AfterDawn logo

The Pirate Bay kiellettiin tanskalaisilta

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
28 kommenttia

Tanskalaiset eivät pääse enää nauttimaan ruotsalaisen torrent-sivusto The Pirate Bayn palveluista, koska tanskalainen alioikeus määräsi palveluntarjoaja Tele2:n estämään sivustolle pääsyn asiakkailtaan.

Tele2:n edustaja kertoo oikeuden määräyksen tulleen palveluntarjoajan tietoon viime viikolla. Sensurointipäätöksen takana on Tanskan IFPI (International Federation of the Phonographic Industry), joka teki juttuun aloitteen. Tanskalainen oikeusistuin langetti vuosi sitten venäläiselle nettimusiikkikauppa AllofMP3.comille samanlaisen tuomion, kuin Pirate Bay sai tällä kertaa. Tällöinkin kanteen takana oli IFPI.

Vaikka ääniteollisuutta edustava IFPI on päätöksestä odotetusti innoissaan, raivoaa tanskalainen Piratgruppen tuomion oikeellisuudesta. Piraattijärjestön mukaan on ongelmallista, mikäli lukkojen taakse aletaan laittaa verkkosivuja vain siksi, että niiden avulla on mahdollista löytää verkosta tekijänoikeuslain suojaamaa aineistoa. "Jos mukaan otettaisiin kaikki tämän mahdollistavat palvelut, lista voisi muodostua varsin pitkäksi", Piratgruppen arvioi.

IFPI:n mukaan oikeuden päätös osoittaa taas kerran, että internet-palveluntarjoajien on estettävä asiakkaiden pääsy piratismia edistäviin verkkopalveluihin. Ääniteollisuutta edustavan järjestön mielestä jo pelkkä Pirate Bayn nimi kertoo jotain olennaista sen luonteesta ja kohderyhmästä, vaikka sivusto ei itsessään sisälläkään tekijänoikeuslain suojaamaa aineistoa.

Ruotsin Piratpartiet sysää lehdistätiedotteessaan Tanskan samaan joukkoon nettisensuurin kouriin joutuneiden Pohjois-Korean, Kiinan, Saudi-Arabian ja Burman kanssa. Pirate Bayn mielestä vastaavaa sensuuria sitä kohtaan on tähän mennessä harjoittaneet toistaiseksi ainoastaan Kiina ja Turkki.

Ruotsissa Pirate Bayta vastaan on käynnissä oikeusjuttu, jossa syyttäjä on asettanut palvelulle yhteensä 1,2 miljoonan kruunun korvausvaatimukset.

28 KOMMENTTIA

mjk1/28

Kansalaisoikeuksia poljetaan taas...ja pian täälläkin, sonera meinaan tekee yhteistyötä tuon tele2:n kanssa.

Tuo han on jo yksilönvapauden loukkausta, vetäkää tele2 oikeuteen olisi hauska tietää olisiko tuo vapauden riistoa vai ei, meinaan kait sitä saa surffailla missä sivulla haluaa...

cLonx2/28

Maailma on menossa Ruotsin ylikansoitukseen mikäli piratismia lopetetaan muualla. Ei näin.

timo823/28

Eikös tuonkin kierto ole suhkot yksin kertaista? Laittaa vaan proxyn selaimeen? Torrent ohjelmahan ottaa yhteydet suoraan jakajiin?

Tenitsi4/28

Hirveen työn nähneet ja sitten saavat aikaan kiellon, jonka voi kiertää parilla hiiren klikkauksella. Lolling my ass off.

megx5/28

Vai vielä kansalaisoikeuksia poljetaan. Kyllä nyt taas kovalla kädellä rikotaan vapauksia kun tanskalaiset eivät enää pääsee ilman proxya lataamaan PB:stä laillista tavaraa.

Sebu926/28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tenitsi:

Hirveen työn nähneet ja sitten saavat aikaan kiellon, jonka voi kiertää parilla hiiren klikkauksella. Lolling my ass off.

Kyllähän, mutta ongelma onkin, että todennäköisesti suurin osa tanskalaisista tpb:n asiakkaista ei osaa käyttää proxyjä. Periaatteessakin tuo on aivan väärin.

core27/28

@ mjk. sonera meinaan tekee yhteistyötä tuon tele2:n kanssa.
Onko tuo varmaan näin,kun Mielestäni Telia/Sonera on yksi pahimpia kilpailijoita,Norjalaiselle tele kakkoselle myös Suomessa??

TheKicker8/28

Tuohon oikeuden määräykseen perustuen pitää kieltää myös Google, YaHoo! yms. internethakukoneet, koska niillä voi hakea laitonta materiaalia!

Tämä on aivan uskomatonta, olemme palaamassa sensuroituun maailmaan! >:(

Quiote9/28

Näköjään jossain maassa oikeus luetaan TO-järjestöjen lähettämistä shekeistä :(

core210/28

En millään usko,että tuomio on lopullinen koska tämä päätös tehtiin Tanskan alimmassa oikeudessa,jossa istuu 5-6 matti meikäläistä ja yksi lakimies,luulen et jos valitus tuomiosta jätetään,ja se käsitellään ,niin tuomio puretaan korkeammasa oikeudessa,toivon ainakin näin

mjk11/28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti okse:

@ mjk. sonera meinaan tekee yhteistyötä tuon tele2:n kanssa.
Onko tuo varmaan näin,kun Mielestäni Telia/Sonera on yksi pahimpia kilpailijoita,Norjalaiselle tele kakkoselle myös Suomessa??

Jos en väärin muista niin tele2 vuokraa mastoja tanskassa/norjassa soneralle...korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä, koska silloin ei jää vääriä tietoja kuleksimaan aivosopukoissa ja muistipiirissä :p

Kimmoman12/28

Onhan tuo ikävää, varsinkin jos sattuu warettamaan. Mutta elämä on.. Tuskin kukaan tosissaan väittää, että piratebayta käytettäisiin laillisiin tarkoituksiin: http://thepiratebay.org/top/all

JullePuh13/28

Lainaus:

ÄKT ajaa Pirate Bay -estoa Suomeen

http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=32700
Että tälläin sitä sitten Suomessakin.

yogee14/28

^^huolestuttavaa. Kissa ja hiiri leikki jatkuu. Kunnon piraatille se on loppupeleissä ihan sama mistä se warensa hakee.

tkkaisla15/28

koht aletaa jakaa p2p verkois torrentei

kolmis16/28

tkkaisla kylläpä minä ainakin emulella löysin torrentteja jo nyt.

tkkaisla17/28

kolmis tarkoitin että enemmänkin ja juuri sitä varten suunnitetulla ohjelmalla. Mut jos johonkin maahan sensuuria enemmän yulee nii vie max. 5h et netis löytyy kaikille peruskäyttäjille selkeät ohjeet tota proxya varten

katsoja18/28

Ollaan pahalla tiellä.. Vaikka ei piratismia kannataisikaan, on tilanne ongelmallinen, sillä kun sensuroimaan ruvetaan, niin loppua sille on hankala enää tehdä. Siitä varmaan riittää esimerkkejä historiassa ja nykyajassa.

Duffman2119/28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kimmoman:

Onhan tuo ikävää, varsinkin jos sattuu warettamaan. Mutta elämä on.. Tuskin kukaan tosissaan väittää, että piratebayta käytettäisiin laillisiin tarkoituksiin: http://thepiratebay.org/top/all

Ei sitä ole kukaan väittänytkään, mutta tämä on periaatekysymys! Samantienhän Piratebay voisi maksaa kaikin mokomin tuon vaaditun korvaussumman, mutta kyseessä on periaatteellinen asia!

mice2720/28

Onhan tuokin tapa saada TPB varpailleen. Mutta ihmettelen suuresti, miten tollainen yksittäisen sivuston blokkaaminen onnistuu näin lakikiemuroiden mukaan..
Jos kyseessä olisi ollut esim. Matti Meikäkäisen aloite jotta kielletään tietty lapsipornosivu tms, niin ei ikinä tulisi menemään läpi. Eipä tuo toisaalta ole kovin vaikeaa lahjoa 5 tyyppiä!

Mentholi21/28

Eipä minua juuri häiritse jos en piratebay.org:n pääse ilman proxyä.

Mutta silti tuo on väärin! Periaattellisista syistä, ja pelkäänpä, että jos tuommonen päätös saadaan suomessa läpi niin kohta blokkaillaan ihan mitä halutaan.

Ja jos perustelut on samat niin voitaisiin suoraan blokata pääsy kaikkialle muilleki sivuille, googleen, yahoohon, jne..

Eikä tuolla ole mihinkää vaikutusta todellisuudessa. Aina on tapoja jakaa materiaalia internetin välityksellä.

SukaS22/28

hohhoh.. Taas niin väärin. Mielestäni tupakka pitäisi kieltää kokonaa sillä se tappaa ihmisiä. Ei piratisti ketään tapa. Saahan musiikin tekijät silti rahaa ihan liikaa vaikka osa biisejä netistä lataisikin.

Duffman2123/28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SukaS:

hohhoh.. Taas niin väärin. Mielestäni tupakka pitäisi kieltää kokonaa sillä se tappaa ihmisiä. Ei piratisti ketään tapa. Saahan musiikin tekijät silti rahaa ihan liikaa vaikka osa biisejä netistä lataisikin.

Ja asia on itse asiassa aivan toisinpäin: On tutkittu, että piratismi LISÄÄ LEVYMYYNTIÄ! Eli siis hop hop, juutorrentit ja deeceet päälle!

cLonx24/28

Ihmiset kuten minä, jotka ajattelevat sen niin että mitä ne miljardöörit tekee lisällä rahalla. Itkekööt piratismille kun sellainen hieno keksintö on keksitty. Tosin olen löytänyt pari lahjakasta kaveria jonka levyyn voisi sijoittaakkin. Joten go piratismi.

ml7525/28

Jos piratebayn sivulle ei pääse niin voihan sitä vaikka joltain ruottalaiselta ym. kysyä että me$essä lähettäisi torrent tiedostoja kun ne tiedostot on se josta se varsinainen latauslinkki löytyy.

BlasterX26/28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ml75:

Jos piratebayn sivulle ei pääse niin voihan sitä vaikka joltain ruottalaiselta ym. kysyä että me$essä lähettäisi torrent tiedostoja kun ne tiedostot on se josta se varsinainen latauslinkki löytyy.

Haha! Ehkä huonoin idea :)
Kaikilla varmasti on ruotsalainen kaveri, joka kärsivällisesti kirjautuu messengeriin vain lähettääkseen sinulle ja sinun kavereillesi torrentit haluamiisi tiedostoihin?

ml7527/28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti BlasterX:

En mä sanonut että se on käytännöllinen systeemi, sitä vaan että voi kiertää mokomat sivujen blokkaukset ainakin jotenkin ;)
Sensuuri ei siis poista piraatteja..

Sebu9228/28

Ehkäpä proxyt olisivat kuitenkin monta kertaa käytännöllisempi ratkaisu?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT