AfterDawn logo

DV8:n jäsen pidätettiin

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
5 kommenttia

Musiikkia luvattomasti nettiin jaelleen DV8-ryhmän toiminta koki viime viikolla kovan kolauksen, kun ryhmään kuuluva 33-vuotias mies pidätettiin Portsmouthissa viime viikon tiistaina.

Pidätyksen yhteydessä miehen kotiin tehtiin ratsia, ja ratsiassa poliisi takavarikoi mm. tietokoneita, CD-levyjä sekä matkapuhelimia.

Lontoon poliisia tapauksen tutkimuksissa auttoivat äänitealan etuja kansainvälisesti puolustava IFPI (International Federation of the Phonographic Industry) ja musiikkiteollisuuden etuja Britanniassa puolustava BPI (British Phonographic Industry). IFPI:n mukaan DV8-ryhmä on vastuussa ainakin 2 500 CD-levyn luvattomasta internet-jakelusta, ja näiden levyjen joukkoon mahtuu monia julkaisuja, jotka DV8 pisti jakeluun ennen kuin kyseisiä levyjä pystyi ostamaan kaupoista.

IFPI pitää kyseistä luvatonta ennakkojakelua erittäin pahana asiana, koska se vahingoittaa tekijänoikeusjärjestön mukaan eniten levyjen myyntiä. IFPI toivookin, että DV8:a vastaan tehty isku toimii pelotteena muitakin vastaavia ryhmiä vastaan, ja täten heikentää luvattomien ennakkojulkaisujen saatavuutta.


IFPI:n ohella myös Britannian kulttuuriministeri David Lammy piti operaatiota tärkeänä. Lammyn mukaan tällainen toiminta osoittaa sen, että laillista liiketoimintaa suojellaan rikollisten aiheuttamilta vahingoilta.

BPI:n piratisminvastaista toimintaa johtava David Wood uskoo takavarikoitujen laitteiden sisältävän tietoja, joiden avulla voidaan mahdollisesti tuomita muitakin luvatonta musiikinjakelua harrastavia henkilöitä, joten asian tiimoilta saattaa olla luvassa lisää pidätyksiä.

5 KOMMENTTIA

Darius61/5

Ei tämä nyt mitenkään itse uutiseen liity, mutta lievän lukihäiriöni takia luin tuosta, että Ifpi on siis International Federation of the Pornographic Industry. My bad... :D

Sysi2/5

Yrittäisivät nyt mielummin vaikka saada niitä kiini, jotka vuotavat noita tuotteita julkisuuteen ennen julkaisupäivää.

DuskLord3/5

Sysi ei tainnut lukea tekstiä huolella.

Lainaus:

...ja näiden levyjen joukkoon mahtuu monia julkaisuja, jotka DV8 pisti jakeluun ennen kuin kyseisiä levyjä pystyi ostamaan kaupoista...

coocie984/5

Lainaus:

Sysi ei tainnut lukea tekstiä huolella.

Lainaus:

...ja näiden levyjen joukkoon mahtuu monia julkaisuja, jotka DV8 pisti jakeluun ennen kuin kyseisiä levyjä pystyi ostamaan kaupoista...

Sinä taas et taida ymmärtää Sysiä :)

Scenejulkaisut kuuluvat scenelle. Joku vuotaa ne sen ulkopuolelle. Jättäkööt molemmat rauhaan minun puolestani mutta jos laki antaa mahdollisuuden haasteeseen, niin tietysti sitä käytetään.

Grazzzz5/5

Nyt taitaa olla väärinymmärrystä tosiaan enemmänkin ilmassa.
Sysi MINUN ymmärtääkseni tarkoitti niitä, jotka sen lätyn luovuttavat scenelle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT