AfterDawn logo

VOD

Video on Demand -termillä (VOD) tarkoitetaan yleisesti muun muassa televisioyhtiöiden tarjoamia tilausvideopalveluja. Myös esimerkiksi internetin kautta levitettävistä, digitaalisessa muodossa olevista videotiedostoista, käytetään nimeä VOD, mikäli niiden katselu onnistuu ajasta riippumatta.

VOD-lähetyksiä voidaan katsoa suoratoistona (streaming) esimerkiksi television päätelaitteen kautta tai suoraan internetistä. VOD-nimitystä voidaan käyttää myös silloin, kun videotiedosto ladataan esimerkiksi tietokoneelle valmiiksi katselua varten.

VOD-palveluja nähtiin ensimmäisen kerran käytössä Englannissa vuonna 1994, kun Cambridge Interactive TV -järjestelmät asennettiin 250 kotiin. Järjestelmä perustui kaapelitelevisioverkkoon, jonka avulla käyttäjille saatiin nopeat internet-liittymät. MPEG-1-koodatut lähetykset jaeltiin käyttäjille aluksi kahden megabitin sekuntivauhtiin yltäneiden liittymien kautta.

Nykyään tilausvideopalveluja on olemassa paljon, eikä käyttäjää ole usein sidottu tiettyihin lähetysaikoihin, kuten perinteisissä televisiolähetyksissä.