin kauan kun ei sitä kaikkein pienintä fonttikokoa syötetä meille. Erillisillä "päätelaseilla" tilannetta voidaan hieman avittaa mutta yksinkertaisinta on kuitenkin välttää tuota kaikkein pienintä tekstiä.

Huvittavaa tällä sivustolla on juuri se epäjohdonmukaisuus jolla tekstien fontit vaihtelevat, esim. tässä viestin vastauslaatikossa fontti on kyllä aivan tarpeeksi iso mutta sitten kun vastaus on postattu niin taas joutuu silmälasit kaivamaan esille. ;)

Lainaus:

Et ole peruskäyttäjä käytettävyyden näkökulmasta, jos osaat zoomata selainta .

Tähän jo vastasin tuolla edellä ja lisään vain että pakko tosiaan panee jopa ikäihmisen opettelemaan uusia temppuja silloin kun muita vaihtoehtoja ei ole. Kuten jo aikaisemmin tuli sanottua niin olen joutunut kulloinkin käytettävästä näytöstä aina kokeilemalla etsimään sellainen resoluutio joka toimii niillä sivustoilla joilla eniten asioin. Tällä hetkellä siis 24"/1920x1200 näyttö toimii parhaiten resoluutiolla 1280x768 useimmalla niin harrastus- kuin hyötysivustoilla (esim. pankki/pörssi jne) ilman mitään zoomaustarvetta.
Nykyinen Afterdawn'kin toimii jotenkuten (vaikkei yhtähyvin kuin vanha sivusto) mutta vaatii yhden selaimen klikkauksen zoomaustasoon 125%..;)

Mutta minulle ihan sama, ei tämä sivusto ole minulle niin tärkeä että viitsisin tämän enempää tällaisia lillukan varsia puida.;)

PS.
Kokeilin uutta sivustoa Nokian E66 kännykällä ja myönteistä oli että nyt sujui lukeminen paljon paremmin, eli fontit olivat jokapaikassa varsin hyvin luettavissa ja lisäksi niin viestien kuin kuin viestialueidenkin tekstit skaalautuivat sopivasti näyttöön niin ettei tarvinnut selata edestakaisin. Tosin alkuun menee hieman aikaa ennenkuin nämä kohdat saa "tähdättyä" selaimeen mutta senjälkeen lukeminen on huomattavasti sujuvampaa kuin pöytäkoneeni näytöllä. Taidan siirtyä lukemaan Aftedawnia kännykällä, viestit voin sitten tulla tietokoneelle kirjoittamaan kun kerran tässä vastauslaatikossa on näin reippaan suuret fontit. =)

dRD126/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Japsu1:

Olen itse tällainen "ihminen" ja voin vakuuttaa sinulle että meistä suurin osa tuollaisessa tilanteessa joutuu väkisin opettelemaan joko selaimen zoomaamista tai muuttamaan sen "natiiviresoluution" tilalle joku karkeampi resoluutio koska muuten meiltä jää koko artikkeli lukematta.

Mielenkiintoista -- omat havainnot kun puhuvat tuon zoominkäyttöä vastaan, samoin mm. UseIT:n tutkimukset. Mutta hyvä, että zoominappi löytyy :-) (leikin vapaa-ajallani "mikrotukea" useammallekin eläkeläiselle, joten omakohtaista empiiristäkin kokemusta löytyy aiheesta "sininen 'e' on Internet" -- ja kuten sanottu, tarkoitus on nimenomaan _palvella_ tätäkin käyttäjäryhmää parantamalla saitin luettavuutta, ei sorsia).

Lainaus:

Huvittavaa tällä sivustolla on juuri se epäjohdonmukaisuus jolla tekstien fontit vaihtelevat, esim. tässä viestin vastauslaatikossa fontti on kyllä aivan tarpeeksi iso mutta sitten kun vastaus on postattu niin taas joutuu silmälasit kaivamaan esille. ;)

Hömmm.. Nyyyt aletaan pääsemään ongelman ytimeen. Viitsisitkö napata screenshottia keskustelu sivuista, jossa näkyy leipätekstiä ja vastauslaatikko yhtäaikaa? Omilla koneillani meinaan tuo leipätekstin fontti on isompi kuin vastauslaatikon fontti.

tonttila127/224

Tekstikoko on mielestäni aivan hyvä. Monitorina tosin 22"/1680x1050 mutta edelleen hämää tuo liika tila. Tai etenkin tuo oikealla puolella oleva tyhjä valkoinen alue. Eikö yläpäässä olevia rss, tuoreimmat uutiset yms laatikoita voisi laittaa vain harmaan taustan päälle ja keskittää tätä keskustelua keskelle ruutua sen jälkeen kun oikealla ei ole mitään? Alimpana oleva linkkilaatikko pärjää kyllä olematta kiinni keskustelupalkissa. Toivottavasti ymmärsitte mitä ajoin takaa..?

EDIT eli valkoinen tyhjä alue pohjan harmaalla.

tonttila128/224

tota linkin kautta tähän keskusteluun tultuani tämä näyttää juuri siltä kuin haluan mutta "lue koko uutinen" kautta kamalalta. Jos vaikka unohdetaan se edellinen kommentti, tässähän tämä on mitä hain.. Kiitos.

Edit. Katsos joo, uutiset sivulla se on mitä on mutta keskustelu sivulla parempi, tämä kelpaa kyllä. Pahoittelen etten ollut selannut riittämiin sivustoa.

laqqi129/224

Siis ette ole tosissanne! Ei kait tämä nyt ole _uusi_ ulkoasu?? En näitä sivuja ole paljoa käyttäny, mutta luulin, että ajaiduin johinkin -90 luvun afterdawn sivulle ulkoasun nähtyäni!

Ei millään pahalla, mutta tämähän on kuin mikäkin laatikkolandia. Sivut vaikuttavat kököiltä ja erittäin vanhoilta!

Japsu1130/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

tekstien fontit vaihtelevat, esim. tässä viestin vastauslaatikossa fontti on kyllä aivan tarpeeksi iso mutta sitten kun vastaus on postattu niin taas joutuu silmälasit kaivamaan esille. ;)

Hömmm.. Nyyyt aletaan pääsemään ongelman ytimeen. Viitsisitkö napata screenshottia keskustelu sivuista, jossa näkyy leipätekstiä ja vastauslaatikko yhtäaikaa? Omilla koneillani meinaan tuo leipätekstin fontti on isompi kuin vastauslaatikon fontti.

Tässä pitäisi näkyä molemmat:
http://www.flickr.com/photos/japsu1/4075823780/sizes/o/

Michelola131/224

Lainaus:

Siis ette ole tosissanne! Ei kait tämä nyt ole _uusi_ ulkoasu?? En näitä sivuja ole paljoa käyttäny, mutta luulin, että ajaiduin johinkin -90 luvun afterdawn sivulle ulkoasun nähtyäni!

Ei millään pahalla, mutta tämähän on kuin mikäkin laatikkolandia. Sivut vaikuttavat kököiltä ja erittäin vanhoilta!

Joo tän pitäs olla pelkällä flashilla toteutettu vilkkuvilla animaatiolla raskaasti animoitu koko saitti (taustamusiikkia unohtamatta)

dRD132/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Japsu1:

Tässä pitäisi näkyä molemmat:
http://www.flickr.com/photos/japsu1/4075823780/sizes/o/

Mielenkiintoista, IE8:lla fonttien suhteellinen kokoero on ihan täysin erilainen kuin esim. Chromella tai Firefoxilla (joilla fontit ovat about samankokoiset keskenään). Tutkitaan, tutkitaan..

Shadown133/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Japsu1:

Tässä pitäisi näkyä molemmat:
http://www.flickr.com/photos/japsu1/4075823780/sizes/o/

Mielenkiintoista, IE8:lla fonttien suhteellinen kokoero on ihan täysin erilainen kuin esim. Chromella tai Firefoxilla (joilla fontit ovat about samankokoiset keskenään). Tutkitaan, tutkitaan..

Samalla lailla se Operassakin tuntuu toimivan, kuten IE:ssä.

BTW. Koetas painella urlia/linkkiä, joka on lainauksien sisäpuolella.

dRD134/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Japsu1:

Tässä pitäisi näkyä molemmat:
http://www.flickr.com/photos/japsu1/4075823780/sizes/o/

Mielenkiintoista, IE8:lla fonttien suhteellinen kokoero on ihan täysin erilainen kuin esim. Chromella tai Firefoxilla (joilla fontit ovat about samankokoiset keskenään). Tutkitaan, tutkitaan..

Samalla lailla se Operassakin tuntuu toimivan, kuten IE:ssä.

Jahas, pitää ihmetellä lisää graffarin kanssa lähipäivinä.

Lainaus:

BTW. Koetas painella urlia/linkkiä, joka on lainauksien sisäpuolella.

Nice, bugi :-) Kiitoksia, pistän korjauslistalle.

Bluekkis135/224

Nyt kun on jonkin verran kerennyt käyttämään niin pahimpana ongelmana sisällön kannalta on etusivu, ja tarkemmin uutisotsikot. Ennen etusivulle tultaessa näki nopeasti silmäyksellä uutiset, ei pelkästään otsikot mutta myös vähän mistä oli kyse. Nyt uutisotsikot hukkuvat kokonaan ulkoasuun. Täytynee lopettaa etusivun käyttö ja siirtyä kokonaan RSS feediin tämänkin sivuston osalta missä uutiset sentään on pääosassa. Tosin RSS sytteessäkin olisi mukavampaa jos ei olisi koko uutisen tekstiä siellä, lyhyt alkupätkä riittäisi niin ei veisi niin paljoa tilaa. Jos uutinen kiinnostaa niin aina voi siirtyä lukemaan tarkemmin.

eekoo136/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bluekkis:

Tähän täytyy myös yhtyä. Ennen oli tapana vain näpäyttää AD -kirjanmerkkiä, ja muutamassa sekunnissa näki oliko uusia uutisia. Kuvauksista näki myös suurinpiirtein olivatko lukemisen arvoisia, ja ruutuun mahtui silti monia eri uutisia. Nyt uutisista on niin pitkät kuvaukset, että sivulta näkee korkeintaan kaksi uusinta lisäystä.

79atanos137/224

Ei varmaankaan ylileveiden kuvien pitäisi ihan noin tulla reunoista pihalle :P Eli tuossa ei näköjään tausta mukaudu ollenkaan. Edit: Tuo näköjään sai jonkun tosi nopean pikakorjauksen tai sitten jossain muualla mätti tilapäisesti? Ainakaan tuota viestiä ei ole muokattu jälkeenpäin. /end edit

Niin ja mitenkäs, onkos tuo aikaisemmin kyselemäni foorumin murupolku tulossa myös alalaitaan? Olisi ihan kätevä, mutta onhan sitä tietysti muillakin foorumeilla tultu jotenkuten toimeen ilman sitäkin. Ei siis mikään kiire, ajattelin vaan kysäistä uudestaan, pahimmat bugit yms. tietysti menee etusijalle.

Zeitsei138/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti eekoo:

Sama ongelma, mutta onneksi kun kirjanmerkiksi lisää osoitteen http://fin.afterdawn.com/uutiset/ , ei tarvitse alkaa kikkailla etusivun kanssa.

dRD139/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 79atanos:

Ei varmaankaan ylileveiden kuvien pitäisi ihan noin tulla reunoista pihalle :P Eli tuossa ei näköjään tausta mukaudu ollenkaan. Edit: Tuo näköjään sai jonkun tosi nopean pikakorjauksen tai sitten jossain muualla mätti tilapäisesti? Ainakaan tuota viestiä ei ole muokattu jälkeenpäin. /end edit

Todnäk jostain syystä selaimesi jätti Javascriptit lataamatta -- eli tuo kuvien automaaginen pienennys (ja linkkaus isompaan kuvaan) tehdään lennosta Javascriptillä.

Lainaus:

Niin ja mitenkäs, onkos tuo aikaisemmin kyselemäni foorumin murupolku tulossa myös alalaitaan? Olisi ihan kätevä, mutta onhan sitä tietysti muillakin foorumeilla tultu jotenkuten toimeen ilman sitäkin. Ei siis mikään kiire, ajattelin vaan kysäistä uudestaan, pahimmat bugit yms. tietysti menee etusijalle.

Joo, listalla tää on jo ja on ihan hyvä idea, eli tullaan todnäk toteuttamaan lähiaikoina.

OneMember140/224

No vedetään sitten myös oma lehmä ojaan...

1. Satunnaisesti leikkaa / liimaa toiminta ei toimi kun hyppii samalla selainikkunalla eri tabien kesken. Sitten jos avaa vaikka muistion, niin ne jälleen toimii.

2. Käyttäjien blogeihin laitettuja omia viestejä ei voi editoida. Eilen ei myöskään nuo muokkaus-toiminnot toiminut blogi viestejä kirjoittaessa.

3. Kun raportoi viestin, niin sen jälkeen tulee turha pop-up sivuston uudistuksesta.

4. "Lista keskustelualueiden viesteistäsi" sivu (tämä jo työnalla luulisin).

5. Muokkaa viestiä -ruutu on aivan liian pieni. Leveyttä voisi kasvattaa reilusti laajentamalla ttuon sinertävän taustan oikeaan reunaan ja laajentamalla taustaa entisestään.

Käytössä Firefox 3.5.4.

NorttiBoy141/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti eekoo:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bluekkis:

Nyt kun on jonkin verran kerennyt käyttämään niin pahimpana ongelmana sisällön kannalta on etusivu, ja tarkemmin uutisotsikot. Ennen etusivulle tultaessa näki nopeasti silmäyksellä uutiset, ei pelkästään otsikot mutta myös vähän mistä oli kyse. Nyt uutisotsikot hukkuvat kokonaan ulkoasuun. Täytynee lopettaa etusivun käyttö ja siirtyä kokonaan RSS feediin tämänkin sivuston osalta missä uutiset sentään on pääosassa. Tosin RSS sytteessäkin olisi mukavampaa jos ei olisi koko uutisen tekstiä siellä, lyhyt alkupätkä riittäisi niin ei veisi niin paljoa tilaa. Jos uutinen kiinnostaa niin aina voi siirtyä lukemaan tarkemmin.

Tähän täytyy myös yhtyä. Ennen oli tapana vain näpäyttää AD -kirjanmerkkiä, ja muutamassa sekunnissa näki oliko uusia uutisia. Kuvauksista näki myös suurinpiirtein olivatko lukemisen arvoisia, ja ruutuun mahtui silti monia eri uutisia. Nyt uutisista on niin pitkät kuvaukset, että sivulta näkee korkeintaan kaksi uusinta lisäystä.

Itse yhdyn myös edellisiin. Näki erittäin kätevästi uutisotsikot ja pätkän uutisesta. Nyt ne tosiaan hukkuvat tuohon etusivulle. Olisi hyvä saada jostain asetuksista muokattua niin, että oletuksena näkyy uutiset etusivulla ja vaikka ohjelmien päivitykset. Sellanen rasti ruutuun -periaatteella toimiva, kuten se ennenkin oli.

dRD142/224

Etusivun "ala-alue", jossa on nyt nuo uutisotsikot, jne tulee muuttumaan selkeämmäksi tässä viimeistään ensi viikon alkuun mennessä.

79atanos143/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Todnäk jostain syystä selaimesi jätti Javascriptit lataamatta -- eli tuo kuvien automaaginen pienennys (ja linkkaus isompaan kuvaan) tehdään lennosta Javascriptillä.

Ahaa, okei. Noh, testasin tuossa äsken tuota samaa ketjua Firefoxilla ja IE8:lla, ja tulos näyttää olevan seuraavanlainen:

IE8:lla tuon sivun avatessa sama homma. Sivun päivitys auttaa. Käyn välissä jossain muussa ketjussa ja menen takaisin katsomaan tilanteen ja kaikki on ok. Jos avaan uuden välilehden ja menen sillä katsomaan niin taas sama homma.

Firefoxilla käy nähtävästi ihan ensimmäisellä käyntikerralla sama homma, mutta toimii sen jälkeen ok, vaikka aivaisikin uuden välilehden ja menisi sillä samalle sivulle.

Molemmat selaimet on asetettu poistamaan kaikki väliaikaistiedostot sammuttaessa tallennettuja salasanoja lukuunottamatta, muuten kaikki asetukset on aikalailla oletuksilla.

Koneessa pyörii Vista SP2 + kaikki muut päivitykset, selaimissa ei muita lisäosia tai liitännäisiä jotka tuohon ehkä voisivat vaikuttaa, kuin Java 6 Update 17. Eli ei mitään NoScriptejä yms. eikä myöskään mitään muita tietoturva-juttuja muuta kuin Vistan oma palomuuri, eli ei minkäänlaista taustasuojausta.

(Tosin kun kukaan muukaan ei ole tuosta raportoinut, niin taitaa ongelman aiheuttaja löytyä täältä päästä lankaa?)

Edit1: Ainiin ja kiitos jo etukäteen tuosta mitä ilmeisimmin tulossa olevasta murupolusta tuonne sivujen alalaitaan.

Edit2: Jaahas, lisää ihmeteltävää IE8:lle, Firefoxilla noin ei käy:

Ketola144/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 79atanos:

IE8:lla tuon sivun avatessa sama homma. Sivun päivitys auttaa. Käyn välissä jossain muussa ketjussa ja menen takaisin katsomaan tilanteen ja kaikki on ok. Jos avaan uuden välilehden ja menen sillä katsomaan niin taas sama homma.

Tosiaan. Törmäsinkin tuohon ongelmaan, mutta unohdin korjata sen julkaisukiireessä. Ongelma johtuu siitä, että kuvien skaalaus ajetaan liian aikaisessa vaiheessa sivun latausta (document onload). Korjasin tuon, ja nyt skaalauksen pitäisi toimia (kuvat skaalataan window onload eventissä).

Voitko testata toimiiko skaalaus nyt oikein selaimillasi (esim. juuri mainitsemassasi F-Secure -threadissa? Ainakin Chromella homma tuntuisi pelaavan oikein.

Edit: Mainittakoon tässä yhteydessä että noista skaalatuista kuvista luodaan samalla automaattisesti linkit täyskokoiseen kuvaversioon. Kuvat näytetään Fancybox-kirjastoa käyttäen, joten myös zoomatessa kuva mahdutetaan selaimen ikkunan kokoon. Täyskokoista kuvaa voi tarkastella klikkaamalla pienennettyä kuvaa hiiren oikealla napilla ja valitsemalla sopivan vaihtoehdon (esim. Chromessa "Open image in new tab").

79atanos145/224

Toimii täysin ok molemmilla käyttämilläni selaimilla tilanteesta riippumatta, nopeaa palvelua, joten kiitos taas :)

Japsu1146/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Etusivun "ala-alue", jossa on nyt nuo uutisotsikot, jne tulee muuttumaan selkeämmäksi

Siis mikä alue? Olen laittanut linkin viemään suoraan Keskustelu sivulle. Kun tästä yritän siirtyä Etusivulle niin klikkaus vaan avaa Keskustelusivun uudestaan. Miten siis pääsen sinne "Etusivulle"? Selitäppäs tällaiselle ensikertalaiselle tämän logiikan? ;)

79atanos147/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Japsu1:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Etusivun "ala-alue", jossa on nyt nuo uutisotsikot, jne tulee muuttumaan selkeämmäksi

Siis mikä alue? Olen laittanut linkin viemään suoraan Keskustelu sivulle. Kun tästä yritän siirtyä Etusivulle niin klikkaus vaan avaa Keskustelusivun uudestaan. Miten siis pääsen sinne "Etusivulle"? Selitäppäs tällaiselle ensikertalaiselle tämän logiikan? ;)

Juu, onhan tuo hieman hassu, mutta varsinaiseen AfterDawnin etusivule pääset, kun klikkaat sivun ihan ylhäällä vasemmassa kulmassa AfterDawn tai sen alapuolella olevaa murupolun vastaavaa linkkiä (AfterDawn>Keskustelu>Muut>Keskustelua uutisista...) :)

Ja itse linkki Afterin varsinaiselle pääsivulle:
http://fin.afterdawn.com/

Japsu1148/224

Siis "Etusivu" on yhtä kuin "Afterdawn" joka on yhtä kuin "Pääsivu"? Ymmärsinkö nyt oikein? Mutta kun rupesin tarkemmin tutkimaan asiaa niin löysin lisää erivärisiä "Etusivuja". Mielenkiintoista mutta tällaiselle "ensikertaiselle" aika hämmentävää. =)

LordPepsi149/224

Tässä nyt tullu kateltuu tätä jonkiaikaa ja silti tää uus saitti tyyli o suoraan sanoen reektumista..
enne nakutti melkei kokoaja täällä ja lueskeli uusii viestei kaikkialla mut nyt hyvä ku kolme kertaa päiväs tulee käytyy... -.-

79atanos150/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Japsu1:

Siis "Etusivu" on yhtä kuin "Afterdawn" joka on yhtä kuin "Pääsivu"? Ymmärsinkö nyt oikein? Mutta kun rupesin tarkemmin tutkimaan asiaa niin löysin lisää erivärisiä "Etusivuja". Mielenkiintoista mutta tällaiselle "ensikertaiselle" aika hämmentävää. =)

Juu, noinhan se menee :)

Eli AfterDawnissa on useita eri alueita (tuotevertailu, uutiset, oppaat, keskustelu...) ja jokaisella alueella on olemassa oma etusivunsa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LordPepsi:

Tässä nyt tullu kateltuu tätä jonkiaikaa ja silti tää uus saitti tyyli o suoraan sanoen reektumista..
enne nakutti melkei kokoaja täällä ja lueskeli uusii viestei kaikkialla mut nyt hyvä ku kolme kertaa päiväs tulee käytyy... -.-

Kerrohan toki mikä mättää, ei ylläpito pysty mitään korjauksia tekemään jos puutteista ym. ei kunnolla raportoida, eli ei muuta kuin kannahan oma kortesi kekoon, itsekin olen niin tehnyt jo muutaman kerran ja huomattavasti parempaan ollaan menossa. Keskustelualueen etusivu nyt on vielä aivan liian iso pystysuunnassa, mutta muutenhan tämä on jo ihan toimivan oloinen paketti.

Niin joo, mitenkäs noiden lainausten sisällä olevat linkit? Ne ei aina vie sinne minne pitäisi, ei ainakaan tuo Japsun viestissä oleva.

Edit: Ahaa, ongelma tulee esiin vasta silloin, kun lainauksen sisällä oleva linkki on aivan lainauksen viimeisenä ja heti sen jälkeen tulee lainauksen sulkemis-tagi. Urleihin lisääntyy tuolloin hieman ylimääräistä: <hr /></blockquote>

Jaahas, Jannejt onkin tuosta jo maininnutkin jonkin aikaa sitten.

HHenkka151/224

AIVAN HIRVEÄ UUDISTUS!!!

Kyllä nyt mentiin takapakkia. Jos joku sivusto oli moderni niin vanha afterdawn! Nykyinen sivusto on todella pelkistetty ei mitään muotoiluja sivupohjalla. Muutenkin törkeän sekava. Edellisessä sivupohjassa sai valita mitä etusivulla näkyi, tässä ei?

Sivustolla ei ole mitään väriystä nyt ja muutenkin pukkaa virhekoodia joka tuutista. Ei näin!

Laittakaa edes nyt mahdollisuus että voi käyttää vanhaa ulkoasua jos niin haluaa?

HHenkka152/224

aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

ja toimii!! Onse css koodi niin ihanaa koodia...

Supo153/224

Juu on se sittenkin ihan jees mutta opettelua vaatii :)

Ketola154/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti HHenkka:

Sivustolla ei ole mitään väriystä nyt ja muutenkin pukkaa virhekoodia joka tuutista. Ei näin!

Virheitä korjataan sitä mukaa kun niitä havaitaan. Ongelmista raportointi nopeuttaa työtä huomattavasti.

Ainakin omalla kohdallani edellinen sivustoversio alkoi näyttää ikääntyneeltä jo keväällä. Muutaman kuukauden kun uutta versiota katselee ja käyttää, ei varmasti ole vanhaa ikävä! Kärsivällisyyttä. =)

dRD155/224

Pientä päivitysraporttia:

-Tuotevertailussa yksittäisen tuotteen näkymän latautumisnopeutta parannettu

-olemme pikkuhiljaa tuomassa erityyppisiin muistutussähköposteihin yhtenäisen ilmeen -- nyt jo ainakin uutiskommenteista ja forapostauksista lähtevät muistutusmailit ovat uudella ilmeellä.

-uutiskommenttiketjuissa muistutuslaskureiden nollaus ei toiminut, eli jos luit uuden viestin sisäänkirjautuneena suoraan sivuston kautta (etkä mailiin tulleen linkin kautta tai forumeiden kautta), ei "luettu" aikaa nollattu ollenkaan, joka tarkoitti sitä, että seuraavasta uudesta viestistä 24h sisään et saanut muistutusmailia. Fiksattu.

-käyttäjän asetuksia koskevia sivuja on pikkuhiljaa hierottu kuntoon

-vahvistamattoman käyttäjäkommentin "Vastaa"-nappi ei tuonut quoteen mukaan oikeaa nickiä. Fiksattu.

-Käyttäjän kirjoittamat tuotearviot sivu tuotu takaisin henkiin (puuttui v4:sta).

-lisätty uutisten tabeihin "aiheet" omaksi tabikseen

-vuori sekalaisia isompia ja pienempiä fiksauksia siellätäällä.

...Ja se etusivukin tulee uudistumaan, ainakin joiltain osin, tässä lähiaikoina :-)

HHenkka156/224

..

Kontra157/224

Vanhasta pidin enemmän kun yhdellä vilkaisulla näki ja löysi about kaiken tarvittavan. Nyt tulee ainakin hiiren rulla tutuksi.

Mutta ihan näppärän näköiset sivut kylläkin. Itselläni vaan suurin osa tarvitsemistani ohjelmista oli tähän asti AfterDawnin puolella, niin nyt tulee tuo download.fi tutuksi. download.com kirjanmerkki saa seuralaisen..

Plasticma158/224

http://www.aijaa.com/v.php?i=5210111.jpg
Tuollaiseen törmäsin FF 3.5.4:lla HHenkan postissa. Teksti menee yli lootasta. Käytössä ei ole mitään oheissälää.

BaldAngel159/224

Lainaus:

http://www.aijaa.com/v.php?i=5210111.jpg
Tuollaiseen törmäsin FF 3.5.4:lla HHenkan postissa. Teksti menee yli lootasta. Käytössä ei ole mitään oheissälää.

no olisko parempi että koko foorumi levenee jos joku dille pistää tollasta spammia. Mielestäni näin paljon parempi

Voisko kuville laittaa auto-resizen jotta pysyy foorumin rajoissa? (ja klikkaamalla saa sitten normaalin kokoseks...)

Ketola160/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Plasticma:

http://www.aijaa.com/v.php?i=5210111.jpg
Tuollaiseen törmäsin FF 3.5.4:lla HHenkan postissa. Teksti menee yli lootasta. Käytössä ei ole mitään oheissälää.

Sitä se HHenkka taisi juuri testaillakin. =) Menee yli, ja on suunniteltukin meneväksi yli. Aikaisemmassa versiossa todella pitkät merkkirimpsut venyttivät sivun yli selainikkunan rajojen - nyt tuota ongelmaa ei esiinny, eivätkä muut viestilaatikot "hajoa" yhden ongelmallisen viestin takia.

OneMember161/224

Pieni bugi tainnut käydä tuossa raportoi viesti toiminnossa:

Raportoin viestin ->
Sain sen ilmoituksen että se on raportoitu onnistuneesti ->
Painoin "Pääset takaisin viestiketjuun klikkaamalla tästä." -linkkiä ->

Kuva

EDIT: Ja saisiko tuon ärsyttävän "Toedoite" spämmin pois kokonaan kirjautuneilta käyttäjiltä jotka ovat sen jo kertaalleen nähneet?

Ketola162/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti OneMember:

EDIT: Ja saisiko tuon ärsyttävän "Toedoite" spämmin pois kokonaan kirjautuneilta käyttäjiltä jotka ovat sen jo kertaalleen nähneet?

Tiedote näyteään ainoastaan kerran. Kun tiedotetta tai jotain siinä olevaa linkkiä klikkaa, talletetaan selaimeen keksi, joka estää viestin näyttämisen uudestaan. Jos selaimesi poistaa keksit suljettaessa, joudut valitettavasti klikkailemaan tiedotetta kiinni vielä jonkin aikaa.

79atanos163/224

Nyt on pariin otteeseen käynyt niin, että jostain syystä olen saanut sähköpostiin muistutuksen uudesta vastauksesta johonkin ketjuun johon olen jotain kirjoittanut. Kaikilla kerroilla olen katsonut, ettei muistutusta lähetetä, ja omista asetuksistakin kävin varmistamassa ettei siellä ole muistuksia laitettu valmiiksi valituksi.

Äsken sieltä omista tiedoista löytyi kuitenkin maininta, että olisin muistutuksen tilannut tähän ketjuun.

Olen jo valitettavasti kerennyt muistutukset poistamaan ja ne sähköpostit poistamaan, mutta mulla on hyvin vahva mielikuva että ne muistutukset ovat tulleet sellaisista ketjuista joissa olen jälkeenpäin editoinut viestiäni. Viestejä editoidessa ei voi valita muistutuksia päälle tai pois, mutta tekeekö foorumin softa sen sitten jostain syystä automaagisesti (ei kai nyt sentään)?

Näin siis käynyt ihan vaan kolme tai neljä kertaa.

Edit:
Löytyipäs ne aikaisemmatkin oudot muistutukset tuolta sähköpostin roskiksesta, toinen oli tullut juuri tästä ketjusta (tarkemmin näköjään tästä) ja toinen tästä ketjusta.

kerbo164/224

Nyt alkaa etusivu näyttämään jo todella hyvälle. Alemmasta listasta näkee uutisotsikot nyt todella mukavasti.

Hyvä poijjaat ;)

Plasticma165/224

Voi voi... eilen kirjoittamani pitkähkö viesti on tainnut kadota bittien taivaaseen. Välilehti jolta kirjoitin taisi olla kirjautuneena ja toiselta välilehdeltä olin jo kirjautunut pihalle. Enpä muutakaan syytä keksi, tai sitten viesti on jossain aivan muun keskustelun perässä :)

Uutisotsikot on kehittyneet hyvään suuntaan, nyt näkee jo vähän kuvaustakin uutisesta.

Uusimmat viestit keskustelualueella loota kaipaisi vielä jotain kehitystä. Vanhassa oli jotenkin antoisampi. Siinä oli 25 viimeisintä esillä ja nykyisessä on jotain 10 vähemmän. Lisäksi nykyisessä laatikossa on samat ketjut useampaan kertaan, joten tuplat/jopa triplat voisi karsia pois.

79atanos166/224

Jaahas, vieläkin tulee noita muistutustilauksia ilman, että itse siihen vaikutan millään tavalla, nyt sellainen tuli tästä ketjusta. En huomannut katsoa tuliko se heti kun viestin olin lähettänyt, vaiko vasta muokkaamisen jälkeen.

Kaakatus167/224

Etusivun Uutta-välilehden voisi poistaa kokonaan. Ei siitä sekamelskasta saa mitään selvää. Oikeassa laidassa on jo uusimmat keskustelut ja muilta välilehdiltä näkeekin nuo laitearviot ja uudet ohjelmat. Tälläkin hetkellä tuolla näkyy jotain puolitusinaa imtoo mp3 converterin versiopäivityksiä ja kamala litania kyssäreitä millä ei ole sivun varsinaisen asian kanssa mitään tekemistä (pullataikina ohjetta, ryyppybiisejä jne...). Tokihan tuo esittelee "näppärästi" uusille kävijöille sivuston sisältöä, mutta itselleni tuo tuo mieleen enemmän jonkun suomi24-sivun kuin tietotekniikka tms. sivun eikä oikein tarjoa mielenkiintoa tutustumaan enempää.

pasihy168/224

kun kirjaudun sisään ja kirjoitan viestin lähetän sen viestin lukee että esikatselu viesti se ei lähetä sitä viestiä.
kun kirjotan pikaviestin ja lähetän sen se lähettää sen

Ketola169/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti BaldAngel:

Voisko kuville laittaa auto-resizen jotta pysyy foorumin rajoissa? (ja klikkaamalla saa sitten normaalin kokoseks...)

Tuo toiminto foorumeista jo löytyykin. Löytyykö jostain ketju, jossa skaalaus ei toimi?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 79atanos:

Jaahas, vieläkin tulee noita muistutustilauksia ilman, että itse siihen vaikutan millään tavalla, nyt sellainen tuli tästä ketjusta. En huomannut katsoa tuliko se heti kun viestin olin lähettänyt, vaiko vasta muokkaamisen jälkeen.

Kuulostaa oudolta. Laitetaan selvityslistalle.

Ketola170/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Plasticma:

Voi voi... eilen kirjoittamani pitkähkö viesti on tainnut kadota bittien taivaaseen. Välilehti jolta kirjoitin taisi olla kirjautuneena ja toiselta välilehdeltä olin jo kirjautunut pihalle. Enpä muutakaan syytä keksi, tai sitten viesti on jossain aivan muun keskustelun perässä :)

Yhdeltä välilehdeltä uloskirjautuminen vaikuttaa toki koko selaimeen. Samaten jos olet kirjautunut sisään esim. Firefoxilla ja kirjaudut sisään samalta koneelta Operaa käyttäen, kirjautuu Firefox-istuntosi automaattisesti ulos.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Plasticma:

Uusimmat viestit keskustelualueella loota kaipaisi vielä jotain kehitystä. Vanhassa oli jotenkin antoisampi. Siinä oli 25 viimeisintä esillä ja nykyisessä on jotain 10 vähemmän. Lisäksi nykyisessä laatikossa on samat ketjut useampaan kertaan, joten tuplat/jopa triplat voisi karsia pois.

Tuohon on tarkoitus lisätä samantyyppinen "Lisää viestejä" -linkki kuin uutisosion "Viimeisimmät uutiskommentit" -listan lopussa on. Yhdestä ketjusta voisi tosiaan näyttää vain viimeisimmän viestin.

79atanos171/224

Yksityisviestejäkö ei voi enää poistaa? En ainakaan löytänyt sellaista nappulaa mistään.

Japsu1172/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kaakatus:

Etusivun Uutta-välilehden voisi poistaa kokonaan. Ei siitä sekamelskasta saa mitään selvää.

Minä en edes oikein ymmärrä tuota logiikkaa tuossa. Eli vasemmassa ylälaidassa on mm. Uuutta, Uutiset, ja Ohjelmat välilehdet plus Laitteet ja alempana samat kolme välilehteä plus Tuotearviot ja Vastaukset. Näitä voi sitten klikkailla sekavasti ja ihmetellä mitä milloinkin ilmestyy mihinkin laatikkoon? Joku ohjelmoija yrittää ehkä olla fiksu mutta en ole aivan varma tuosta... =)

dRD173/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 79atanos:

Yksityisviestejäkö ei voi enää poistaa? En ainakaan löytänyt sellaista nappulaa mistään.

Kuten niiiin moni muukin juttu, tulossa :-) Samalla on tarkoitus parantaa yksityisviestin toimintaa tuomalla mm. Sent, Deleted, jne hakemistot käyttöön.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Japsu1:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kaakatus:

Etusivun Uutta-välilehden voisi poistaa kokonaan. Ei siitä sekamelskasta saa mitään selvää.

Minä en edes oikein ymmärrä tuota logiikkaa tuossa. Eli vasemmassa ylälaidassa on mm. Uuutta, Uutiset, ja Ohjelmat välilehdet plus Laitteet ja alempana samat kolme välilehteä plus Tuotearviot ja Vastaukset. Näitä voi sitten klikkailla sekavasti ja ihmetellä mitä milloinkin ilmestyy mihinkin laatikkoon? Joku ohjelmoija yrittää ehkä olla fiksu mutta en ole aivan varma tuosta... =)

Tuon yläosan "promoarean" tarkoitus on jatkossa toimia nostoalueena, johon voidaan "käsin" valita isompia/tärkeämpiä artikkeleita -- tuo hiljattain julkaistu Blu-ray -soitinten testaussarjamme vaikkapa nyt esimerkkinä sellaisesta, jonka nostaisin tuohon boksiin tällä hetkellä. Tuota nostomahdollisuutta odotellessa tuo boksi sniffailee nyt tietyllä logiikalla kamaa tuohon (yläosan "Uutta"-loodan eka uutinen on saitin uusin uutinen, toinen on uusin ns. sticky-uutinen, kolmas on 50 uusimmasta uutisesta eniten kommentoitu uutinen, neljäntenä on random nosto 20 suosituimmasta tuotteesta tuotevertailussa ja viidentenä random nosto 30 suosituimmasta softasta viimeisen viikon ajalta).

Alareunan boksit taas näyttävät yksinkertaisesti ajallisesti uusimmat kamat -- ensin "Uutta" -kohdassa "mashattyna" yhteen isoon listaan, kuten wanha v3 etusivu ja sitten muista tabeista voi rajata tuon listan haluamallaan tavalla.

Japsu1174/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

[Tuon yläosan "promoarean" tarkoitus on jatkossa toimia nostoalueena, johon voidaan "käsin" valita isompia/tärkeämpiä artikkeleita -- tuo hiljattain julkaistu Blu-ray -soitinten testaussarjamme vaikkapa nyt esimerkkinä sellaisesta, jonka nostaisin tuohon boksiin tällä hetkellä. Tuota nostomahdollisuutta odotellessa tuo boksi sniffailee nyt tietyllä logiikalla kamaa tuohon (yläosan "Uutta"-loodan eka uutinen on saitin uusin uutinen, toinen on uusin ns. sticky-uutinen, kolmas on 50 uusimmasta uutisesta eniten kommentoitu uutinen, neljäntenä on random nosto 20 suosituimmasta tuotteesta tuotevertailussa ja viidentenä random nosto 30 suosituimmasta softasta viimeisen viikon ajalta).

Alareunan boksit taas näyttävät yksinkertaisesti ajallisesti uusimmat kamat -- ensin "Uutta" -kohdassa "mashattyna" yhteen isoon listaan, kuten wanha v3 etusivu ja sitten muista tabeista voi rajata tuon listan haluamallaan tavalla.

Huh! Meni hieman yli ymmärryskykyni eli en hiffanut tuosta sniffailusta paljoakaan, mutta kiitos kuitenkin hyvästä valistusyrityksestä.;)

dRD175/224

Pientä päivitystä etusivun suhteen:

1) Nyt tuon "uusimmat keskustelut" -laatikon alareunasta löytyy linkki, joka latailee tuohon lisää viestejä.

2) Etusivu latautuu nyt pari sekuntia nopeammin kuin aiemmin.

3) Etusivun promoalueen isot kuvat ovat nyt klikattavia.

4) Alaosan "päälistauksessa" eivät näy enää kysy/vastaa -palstalle tulleet vastaukset. Ne löytyvät toki edelleen omasta tabistaan.

5) Etusivulla yläreunan "tabeihin" on lisätty pari pikavalintaa alasvetovalikoihin, jotka toivottavasti omalta osaltaan nopeuttavat saitilla navigointia.

Michelola176/224

mahto tulla koneboxilta hyvä diili kun mainos syrjäytti jopa AD:n logon :P no ihme kyllä näyttää nyt mielestäni paremmalta tuo kun mainos on noin leveä, eikä siihen reunaan ole ahtaaseen tilaan ängetty vielä logoakin

Ketola177/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Michelola:

Tuonne ylöshän se logo viiletti pois tieltä. =) Palaa omalle paikalleen kun kampanja on päättynyt.

Michelola178/224

joo enemmän tuollaisia kampanjoita, joissa mainostetaan jotain hyödyllistä... ei niitä googlen mainoksia kukaan varmaan klikkaakaan :<

Ketola179/224

Keskustelualueille on lisätty viestin esikatselutoiminto. Toiminto vaatii Javascriptin toimiakseen. Ominaisuus tullaan lisäämään myös viestin muokkaamiseen ja mahdollisesti myös uutiskommentoinnin yhteyteen.

Esikatselu näyttää viestin sellaisena, kuin se viestiketjuun lisätään allekirjoitusta lukuunottamatta.

NorttiBoy180/224

Mielestäni tuo Kirjaudu ulos -painike saisi olla oikealla puolella ja Omat asetukset -painike vasemmalla puolella. Ennen se muistaakseni oli näin ja kun siihen on tottunut, niin aina tulee vahingossa klikattua omiin asetuksiin.

Ketola181/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti NorttiBoy:

Hyvä huomio. Menivät väärin päin kun "Omat asetukset" -linkki lisättiin. Korjasin nuo nyt oikein päin.

kassu10182/224

Ainaskin minun mielestäni sivut ovat ihan jees. varsinkin Vastaukset (beta) on helkutin hyvä idea. Vähän tässä jurpii se että olen omistanut salasanan jo pari vuotta ja nyt sitten kuitenkin olen "newbie".

Michelola183/224

näin jälkeenpäin kun vertaa tuohon enkkupuolella olevaan vanhaan ulkoasuun, niin onhan tää uudempi paljon hienompi.

miksi muuten enkkupuolella ei ole vaihtunut?

dRD184/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Michelola:

näin jälkeenpäin kun vertaa tuohon enkkupuolella olevaan vanhaan ulkoasuun, niin onhan tää uudempi paljon hienompi.

miksi muuten enkkupuolella ei ole vaihtunut?

Testaamme aina yhdellä kieliversiolla ensin, korjaamme bugeja ja lisäilemme toimintoja, kunnes paketti on "kunnolla valmis", ennenkuin rullaamme uudistuksen muille kieliversioille. Tällä kertaa näin päin, viimeksi suomipuoli joutui odottamaan v3:sta yli 6kk enkkusaitin uudistuksen jälkeen :-)

Ketola185/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kassu10:

Ainaskin minun mielestäni sivut ovat ihan jees. varsinkin Vastaukset (beta) on helkutin hyvä idea. Vähän tässä jurpii se että olen omistanut salasanan jo pari vuotta ja nyt sitten kuitenkin olen "newbie".

"Titteli" on sidottu kirjoitettujen viestien määrään, joten aktiivinen osallistuminen keskustelualueilla näkyy nimimerkin alla nopeasti.

NorttiBoy186/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ketola:

["Titteli" on sidottu kirjoitettujen viestien määrään, joten aktiivinen osallistuminen keskustelualueilla näkyy nimimerkin alla nopeasti.

Eikös joskus väläytelty, että nämä tittelit poistuisivat? Eivät ainakaan vielä ole poistunut. Muistaakseni joku pari vuotta sitten tuollaista jostain luin.

Ketola187/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti NorttiBoy:

Eikös joskus väläytelty, että nämä tittelit poistuisivat? Eivät ainakaan vielä ole poistunut. Muistaakseni joku pari vuotta sitten tuollaista jostain luin.

On tuota harkittu, mutta mitään päätöstä suuntaan tai toiseen ei edelleenkään olla tehty.

Tänään korjattu/lisätty mm.:

1) Viestiketjujen seuraaminen / seuraamisen lopettaminen onnistuu taas suoraan ketjun alareunasta

2) Uutislistan "Jaa Facebookissa" -napit toimivat nyt oikein

3) "Raportoi viesti moderaattoreille" -napit näkyvät vain niille käyttäjille, jotka voivat raportointia käyttää

4) Raportointi-lomake avautuu "Javascript layeriin" myös uutiskommenteissa

Shadown188/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ketola:

"Titteli" on sidottu kirjoitettujen viestien määrään, joten aktiivinen osallistuminen keskustelualueilla näkyy nimimerkin alla nopeasti.

"Nopeasti" on aika suhteellinen käsitys, ainakin aD:n tekijöiden suhteen.

Nimimerkillä: On kokemusta.

6630nokia189/224

Kun menee asetukset-sivulle (http://kirjaudu.afterdawn.com/settings/), niin tuolla ylhäällä ei näy tuota "kirjautunut sisään"-juttua...

79atanos190/224

Nyt parin päivän ajan olen huomannut, että täysin satunnaisesti tuo "Haluan muistutuksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti" on ollut valmiiksi valittuna vaikka omista asetuksista se on estetty. Sen sijaan "Lisää allekirjoitus viestiin" ei ole ollut valittuna vaikka se on omista asetuksista laitettu päälle.

Näin ei noilla mun aikaisemmilla kerroilla ole ollut, vaan tämä on siis ihan vaan pari päivää vanha ominaisuus/omituisuus.

dRD191/224

Nimenomaan siis forumeilla? Vai uutisalueen kautta kommentoidessa?

79atanos192/224

Niin joo, siis ihan ympäri foorumia.

Useimmiten silloin kun olen selaimen käynnistänyt, kirjautunut sisään ja löytäessäni jonkin ketjun mihin osaisin jotain jopa vastatakin, mutta muutaman kerran on sama omituisuus tullut vastaan vaikka olisin ollut kirjautuneena jo pitemmänkin aikaa.

Käsittääkseni tämän ei pitäisi olla pipareista johtuva vika, vai...? Ainakin evästeet on sallittuja Firefoxin asetuksista, ja kolmannen osapuolen evästeet myös. Kuten huomaa, niin en ole nettisivustojen toimivuuden asiantuntija :)

IE8:lla en ole vielä edes kokeillut, täytyypä testailla.

_kooma_193/224

En jaksanut aivan kaikkia kommentteja lukea, mutta tuo tiedote joka tulee tonne ylös kun on kirjautumassa häiritsee ainakin itseäni.
Kuinkas kauan tuota tiedotetta meinaatte tuolla pitää, tai voisiko sille keksiä jonkin paremman tavan ilmestyä kuin nykyinen?

Ketola194/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ketola:

"Titteli" on sidottu kirjoitettujen viestien määrään, joten aktiivinen osallistuminen keskustelualueilla näkyy nimimerkin alla nopeasti.

"Nopeasti" on aika suhteellinen käsitys, ainakin aD:n tekijöiden suhteen.

Nimimerkillä: On kokemusta.

Voihan se olla suhteellistakin. Ihan helposti määritettävä suure tuo kuitenkin on. =) Käyttäjätasot määräytyvät siis viestien lukumäärän mukaan. Käyttäjätasot päivitetään, jos en nyt ihan väärin muista, joka yö. Newbie-tason käyttäjän kohdalla viestinkirjoitustahtia on hieman rajoitettu, joten parin päivän aktiivisella osallistumisella tason nouseminen on täysin mahdollista.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti _kooma_:

Tiedote näkyy vain kerran yhdellä selaimella, jos viestin joko sulkee tai siinä olevaa linkkiä klikkaa. Tiedotteen ilmestyminen ei liity mitenkään kirjautumiseen. Ilmeisesti olet törmännyt tuohon ongelmaan kun olet käyttänyt sivustoa eri selaimilla?

Tiedote pysynee paikoillaan vielä ensi viikon ajan. Ideoita paremmasta toteutuksesta otetaan toki vastaan. =)

_kooma_195/224

No voinee toki johtua siitä tyhjennän selaimen välimuistin aina kun sen suljen. Käytössä Firefox + Ubuntu, enkä muita ole tarpeellisiksi kokenutkaan:) Mutta joo, tiedotteet voisi ilmestyä jatkossa esimerkiksi ikkunan sivusta piilottaen jonkin mainoksen hetkellisesti....

Tuossa kirjautumis valikon kohdalla aiheuttaa väliin pientä häirintää, mut eipä mitään liian vakavaa kuitenkaan.

Nyt kun tätä uutta afteria on tottunut käyttämään, vaikuttaa se oikein loistavalta. Eli hyvää työtä olette saaneet aikaiseksi, kiitos siitä.

Shadown196/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ketola:

Voihan se olla suhteellistakin. Ihan helposti määritettävä suure tuo kuitenkin on. =) Käyttäjätasot määräytyvät siis viestien lukumäärän mukaan. Käyttäjätasot päivitetään, jos en nyt ihan väärin muista, joka yö. Newbie-tason käyttäjän kohdalla viestinkirjoitustahtia on hieman rajoitettu, joten parin päivän aktiivisella osallistumisella tason nouseminen on täysin mahdollista.

Muistisi pettäää aika pahasti, tai asiaan on tullut ratkaiseva muutos. Ellei sitten "joka yö" ole sinusta kerran puolessa vuodessa.

dRD197/224

Joskus vuosi pari sitten tuossa oli aika ajoin pätkimistä, mutta suurempi ongelma oli oikeastaan se, että käyttäjät eivät nähneet "oikeaa" post counttiansa mistään. Eli tietyille alueille kirjoittaminenhan ei kasvata statukseen vaikuttavaa viestien määrää lainkaan. Nykyisinhän nuo luvut näkyvtä suoraan asetuksista.

79atanos198/224

Nyt muutaman päivän tauon jälkeen käynnistin IE8:n ja huomasin, että tuo sivuston yläreunassa oleva mainos ei keskity kuten Firefoxilla, vaan se menee sille kuuluvan laatikon vasempaan reunaan --> näyttää tyhmältä :)

Tuosta sähköpostimuistutuksen toimivuudesta en osaa vielä sanoa mitään tätä selainta käytettäessä, joten testailen ja katselen vielä.

juuSOS199/224

Tällä hetkellä voi näköjään lähettää itselle yv:n napin painalluksella. Eikös toi kannattais modata piiloon? Tai ainakin toi monta yv:tä on vastaanottanut jos niitä kerran voi itsekkin itselleen sendiä. :-)

teme2200/224

Mistä tuolla profiilissa voi nykyään lisätä kaveriksi ja kirjoittaa Shoutboxiin?

dRD201/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teme2:

Mistä tuolla profiilissa voi nykyään lisätä kaveriksi ja kirjoittaa Shoutboxiin?

Profiilisivut ovat vielä rankasti kesken. Itse asiassa koko profiilisysteemi on tarkoitus uusia aivan täysin tässä talven mittaan, joten en osaa sanoa aikataulusta hirveästi. Todennäköisesti tulemme fiksaamaan noi nykyiset ongelmat purkkaviritys-metodilla lähiviikkoina ja aloitamme tammikuun hujakoilla koko profiiliosion uusimisprojektin, joka kestää sitten vähintään kuukauden päivät.

jarsaman202/224

Toimii huonosti PS3 selaimella. Jos tulee esim. linkin kautta ... ensin lataa sivun oikein, mutta jatkaa lataamista ja vähän ajan päästä on pelkkä tyhjä sivu.

tonttila203/224

Tuli idea mieleen, onko potentiaalia, en tiedä mutta asetuksista vois määritellä käyttäjän sukupuolen. Sit vaan nimimerkki vaik pojille sininen, tytöille punainen ja niille jotka eivät halua ilmoittaa musta. Sais vaan tietoa käyttäjien sukupuolijakaumasta mikä tosin lienee 99% miesvoittoista?

jarsaman204/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Tuli idea mieleen, onko potentiaalia, en tiedä mutta asetuksista vois määritellä käyttäjän sukupuolen. Sit vaan nimimerkki vaik pojille sininen, tytöille punainen ja niille jotka eivät halua ilmoittaa musta. Sais vaan tietoa käyttäjien sukupuolijakaumasta mikä tosin lienee 99% miesvoittoista?

Hieno idea. Täältähän voisi löytää emännän, joka ratkaisi jokapäiväiset tietokoneongelmani "siinä sivussa". Halukkaat voisivat tietysti lisätä profiiliinsa oman kuvansa ja ikänsä.

kerbo205/224

Puhelinvertailun uutisten kommentointi ei toimi vieläkään kunnolla. Ainakaan itselläni ei toimi.

Eli kun kommentoin uutista ja painan lähetä kommentti, sivu latautuu uudelleen, mutta omaa kommenttiani ei näy. Sivun saa refreshata uudestaan noin viisi kertaa ennen kuin oma kommenttini tulee näkyviin.

Ongelma oli ennen uudistusta ja on näköjään edelleen. Afterdawnin puolella mitään tälläistä ongelmaa ei ole.

dRD206/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kerbo:

Puhelinvertailun uutisten kommentointi ei toimi vieläkään kunnolla. Ainakaan itselläni ei toimi.

Eli kun kommentoin uutista ja painan lähetä kommentti, sivu latautuu uudelleen, mutta omaa kommenttiani ei näy. Sivun saa refreshata uudestaan noin viisi kertaa ennen kuin oma kommenttini tulee näkyviin.

Ongelma oli ennen uudistusta ja on näköjään edelleen. Afterdawnin puolella mitään tälläistä ongelmaa ei ole.

PV:n uutisosio tulee tässä talven mittaan siirtymään saman enginen alle kuin aD:nkin uutiset, eli tavallaan kaikki uudistukset mitä aD:n puolella on jo nyt käytössä (vastaa-napit, jne) tulevat myös PV:n puolelle, kunhan nyt ehditään :-)

kepa207/224

Vanhemmalla IE:llä sivu pysyy "kasassa", kaytettäessä uudenpia versioita firefoxista kaatumisia Winkkari puolella. Linux puolella toimii moitteitta.

NorttiBoy208/224

Mitäs järkeä tässä nyt sitten on? http://img213.imageshack.us/img213/6451/jrkevaiei.jpg

Noi aivan helevetin isot kuvat kestää tällä megasella liittymällä latautua ainakin minuutin. Eikä niitä nytkään ollut kuin kolme vai neljä. Eikö olisi järkevämpää laittaa linkki kuvaan tai pelkkä esikatselukuva tuohon? Ei tuollaisia hervottomia kuvia, jotka menee yli foorumista ja sen jälkeen se näyttää ihan kamalalta.

kepa209/224

Tuntus pysyvän kasassa Linuxin Firefoxilla ilman ongelmia (3.5.5) , Winkkarinpuoleela yrittää samaa (XP) (3.5.5) selain kaatuu aina clickattaessa jotain linkkiä/tabia.

79atanos210/224

Laitetaanpas lisää mietittävää, sisäänkirjautuminen ei oikein toimi kaikissa tilanteissa ihan niinkuin voisi olettaa.

Jos selaan foorumia ilman sisäänkirjautumista ja löydän jonkin ketjun johon osaisin jotain vastata, niin jos kirjaudun tuolta sivun yläoikealta, niin foorumin softa ei hae asetuksiani vaan se s.postimuistutus on valmiiksi ruksattuna. En voi myöskään raportoida mitään viestiä, sillä sitä nappulaa ei näy. Vasta kun päivitän sivun hakee foorumin softa nuo omat asetukseni ja voin vasta sen jälkeen raportoida viestejä.

Voisiko tuota vähän parantaa? Wanha softahan päivitti sivun kun kirjauduin sisään, tämä uusi ei.

Sitä en ole vielä kokeillut mitä tapahtuu jos kirjaudun sisään viestin kirjoituskentän kirjautumis-välilehdeltä, täytyypä testata kunhan vaan muistan, se kun on mielestäni hieman hankalampaa kuin tuolta sivun ylälaidasta.

Hujo211/224

Yksityisviestien poisto nappia ei ole.
Shoutbox poisto nappia ei ole.

79atanos212/224

Ainakin tällä hetkellä foorumi bugaa ajoittain, syynä näyttäisi olevan adz.afterdawn.net Firefoxin tilarivin mukaan. IE8:lla sama homma, vaikkei se tuota jumittavaa osoitetta näytäkään. Toivottavasti saadaan pian kuntoon.

dRD213/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 79atanos:

Ainakin tällä hetkellä foorumi bugaa ajoittain, syynä näyttäisi olevan adz.afterdawn.net Firefoxin tilarivin mukaan. IE8:lla sama homma, vaikkei se tuota jumittavaa osoitetta näytäkään. Toivottavasti saadaan pian kuntoon.

Eli sivu jää tyhjäksi eikä lataudu ollenkaan, vai?

79atanos214/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Eli sivu jää tyhjäksi eikä lataudu ollenkaan, vai?

Oikein, ja hetken päästä saattaa ilmoittaa yhteysongelmasta, päivittämällä sivun taas toimii hetken, tosin hitaanpuoleisesti. Useimmiten kuitenkin pääsee ensiyrittämällä sinne mihin pitääkin, tosin pienen (lähes 10 sekuntia) odottelun jälkeen. Tämä siis on ihan satunnaista, jossakin vaiheessa junnaa kunnolla ja seuraavassa hetkessä toimii kuin rasvattuna.

Lisäksi juuri äsken tuli huomattua tämmöinen tuolla Windows-ongelmissa, kello on nyt tuollaiset vähän vajaa 23:

Eli kellonajat tuon osion etusivulla ei pidä paikaansa.

Edit: Junnasi taas tätä viestiä lähetettäessä.

Edit2: Näköjään myös Googlekin meinaa välillä jumitella foorumin selailua; "Siirretään dataa osoitteesta www.google.com..." Tuota kertoi äsken useamman sekunnin ajan ennen kuin sivu suostui latautumaan. Kaikki muut sivut näyttää toimivan ilman ongelmia.

Edit3: Useimmiten tuon adz.afterdawn.netin jumittaessa käy niin, että avaamani keskustelu/alue meinaa avautua, mutta näkyviin tulee ainoastaan tuo "yläosa", jossa siis tuo mainos ja kaikki tabit sijaitsevat. Se avautuu tuohon keltaoransiin palkkiin asti, jossa myös tuo Google-täsmähaku sijaitee. Muuta ei sitten avaudukaan moneen sekuntiin, jos aukeaa ollenkaan.

Offtopic: Ihme kun ei kukaan muu ole ilmoitellut tähän ketjuun mitään erikoista pitkään aikaan, eikö ketään kiinnosta foorumin toimivuus?

dRD215/224

Kuulostaa aika kummalta -- tännepäin on toiminut v4-uudistuksen jälkeen käytännössä aina kuin rasvattu salama, pätkien wanhan v3-sivuston latausnopeudet ihan tassut alhaalla. Mitenkä muut sivuosiot latautuvat, esim. download.fi?

79atanos216/224

Jep, tämä onkin ensimmäinen kerta kun tällaisia hitailuja olen havainnut, tähän asti tämä todella onkin toiminut erittäin hyvin.

Download.fi näyttää myös hitailevan tuon adz.afterdawn.netin takia, tosin ei ihan niin yleisesti kuin täällä foorumin puolella. Ja näköjään myös Puhelinvertailu.com bugailee samasta syystä. Ja vähän kuin sokerina pohjalle, myös enkkufoorumi näyttää bugaavan tuon saman syyn takia, vaikka siellä on vielä v3 käytössä.

Eikö kukaan muu ole tätä huomannut kun ei muilta käyttäjiltä näytä viestejä tulevan? Vai käyttääkö täällä porukka niin paljon Adblockia ja sen kanssa suodatinlistaa etteivät huomaa mitään kun tuo on saitin oma mainospalvelin?

kerbo217/224

En ole kyllä huomannut tuollaista hitailua. Selaimena käytän töissä ja kotona Googlen Chromea ja ei ole mitään adblockeja käytössä. Itse en nyt hetkeen ole muutenkaan mitään bugeja havainnut.

79atanos218/224

Mielenkiintoista. Täytyy yrittää päästä jollekin toiselle koneelle jolle nettiyhteys tulee joltain toiselta palveluntarjoajalta, voihan vikaa olla myös tällä seudulla Elisan päässäkin.

Tuollaistakin pukkaa välillä, sivu latautuu kyllä mutta sitten...

Edit:
Enpä tiedä mitä on tapahtunut aamun ja illan välillä, mutta nyt taas toimii ihan niin kuin pitääkin, mitään tahmaamista ei ole havaittavissa :-)

79atanos219/224

Onkos foorumisofta alkanut jostakin cachesta tekemään itsekseen tuplaketjuja? Noita on alkanut ilmaantua tässä jokin aika sitten oikeastaan päivittäin, niitä löytyy mm. tuolta Ajuri- ja softaongelmista sekä Windows-ongelmista. Osa käyttäjistä on sen huomannut itsekin ja editoinut niitä ylimääräisiä ketjuja sitä mukaa. Niiden ketjujen luontiajoissa on ollut useiden minuuttien välejä keskenään.

Kaikki niistä ei voi olla tarkoituksella tehtyjä.

Edit:
Vähäsen vanhemmasta viestistä taisi ehkä löytyäkin jonkinlainen selitys:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tervonaattori:

Ai tää tulikin tuplana... Ei se eka viesti äskettäin vaan näkynyt!

http://keskustelu.afterdawn.com/t.cfm/f-213/tupla-821943/

somebodyy220/224

Ärgh!

Korjatkaa jo tuo bugi kun kirjautumisen jälkeen sivusto ohjaa download.fi:in.

Ja tuo cachetus on melko ilmavaa touhua, näes kun ei toimi aina..

EDIT1:
+ sigin osoite http://photographs.fi/ ei muutu linkiksi > Ärgh^2

79atanos221/224

Vieläkin ajoittain ainakin tuolla Windows-ongelmissa (ja näköjään hyvin monessa muussakin alueella) Viimeisin viesti-sarakkeen kellonajat näyttävät ihan mitä sattuu, esim. kertoo, että ketjun viimeisin viesti olisi kirjoitettu 4.1.2010 18:31 vaikka todellisuudessa oikea aika on 5.1.2010 01:31.

Olisikos näihin ilmoitettuihin bugeihin ja outouksiin milloin tulossa jotain korjauksia? Onhan teillä varmaan aika paljon kiireitä ja kyseessä ei ole mitään kriittisiä vikoja, mutta silti.

dRD222/224

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 79atanos:

Olisikos näihin ilmoitettuihin bugeihin ja outouksiin milloin tulossa jotain korjauksia? Onhan teillä varmaan aika paljon kiireitä ja kyseessä ei ole mitään kriittisiä vikoja, mutta silti.

Juuri nyt on vähän hölmö tilanne sinänsä, että emme oikeastaan voi korjata mitään muuta kuin kriittisimmät bugit -- käytännössä koko koodi on ison myllyn läpi menossa, jossa irrotetaan kaikki sivuilla näkyvät tekstit koodista ja siirretään ne kulkemaan tietokannan kautta (sivuston lokalisointiprojekti, mahdollistaa uusien kieliversioiden avaamisen helposti). Ja tuohon liittyen tietyt jutut ovat vielä ns. vaiheessa -- jos heitettäisiin nyt uusimmat versiot sivuista langalle, esim. suomenkielisissä forumeissa osa teksteistä muuttuisi englanniksi, koska kaikkia tekstejä ei ole saatu vielä siirrettyä uuteen systeemiin.

Mutta joo, kaikki bugit on yritetty kirjata ylös ja niitä korjataan sitä mukaa kuin hommassa edetään. Tarkoitus on nyt tammikuussa saada englanninkielinen AfterDawn langalle, joka samalla siirtää saitin tuon em. systeemin läpi kulkemaan, jonka jälkeen voidaan keskittyä loppujen pikkubugien korjailuun - ja jälleen saitin jatkokehitykseen, mm. Kysy/Vastaa -osio tulee uudistumaan talven/kevään mittaan, samoin tuotevertailu. Ja forumeillekin on tulossa sekalainen määrä uusia juttuja, mm. tagit.

Summa summarum: Joo, ilmoitelkaa bugeista, lisäämme niitä listaan, mutta ihan kaikkea emme voi vielä luvata korjaavamme, ennenkuin kaikki saitit ovat siirtyneet v4:een -- englanninkielinen ja ruotsinkielinen AfterDawn lähinnä jarruttavat nyt muita juttuja.

79atanos223/224

Okei, kiitos vastauksesta :)

Bluejack224/224

Tuotevertailuun pitäisi saada siirrettävät ilmastointilaitteet ja miksei myös ilmalämpöpumputkin.
Oikeesti..

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT