Kysy
  • Voiko käyttöjärjestelmää siirtää toiselle kovalevylle?

    Eli ostin uuden kovalevyn vanhan tilalle ja haluaisin siirtää käyttöjärjestelmän (win7) uudelle kovolle, onnistuuko se?

6 vastausta

  • Mysticiza:
    Vaikket minulta kysynytkään niin voin vastata eli voi. On tehty niin ennenkin ja olen käyttänyt töissä tuota ohjelmaa.

  • Onnistuu esimerkiksi Clonezillalla. Oppaita löytyy Googlella.

  • Bazilli:
    Vaikken tätä kysymysketjua aloittanutkaan, täytyy kuitenkin esittää lisäkysymys; eli tiedätkö että voiko OEM-Windowsin myös kopioida tuolla tavalla toiselle kovalevylle?

  • Microsofti heitti kauhean numerokoodin, kun tein saman jutun. Siis puhelimitse.

  • Windows 7:ssa on oma toimintokin tälle operaatiolle. Start --> Apuohjelmat --> Järjestelmätyökalut --> Windowsin asetusten siirtäminen toiseen koneeseen. Sieltä sitten valitaan mitä siirretään ja sitten siirretään tiedosto siirretyistä siirtokovolle. Sitten kun Windows on asennettu uudestaan niin tuodaan tuolla samalla toiminnolla asetukset uuteen järjestelmään. Itse tein viimeksi tolla, ainoa valituksen aihe oli, että joitain ohjelmia piti asentaa uusiksi, eli siihen kannattaa varautua sitten.

  • Entä pitääkö olla tiedossa win7 lisenssi

Suosituimmat aiheet

Lisää aiheita

Uusimmat tapahtumat palvelussa

Aktiivisimmat käyttäjät

Näytä koko lista