AfterDawn logo

Warner paljasti tulevia Blu-ray-julkaisuja

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
3 kommenttia

Warnerin tammikuinen päätös HD DVD -formaatin hylkäämisestä herätti runsaasti keskustelua HD DVD -formaatin tulevaisuudesta. Tämän lisäksi monet Blu-ray-elokuvien ystävät jäivät innolla odottamaan Warnerin tämän vuotista Blu-ray-elokuvien julkaisukalenteria. Nyt Warner on julkaissut alustavan listan tänä ja ensi vuonna julkaistavista Blu-ray-elokuvista, joiden joukossa on useita elokuvia, joita Warner on julkaissut aiemmin vain HD DVD -formaatissa.

Blu-ray-levyille pääsevät tänä vuonna mm. Matrix-trilogia, V for Vendetta (V niin kuin Verikosto), Heat (Ajojahti), Casablanca, Dirty Harry- sekä Batman-kokoelmat. Vanhempien elokuvien lisäksi myös kesällä ensi-iltaan tuleva uusi Batman-elokuva (The Dark Knight) ja Speed Racer -elokuva päätyvät Blu-ray-jakeluun tämän vuoden aikana.

Aivan ongelmatonta elokuvien siirtäminen Blu-raylle ei ole, sillä mm. Heat- ja Clash of the Titans -elokuvat (Jumalten taistelu) on jouduttu masteroimaan uudestaan, jotta elokuvista saadaan tarpeeksi laadukkaat Blu-ray-julkaisut.


Warner lupasi lisätä myös kaikkiin elokuviin häviöttömästi pakatut ääniraidat, jotta laadukkaan kotiteatterin omistavat kuluttajat pääsevät nauttimaan elokuvien ääniraidoista täysin rinnoin.

Warner ei kuitenkaan paljastanut tulevatko elokuvat sisältämään uusia interaktiivisia Bonus View -ominaisuuksia, joita uudemmat Blu-ray-soittimet tukevat.

Vuonna 2009 Warner on luvannut julkaista klassikkoelokuvista mm. Ben-Hurin ja Gone With the Windin (Tuulen viemää) Blu-ray-levyillä.

3 KOMMENTTIA

Hamatti1/3

Se oli sitten minun osaltani siinä. Tuolla listauksella ei ole mitään epäselvyyttä ettenkö hyppäisi Blu-Rayn kelkkaan, kun aikaan sen aika tulee.

Casablanca, Matrixit, Dirty Harryt ja jo aiemmin ilmoitetut Lord of the Ringsit ovat viimeinen niitti.

oappi2/3

ite odottelen että soittimen saa pc lle alle 100€. Mieluummin siihen kylkiäisenä powerdvd.n tms. Hyvältähän tuo valikoima tosiaan bd puolella alkaa näyttää. Ei varmaa kauaa ne muutamatkaa studiot pysy hd-dvd tukijoins.

stillborn3/3

Kovia leffoja ja aivan selviä pakko-ostoksia, esim. Heat. Vielä kun vuokraamot ottaisivat hyllyynsä enemmän teräväpiirtoa niin hyvä tulee. Eikä nuo leffat ole enää edes kovin pahan hintaisia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT