Kysy
  • Valvotaanko suomessa kotimaisen musiikin waretusta jotenkin erityisen tiukasti?

    Kiinnostaa siis ihan sen puolesta, että tuntuu että suomessa kaikki korvaukset waretuksesta maksetaan nimenomaan laittomasti ladatusta Kotimaisesta musiikista. Poikkeuksena tietenkin ne kuuluisat isot tekijät. Kysymys koskee lähinnä uutisiin tulleita pientekijöitä.

    korvaukset kotimainen musiikki waretus

2 vastausta

  • Uskoisin että kyllä. Eiks suomessa ole se joikin netti seuranta firma en nyt nimeä vaan muista

  • Lain mukaan lataaminen laittomasta lähteestä on laitonta mutta ei rangaistavaa. Pelkästä lataamisesta joutuu kuitenkin korvaamaan (kiinni jäädessään) lataamiensa teosten arvon. Mutta media ja teosto haluaa pitää yllä sitä käsitystä että juurikin pelkkä lataaminen tuo miljoonakorvausvaatimukset, vaikka näin ei ole. Lataaminen on moitittavaa toimintaa.

    Tekijänoikeusrikkomus taas on kyseessä jos tekee kopion ja jakaa sitä eteenpäin tai lataa torrentteja joita tulee samalla jakaneeksi myös eteenpäin.
    Tekijänoikeusrikokseen taas syyllistyy jos jakaa ja tekee sillä rahaa. Tai toiminta aiheuttaa huomattavaa haittaa tai vahinkoa.
    Tekijänoikeusrikkomus/rikos tapauksissa sitten vaaditaan korvauksia niin omaan käyttöön ladatuista kuin jokaisesta eteenpäin jaetusta tiedostosta hatusta vedetyn laskukaavan mukaan.

Suosituimmat aiheet

Lisää aiheita

Uusimmat tapahtumat palvelussa

Aktiivisimmat käyttäjät

Näytä koko lista