Kysy
  • Saako koulussa kuvata vapaasti?

    Koskien tätä:

    Eikös lain mukaan julkisella paikalla saan kuvata mitä haluan (Ei koske julkaisua) Eli yksittäisiä ihmisiä, autoja, rakennuksia etc. Julkisrauhan piirissä olevia en. Kuuluuko koulu niihin? Ei?

    Jos otan kuvan vaikkapa yleisöstä, niin minun ei tarvitse välittää onko niiltä lupa vai ei?

    kuvaaminen lainsäädäntö oikeudet valokuvaus

8 vastausta

  • Koulualueella kuvaaminen on periaatteessa kiellettyä, koska koulu kuuluu julkisrauhan piiriin. Mutta tästä huolimatta alueella todennäköisesti saa kuvata, sillä julkisrauhaan kuuluvuuden lisäksi koulun pitäisi olla suljettu yleisöltä (eli siten, että sinne ei voi kävellä sisään sen kummemmin).

    Aiheesta "missä saa ja miten saa kuvata" on aika hyvä blogipostaus täällä, jota käytän pitkälti ohjenuorana, kun joku asiasta kysyy.

    Kauppakeskus tai kauppa esimerkiksi ei voi kieltää järjestyssäännöin tai määräyksin kuvaamista tiloissaan. Jos kauppa haluaa kieltää kuvaamisen, kaupan pitää muuttua esim. ainoastaan jäsenille aukiolevaksi paikaksi, johon ei voi kävellä kuka tahansa sisään.

    Toinen asia onkin sitten se, että voitko julkaista ottamasi kuvat -- tuossa tapauksessa lait ovatkin sitten ihan erit. Eli se, että otat koulun pihalla tai kauppakeskuksessa kuvia, vaikka vain ja ainoastaan tietystä ihmisestä, on lain puitteissa aivan ok. Ja voit kerätä vaikka miljoonan kuvan yksityisen kokoelman noista julkisella paikalla otetuista kuvista. Mutta julkaisu, esim. netissä, onkin paljon, paljon tarkemmin säädeltyä.

  • Eli:

    1. Vaan ottaa julkisella paikalla autosta kuvan, vaikka siinä sisällä on ihminen?

    2. Saan kuvata maisemaa tai jotain yleisiä taloja, vaikka edessäni on ihmisiä.

    3. saan kuvata katuja, vaikka siinä olisi ihmisiä?

    4. Saanko kuvata yksittäisiä ihmisiä, julkisella paikalla, eivät ole loukkaavassa tilassa.

    Ei liity siis julkaisemiseen mitenkään.

  • PS. Lisäkysymykseen vastaus on kaikissa 4:ssä tapauksessa, saa kuvata.

    Vahvistamattomalle käyttäjälle ja repinolle:
    Koulualueella kuvaaminen edellyttää lupaa.
    Samoin tavarataloissa (hallintaoikeus), joiden järjestyssäännöissä kuvaaminen kielletään tai on kyltein merkitty.
    Kauppakeskukset muodostavat tässä poikkeuksen.

    Julkisella paikalla olevalla ihmisellä on turvanaan yksityisyyden suoja, jonka perusteella häntä ei saa kuvata tilanteessa, joka on kuvattavaa loukkaava.

    Jatketaanpa tähän vielä repinon toisesta tekstistä:
    "Kuinka tällästä kuvaamista voi edes valvoa" on paljon asioita joita ei suoranaisesti valvota, mutta jotka ovat säänösten alaisia ja joita lakia tai yleistä käytäntöä kunnioittava kansalainen noudattaa.

    Koululaisten ja Päiväkotien kuvaus perustuu koulun/päiväkodin ja valokuvaajan väliseen sopimukseen, sekä vanhempien lupaan. Joten halutessamme, saamme rakkaista lapsistamme koulukuvat.

    Telkkari sopii aina tämän tyylisten kohteiden, kuten koulun, päiväkodin, tavaratalon ym. vastavien kohteiden kanssa kuvauksesta.

    Asianamaisen kuvatun luvalla voit panna kuvan facebookiin tai muuhun julkaisuun. Ilman lupaa panet sen laittomasti.

    Että sellaista paranoidismia ja vainoharhaisuutta...

  • Eikös koulussa kuvaaminen ole kiellettyä ? Minä ainaki loukkanuin kun yksi luokan tytöistä otti musta kuvan ja julkas viestillä sen jollekki kaverille ja kirjotti *toi tyttö on iha outo*

  • meijjä kouluu vittu tuli japzkei keske tunnin jotai 50 ja alko vittu kuvaa sitku ite aloin kuvaa seuraaval tunnil ni vittu kauheet huudot ja rehtorin puheille voi vittu

  • Saat kuvata ja saat julkaista julkisella paikalla otetut kuvat. Paikka on julkinen, jos sinne on kaikilla avoin pääsy, kuten katu, tori ja jopa esimerkiksi tavaratalo, vaikka ne ovat kärkkäästi kieltämässä valokuvaamisen. Kotirauhaa nauttivat alueet ovat toinen juttu, yksityisen ihmisen pihalta otettua kuvaa et saa ilman lupaa julkaista tai sinut voidaan tuomita salakatselusta.

  • Menee vähän pilkun viilaamiseks. tarkoitan kuten kirjoitin, että materiaalin levittäminen on hivenen eri asia. Kuinka tällästä kuvaamista voi edes valvoa, nykyään voi olla, vaikka lippalakissa nuppineulanpäänkokoiset kamerat.
    Jokainen myös voi määrittää, mikä on loukkaavaa mikä ei?
    Tään vois siirtää tuonne keskustelupuolelle...
    Siten luokkakuviakaan ei enää voi ottaa, kuulostaa vainoharhaiselta.
    Mietippäs ILMOpj, kuinka paljon telkkarissakin näytetään uutisissa kuvia koulualueilta, tavararataloista ja muualta elämästä?
    Tulis jenkkityyliin asianajajille töitä, jos joka asiasta alettaisiin käräjöimään. Kamerathan olisi siten lailla kiellettävä. Kuvien laitto facebookiin tai muihin olisi kiellettävä. Jokaisella on varmasti kuvia, joiden kuvien henkilöiltä ei ole ollut lupaa kuvata heitä.
    Herätkää paranoidit.

  • Aivan totta kirjoitat.
    Asia tulee sitten vasta kyseenalaiseksi, mikäli julkaiset jossakin mediassa.
    Joskus voi olla aika arkojakin asioita jonkun mielestä.
    Esim. onnettomuustilanteet, meillä kun on tapana, että niistä ei kuvia näytetä.Toisaalta ei toisten veren näkeminen ole mieltä ylentävää.
    Jos joku on vieraissa ja julkisella paikalla, niin se heidän oma häpeä.
    Kuka sitä nykyään edes viittis vahtia jos vaikka koululla kuvailisit, että mitä sä kuvaat, ainut ongelma voi tulla siinä jos niitä kuvias alat levittelemään netissä tai muussa mediassa.

Suosituimmat aiheet

Lisää aiheita

Uusimmat tapahtumat palvelussa

Aktiivisimmat käyttäjät

Näytä koko lista